sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

PARANTUMATONKO?

22.03.2015

Mistähän sitä voisi aloittaa? Oon miettinyt tämän kirjoittamista monen monta päivää ja nyt viimeisenä kotilomapäivänä mulla on sen verta energiaa, että jaksoin tietokoneen avata ja istahtaa hetkeksi kun sekin vihdoin on jo jollain tavoin mahdollista. Asiaa on niin paljon, että en todella tiedä mistä aloittaa ja on paljon asioita mitä en edes jaksa tai halua alkaa avaamaan. Tähän hetkeen muutama asia ja myöhemmin ehkä lisää.

Karusti ja pehmittämättä aion nyt kertoa minkä diagnoosin olen saanut. Tarkemman diagnoosin niin sanotusti. Sairastan äärettömän harvinaista syöpää ja se on parantumaton. Muuta ei osata sanoa ja varsinkaan tässä vaiheessa kun olen saanut viikon sädehoitoa ja muut viikot olen sairaalassa vain ollut huumattuna kipujen takia tai oksentanut itseni entistä hajemmalle. Kuitenkin olo on nyt kohentunut ja olen päässyt erilaisista kipupumpuista ja epiduraalipuudutuksista eroon. Pystyn jo kävelemään apuvälineillä tai pieniä matkoja jo ilmankin. Voin käydä jo vessassa enkä ole kestokatetriin sidottuna. Surkea elämä on jo hieman siedettävämpää nyt ja pienet asiat tuo toivoa ja iloa. Ensi viikolla alkaa jo solusalpaajahoidotkin, joten päästään näkemään taas uutta.

16 päivää sairaalassa maattuani on asiat muuttuneet ja ajatus elämästä on ymmärrettävästi nyt aika hakusessa ja kun kaikelta tuntuu lähtevän pohja niin se on yhtä roikkumista. Tää kaikki tuntuu pelkältä roikkumiselta ja odottamiselta. Onneksi mulla on rakastava lähipiiri joka tekee kaikkensa, että saan parasta hoitoa. Helsingin syöpäsairaalakin on tietoinen musta ja ne sieltä päästä auttaa joko konsultoiden tai ehkä jopa siirryn sinne lopulta jos en saa tarpeeksi pätevää hoitoa mun syövän kanssa täällä. Onneksi parantumatonkin voi parantua vaikka se olisi ensisijaisesti järkyttävä tieto pelkän syöpädiagnoosin lisäksi.

Psykiatri mua kehotti kirjoittamaan teille ja oon tyytyväinen, että jaksoin edes tämän verran. Kirjoittaminen on kovin rakas harrastus ja koitan sitä ylläpitää kaikkien voimien ja kipujen rajoissa. Paljon kun on kerrottavaakin. Uskon kuitenkin, että pian taas mun lihaksetkin on palautumassa normaaliin kuntoon ja jaksan näpytellä koneellakin enemmän. Pieniä tavoitteita vain eikä yhtään ylimääräistä stressiä.

Ainiin, huomenna täytän jo 22-vuotta.