sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

OMASSA KODISSA VIHDOIN!

Huh ja moi! Muutto on nyt taputeltu valmiiksi ja nyt on sen verta väsynyt tyyppi täällä, että välillä on päässä liikkunu ajatus luovuttamisesta. Tavaroiden roudaaminen ja kolmanteen kerrokseen kantaminen oli ihan helppo juttu vaikkakin se tuntuu nyt pohkeissa mutta tämä purkaamine ja järjestely perfektionistin luonteella on jotain aivan jäätävän hidasta ja väsyttävää. Isot Ikean kassit tyhjenee hitaalla vauhdilla kun kaikille pitää löytää sopiva paikka. Monille kavereillekkin jo valitin tätä ja sain lähes kaikilta ohjeet, että heitä nyt ne vaan johonkin vaatehuoneeseen ja kato sitten kun jaksat mutta en pysty siihen. Parempi se on nyt tehdä niin ei jää notkumaan viikko tolkulla ja muutenkin tässä pitää saada asunto suhkot siistiin kuntoon kun keskiviikkona aletaan iskän kanssa maalaamaan asunto.

Pariin viime päivään mahtuu paljon kantamista, siivoomista ja kaupoissa juoksemista. Tuntuu, että ostaa ihan liikaa asioita mutta todellisuudessa tuntuu vaan ettei koskaan oo kaikki mitä tarvitsisi. Tänään olin niin väsyny, että kävin pikasesti ostamassa netin asuntoon ja pari lukkoa kylmävarastoon sekä häkkikellariin. Kotiuduin vajaa tunti sitten ja tässä sitä vaan oon istunu pää aivan tiltissä ja miettiny, että tekiskö tänään kanaa pippurikastikkeella vai yrttikastikkeella. Muuttaminen tosiaan vie kaikki mehut ihmisestä. Onneks ei ainakaan itsellä ole muutto edessä muutamiin vuosiin. Ah!

Oon tehny ihan valtavasti järkkäilyä tässä nyt viimeset 24 tuntia ja pikkuhiljaa täällä alkaa näyttään kodilta vaikka mitään isoja huonekaluja ei vielä olekkaan. Iso ilmapatja mulla tässä olkkarissa on nukkumista varten ja tää on niin täydellinen, että toivottavasti mun keskiviikkona tuleva jenkkisänky ei oo kova tai sitten joudun myymään sen pois koska oon nyt niin myyty tälle patjalle. Ruokailuryhmänkin kävin eilen ostamassa ja yllätys yllätys sekin tulee vasta jonkun ajan päästä kun ne oli loppunut varastosta. Sohvaa ja ruokaryhmää siis odotelles sekä tietenkin sänkyä mutta sen tulon tiedänkin. Vielä uupuis tv-taso ja jotain hyllyjä keittiöön sekä jonkinlaista kirjahyllyä mutta ääh, mä en niitä nyt jaksa alkaa bongailemaan. Keskityn nyt tähän asunnon siivoomiseen ja järjestelyyn.

Seuraavaksi ruuanlaittoon!

16 kommenttia :

  1. Onnea uuteen kotiin. <3


    http://www.pienilintu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Onnea hirmuisesti uuteen kotiin! ♥ Mua rupes jotenkin jänskättää vähän ku luin otsikon "omassa kodissa vihdoin".. Hyrr.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos! ♥ Oli kyllä outoo kirjottaa tommonen otsikko. Epärealistinen fiilis!

      Poista
  3. Onnea!<3 mulla ois tänään vika yö vanhassa kämpässä, huomenna sit heti aamusta vikat kamat laatikkoon ja siivoomaan! :) tuo paikkojen ettiminen on kauhiaa, nyt muka koittanu kehitellä uusia ja "parempia" paikkoja tavaroille mutta kummasti ne vaan menee samoihin laatikoihin taas:D sitten ku onkin että apua ennen se oli siellä mutta täällä ei oo sitä nii mihin se nyt laitetaan?! Mut siitä ne ajan kanssa lutviutuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Oi niin joo sullakin on jo niin lähellä muutto. Mulla taas on loistava tilaisuus tehdä kaikille ne "omat paikat" kun tottunu elää yhes huonees niin jokainen juttu on ollu siel mis niiden ei todellakaan pitäs olla niin nyt on ihana tilanne oikeen järjestellä kaikki.

      Poista
  4. Hienoa :) paljon onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  5. Onnea uuteen kotiin :) Ihanaa ko saa laitata kodin just sellaiseksi ko haluaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo niin on ihanaa. :) Vähän jopa hämmentävää!

      Poista
  6. Jeeee, paljon onnea uuteen kotiin!! Sä teit sen, ihanaa :-)

    Oot NIIN oikeessa siinä, että muutto vie kaikki mehut :D Me ollaan vasta alkutaipaleella koko muutossa ja oon yks iso stressipesä täällä... tuntuu ettei mikään onnistu ja kaikki etenee niin hitaasti, plaah... eilen purskahdin kunnon lapsi-itkuun kun todettiin ettei saada mun valitsemaa kattokruunua kattoon :D:D

    Mitä kuvista näkyy, niin sun asunto näyttää tosi hienolta :) Varsinkin vessa, toi ALLAS tossa hanan alla! MÄKI TAHDON! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä hei, mä oikeesti tein sen. Hullua.

      Voi eiiii. Vähänkö kökköö ettette saa sitä kattoon. Eikö se vaan mee vai ettekö osaa? No onneks koko sisustus ei yhteen kattolamppuun kaadu. ;) Kato korvaat sen sitten jollain muulla hienoudella.

      Joo onhan tää tosi hieno kunhan saan vaan pinnat maalattua vaaleilla sävyillä ja huonekalut paikoilleen sekä pääsen huonekalumaaleilla maalaan kylpyhuoneen huonekalut valkosiks (onhan ne noinkin hienot mutta nääh) ja jotain pieniä juttuja muutenkin vähän paranteleen. Lavuaari on kyllä kylppärissä ihana, tykkään kanssa!

      Poista
    2. Todellakin kökköä :-( Se on niin hurjan kaunis ja todellinen löytö. Siinä siis on sellanen ketjuosa aivan liian pitkä, eikä missään lue miten sitä tulis lyhentää. Ainoo keino on kai katkasta niitä lenkkejä, mutta sekin vaikuttaa jotenkin ... oudolta ratkasulta :D Huomenna pitäs tulla erään ammattilaisen katsoon sitä (koska oon jäärä ja mä haluun JUST SEN) ... vähänkö noloo jos koko juttu ratkeekin ihan simppelillä tavalla.

      Heh, mitä uudemmasta päivityksestä käsitin ni ei taida maalailu olla ihan mukavinta hommaa? Jaksele. Lopussa se kiitos seisoo ja sulla on ihana koti. ^_^

      Poista
    3. AAA toi on kyllä tosi ärsyttävää jossain lampuissa. ): Hyvä et joku tulee kattoon sitä! Pidä pintas, haha.

      Joo maalailu ei todellakaan ole ihan mukavinta hommaa. Jessus sentään. Tosin siihen voi vaikuttaa kyllä se pinnan tummuus mitä on maalannu ja "tekstuuri" meinaan lasikuitutapettiin on yllättävän vaikeeta maalata kun se imee puolet väristä. :( No kyl se siit jotenkin nyt kun sai pohjamaalit iskettyä seiniin.

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.