perjantai 2. maaliskuuta 2012

Budjettishoppailua

Kuten eilen kerroin, niin olin shoppailemassa Kuljun Kartanossa vähän juttuja vaikka en löytänyt mitään mitä olin ettimässä. Matkaan tarttu kuitenkin pari juttua ja kaks niistä on ylläriylläri Freemanin tuotteita mitä rakastan ylikaiken. Ostin myös yhden Doven Hair Therapy sarjan tehohoitoaineen. Olisin kyllä halunnu niitä muitakin sarjan tuotteita mutta koska Kuljussa ei ollut mitään muita sarjan tuotteita, jouduin tyytyyn vaan yhteen. Olin aika ihmeissään koska luulin että kyseinen sarja on aika hinnakas, mutta kyseinen tehohoitoainekkin oli muistaakseni 4,95e, joten ei yhtään paha. Freemanin tuotteet oli tuttuun tapaan kanssa 4,95e ja varmaan olis lähteny enemmänkin mukaan niitä, mutta mulla on nyt budjettiraja kuukaudessa mitä voin käyttää ihonhoitoon sun muuhun kosmetiikkaan. Vaikeeta tulee oleen, mutta yritän pysyy parissa kympissä!


Tämmönen iso 400ml rasvaputeli lähti mukaan ja se tuoksuu aivan ihanalle! Oon aina vihannu kaikkee missä on kookosta ja en oo ymmärtäny miten kukaan voi sietää esimerkiks jotain kookosrasvoja, mutta tässä kookos on jotenkin niin pehmeen tuoksunen että nam. Kokeilin rasvaa myös eilen illalla suihkun jälkeen ja oon oikeestaan aika yllättyny miten hyvää se oli. Ohut koostumus ja kuivuu iholla tosi nopeesti. Hintaa tosiaan oli se 4,95e.

Mustikan tuoksunen puhdistus ja kuorinta-aine tarttu matkaan myös mukaan. Tuoksu on ihana ja jotenkin muistuttaa enemmän vanilijaa kun mustikkaa, mut silti niin älyttömän ihanan tuoksusta ja tuoksu jäi eilen suihkunkin jälkeen iholle moneks tunniks. Tuotteessa lukee että kyseinen tuote kuoris myös, mutta ei ainakaan itse aineessa ollu mitään rakeita joten ehkä se on jotain hellempää kuorinta-ainetta mitä tuotteessa on. Tyytyväinen kuitenkin oon. Hintaa sama 4,95e.

Niin Dovemaista! oli ensimmäinen ajatus tän putelin tuoksusta ja koostumuksesta. Miellyttävä tuoksu ja pehmentää hiuksia kyllä tajuttoman hyvin. Pidin tätä päässä 15 minuuttia ja sen jälkeen hiukset oli huomattavasti pehmeemmät ja paremman näköset. Tosi tyytyväinen tähän ostokseen ja aion kyllä ostaa kaikki kyseisen sarjan tuotteet! ♥ Hintaa oli myös 4,95e.

3 kommenttia :

  1. ihania ostoksia :) itelläni on myös toi doven sarja ja oon tyytyväinen, mut jotenki tuntuu et tota hoitoainetta on aika vähän purkissa :/ kohta jo loppuu,sniif :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Huomasin valoo vasten että purkissa on joku puolesta välistä lähtien vaan sitä tavaraa. :( Tylsää.

      Poista
  2. Kiitoksia :)

    http://fashionbeautymylife.blogspot.com

    VastaaPoista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.