maanantai 22. joulukuuta 2014

LUUKKU 22: ÄLÄ KOSKAAN UNOHDA

muista

Näin joulun kynnyksellä on ehkä aiheellista muistutella sinne omien jouluhössötysten sekaan myös niitä ajatuksia, jotka on todellisuutta. Jouluna haluaa kadottaa sen todellisuuden ja vain keskittyä nauttimiseen. On kuitenkin sellaisia asioita, jotka ei pitäisi koskaan menettää paikkaansa ihmisten ajatuksissa edes jouluna.

26.12.2014 tulee kymmenen vuotta Intian valtameren maanjäristyksestä, joka surmasi reilusti yli 200 000 ihmistä. Mukaanlukien 179 suomalaista. Neljä heistä oli Aki Sirkesalo, hänen vaimonsa sekä 4 - ja 8 vuotiaat lapset. Sauli Niinistö oli kahden poikansa kanssa samaan aikaan Khao Lakissa ja pelastui kiipeämällä puhelinpylvääseen. Meidän maamme istuva presidentti. Tsunami kosketti jokaista suomalaista ja koko maailmaa. Se osui meistä hyvin kauas mutta silti niin lähelle. Suomessa on tällä hetkellä monta perhettä, jotka menettivät jonkun rakkaan tuona kyseisenä päivänä luonnonvoimille ja tänä jouluna joku äiti voi vaan katsoa menetettyjen lapsiensa kuvia koskaan heitä uudestaan näkemättä. Tämä on yksi surullinen tapahtuma maailmassa mutta ei ainut. Maailma menettää ihmisiä joka sekuntti. Joku menehtyy luotiin, joku luonnonvoimiin, joku nälkään, joku sairauteen, joku onnettomuuteen ja joku omasta tahdosta. Joulunaikaankin.

Meidän olisi hyvä olla kiitollisia siitä mitä meillä on. Kaikilla ei ole tälläkään hetkellä varaa hankkia joulukinkkua tai jonkun perheen pieni lapsi taistelee hengestään sairaalassa. Kaikki tämä samaan aikaan kun monet juoksevat hikihatussa kaupoissa etsien mitä turhanpäiväisempiä joululahjoja, jotta saavat vain tyydytettyä pakottavan tunteen mitä ihmiset asettavat toisilleen tai vastapuolisesti on he jotka istuvat malttamattomana kotona odottaen mitä huikeimpia ja arvokkaampia lahjoja vanhemmiltaan tai sukulaisiltaan. Samaan aikaan on jossain myös ihmisiä, jotka taistelevat hengestään, elävät sodanpelossa, ovat varattomia tai yksinkertaisesti eivät omista perhettä. Meidän pitäisi muistaa se puoli, jotta me osattaisiin arvostaa sitä mitä meillä on. Voit jakaa sosiaalisessa mediassa kuvan siitä miten pitäisi arvostaa sitä mitä on koska jollain ei välttämättä ole edes sitä. Se ei kuitenkaan riitä siihen, että se on ymmärryksen tasolla. Hengähdä hetkeksi ja kuvittele miltä tuntuisi jos sulla ei olisi sitä mitä sulla on nyt. Tämä pitäisi muistaa jokaisena päivänä vuodesta.

Joulu on taianomaista aikaa mutta silti vain muutama päivä muiden joukossa. Älä anna sen sumentaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.