lauantai 1. helmikuuta 2014

HÄIRIINTYNYT PÄÄSTÄ VARPAISIIN

Erakoituminen on ollut hyvin menestyksellinen yritys. Oon ollut koko päivän sängyn tai sohvan orjana sekä tehnyt just niin vähän kun pystyn. Näytän idiootilta kun istun naama vitivalkoisena sohvalla läppärin kanssa sekä kirjoittelen telkkarin kautta tätä postausta ja jumputan mitä typerämpää musiikkia mitä olen lisännyt Spotifyn suosikkeihin noin vuosi sitten. Onko vähän edes musiikkimaku kokenut jonkinlaisen aneemisoitumisen kun tällasia helmiä ei löydy päivittäisistä soittolistoista vaan kuin jotain Katy Perryä ja Skillettiä. Nimimerkillä kuuntelen tällä hetkellä Teflon Brothersia, JbDubsia sekä Mohombia. Näitä soittolistoja katsellessa oikeesti on pakko myöntää, että mulla on häiriintyinen musiikkimaku. Kuuntelen raamattu sydämellä (ironiaa) Jean Sibeliusta valtaosan mun ajasta mutta sitten kuitenkin mun soittolistat on täynnä ihan surkeita, mukaansa tempaavia ja samaa hokevia mainstream kappaleita mutta silti en voi lopettaa näiden kuuntelua.

Mulla on outo tapa kun arkisin kuuntelen hyvin vähän musiikkia. Mulle musiikki on jotenkin niin pakokeino kaikesta, että silloin kun tulee perjantai niin alan kuunteleen ihan hirveesti musiikkia. Arkena en oikeestaan yhtään. Mä en kuuntele mitään musiikkia myöskään ilman kuulokkeita (+ kotiteatteri) koska musiikki hiljasella tai edes miedolla kovalla on liian vähän. Haluan kuulla artistin hengityksen ja kaikki bassojumputukset kristallinkirkkaasti. Onko kellään samanlaista?

Oikeestihan mun piti kirjoittaa tänne mun asuntojuttuja mutta tämä nyt lähti vähän tuttuun tapaan ihan eri aiheisiin mikä ei todellakaan ole mun kohdalla poikkeuksellista. Ajatuksena oli vähän valoittaa teitä, jotka aktiivisesti seurailette mun asuntojuttuja, että oikeessa reunassa löytyvät asuntolinkit on ollut vähän vaikeasti päivitettävissä. Alkujaan en kuvitellut, että ostaisin näin nopeesti asuntoon juttuja mitä oon tässä nyt muutamien kuukausien aikana ostanut. Oon ihan valtavasti siis ostellut ja mun koko vaatehuone on jo nyt lähes ääriä myöten täynnä kaikkea. Tarkoitan painosanalla kaikkea. Mun on siis ihan mahdotonta kirjoittaa kaikkea ylös mitä ostan ja yritänkin tässä nyt miettiä, että teenkö miten kyseisille osioille. Lisäilenkö silloin tällöin ostoksia vai teenkö vaan ostoslistoja vai muutanko ne ihan täysin inspiraatiosivuiksi mihin kokoon kollaaseja asioista mitä hankin vaikkapa makuuhuoneeseen ja minkälaisia värejä haluan käyttää sisustuksessa. Se voisi olla tosi kiva idea myös ihan lukijoita ajatellen, että en pelkästään minä itse hyötyisi siitä vaan myös te.

Ostoksia on niin paljon tullut hankittua, että voisin melkeinpä siirtyä sisustusblogiksi jos alkaisin niitä jokaista esittelemään täällä blogissa. En aio siirtyä kuitenkaan siihen kategoriaan ja en ajatellut tätä blogia täyttää myöskään mun ylihehkuttavasta asenteesta koko tätä asuntoasiaa kohtaan. Silloin tällöin (liian usein silti) saatan siis hehkuttaa ostoksia täällä ja nyt tässä tapauksessa aion tehdä niin heti. Hankin meinaan vihdoinkin ihania pyyhkeitä ja just niin hyviä kun toivoinkin. Seitsemän osainen pyyhesetti valkoisena ja vielä kaikenlisäksi egyptiläistä puuvillaa, ai että nyt kelpaa. Iittalan mukejakin taas aloitin keräilemään kun vahingossa pongasin suloisia vaaleenpunasia mukeja eilen kaupassa. Taas yksi keräyssarja lisää.. Keräilettekö te Iittalan astioita vai onko se vaan täti-ihmisten hommaa?

Yhtä häiriintynyttä tuntuu olevan tää mun postausaiheissa pysyminen kuin musiikkimakuni.

10 kommenttia :

  1. Itsekin kuolasin nuita kyseisiä mukeja. Ne on ihan vallattoman ihania! ♥ Ps. Miten sä osaat aina tehdä noin hienoja bannereita? Yksi kateellinen ilmoittautuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. ♥ Oon koko nuoruusikäni tehnyt nettisivujen ulkoasuja niin on tullut noi pikselit niin tutuiksi, että kaikenlaista on tullut väännettyä. Lähinnä kärvistelen sen ongelman kanssa kun en osaa tehdä kuvattomia ja "yksinkertaisia" bannereita kun aina tottunut tekee kaikenlaisia monimutkasia. :D Fonttikikkailuilla saa aika paljon aikaseks kun tekee bannereita. :)

      Poista
    2. Mun mielestä sun bannerit on ihanan pelkistettyjä ja kauniita! Aivan mahtavan näköinen toi kuvio kyllä kerrassaan. ♥___♥

      Poista
    3. Hyvä juttu jos oot tota mieltä! Tähtään meinaan just siihen, että olis mahdollisimman pelkistettyä. Blogissa kuvat kuitenkin on aika "silmiinpistäviä" niin bannerin ei kannata olla. :)

      Poista
  2. Itsekkin voisin kotiuttaa tuollaiset ihanat Sarjaton-mukit, juurikin samassa värissä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat noi mukkit! + olen sama mieltä että toi banneri on aivan ihana! Hienosti tehty! xx

    wildflowerofprague.blogspot.cz

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitosta sullekkin! :) Tosi kiva kuulla hyvää palautetta, varsinkin kun on itse vähän epävarma onko se sittenkään niin hyvä kun haluis.

      Poista
  4. Sit ku on rahaa niin kyllä, astiastoja mulle kiitos nam! Ja laadukkaita pyyhkeitä ja pussilakanoita, kahdenhengen patja mun ja poikaystävän kahdenhengen sänkyyn... Menee hermot kun siinä on nyt vaan kaks yksöispatjaa (hieno sana) ja keskelle tulee aina jäätävä rako. Nää on vaan hieman kalliita investointeja, se patjakin on tosi kallis. :D Joten ei vielä ainakaan. Ärsyttää kun opiskelijaelämä tulee jatkumaan vielä ainaki kolme ja puolivuotta ja rahatilanne tulee olee sen mukanen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelijaelämä on kyllä tosi luksusta noin taloudellisesti. Tuttua se 96e/kk rytmi noin kolmen vuoden kokemuksella. Aikanaan kaikki ja eiköhän sitten opiskeluiden jälkee kerkee ostella vaikka kuinka paljon kaikkee ihanaa. Ellet voita lotossa tai jotain ;)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.