SAINKIN ELÄMÄN

Miten mun elämästä on tullut näin paljon parempaa sairastumisen myötä? Mulla on joka päivä monta syytä ottaa valokuva jostain, hymyillä aidosti, tehdä jotain mitä oon halunnut tehdä pitkään ja yksinkertaisesti vain nauttia enemmän elämästä. Eikö asioiden pitäisi olla ihan toistepäin? Oon äärettömän onnellinen tällä hetkellä vaikka mulla olisi monta syytä olla olematta. Sairastuminen on avannut mun silmät lopullisesti eikä paluuta vanhaan ole enää. Menetin terveyden mutta sain elämän.

Olisin voinut tehdä tälle vuodelle pelkästään jo bucketlistin jos olisin tiennyt, että mä nousen jaloilleni kevään jälkeen. Mä en vaan uskonut vielä silloin, että tästä vuodesta tulee yhtään mitään muuta kuin kivuliasta taistelua omasta elämästä. Oonkin loppujen lopuksi tehnyt tänä kesänä varmasti paljon enemmän kuin monen viime kesän aikana - yhteensä. Ihmiset mun ympärillä on herännyt mun kanssa ja sen vuoksi saan jatkuvasti kyselyjä lähtisinkö sinne, tänne, ja tonne. Mä lähden ihan minne vaan, pohtimatta asiaa. Vielä viime kesänä olisin miettinyt ja varmasti valinnut kotona oleskelun ennemmin. Elämää on otettava sarvista kiinni ja mentävä vauhdissa mukana koska se vauhti voi pysähtyä koska vaan ja sen jälkeen ei enää välttämättä hypätä kyytiin.

Tänään oli myös päivä jolloin havahduin siihen, että mä aidosti murehdin aivan turhia asioita jälleen. Se teki mut vielä enemmän onnellisemmaksi. Murehdin muutaman sekunnin sitä, että lähteekö mun kulissitukka päästä kun veneiltiin hurjaa vauhtia Pyhäjärven aallokoissa. Onnellisuusmittari venyy joka päivä vaan maksimin yli kun uskaltaa elää ja olla oma itsensä kaikesta huolimatta. Vakavien asioiden murehtimisesta voi välillä ottaa vapaapäiviä.

Tartu kädestä käteen,

laula sielusta sieluun.

Kasta varpaat kylmään veteen,

Hyppää täysillä joutsenlauluun.

Sillä sinä ja minä,

niin elävinä.

Pystymme kuulemaan,

jos kuussa alkaa tuulemaan.

LUUKKU 12: ONNELLISUUTENI

Joulukalenterini on itseni sekä blogini näköinen ja sen todistaa tämä kahdestoista luukku. Ripaus pinnallisuutta, ripaus höpsöttelyä sekä ripaus todellista elämää.

Kyyneleet silmissä yritän saada kohdistettua katsetta läppärin näyttöön, että saisin lauseet koottua. Totta puhuakseni en uskonut vielä muutama vuosi sitten, että tätä tilannetta tulee koskaan olemaan, että pystyn hengittämään näin vapauttavasti sekä kirjoittamaan tosissani tarkoittaen, että olen aidosti onnellinen. Viimeiset neljä vuotta oli itselleni vaikeita ja henkisessä hirttoköydessä roikkumista. Omien ajatusten, vihantunteiden ja negatiivisuuden vankina vietetty aika on tuonut lopulta sen tuskankin arvoisen tilan, onnellisuuden. Sille ajalle ei ole selväjärkistä kertomusta enkä osaa sitä sanoiksi kirjoittaa miksi se oli niin vaikeeta vaikka syitä ja tekijöitä oli mutta ei syytä sille miksi se oli niin pohjalle asti vievää vaikka rationaalinen ja toiveikas ihminen luonteeltani olen. Onneksi asiat muuttuivat.

Pyytäisinkö yhtään parempaa elämää itselleni tällä hetkellä? En. Asun täydellisessä ensimmäisessä pikkukodissa, läheiset ovat nousseet aivan eri merkitykseen, rakastan edelleen henkireikätyötäni lasten parissa sekä olen kiitollinen omasta vapaudesta sekä siitä, että voin olla vastaamatta puheluihin tai avaamatta ovea jos sillä hetkellä oloni on sellainen. Voin sanella täysin miten elän omaa elämääni ja miten itseäni kohdellaan ja puhutellaan, kokematta olevani huonompi tai kykenemätön kuin muut. Tämän oppiminen vaati itselläni pohjalla käymisen ja luovuttamisen ajattelun. Kaikella on tapana kasvattaa ja vahvistaa vaikka niissä hetkissä se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeelta eikä halua kuin luovuttaa ja mennä sitä helpointa reittiä. Onneksi vaikeista ajoista huolimatta olin jääräpää ja tavoittelin esimerkiksi asuntolainan saamista vaikka vuokralle lähteminen olisi nopeammin tuonut helpotuksen. Pääni pidän vaikka ahdistaisi. Tästä olenkin puhunut.

Miettiessäni tätä mennyttä vuotta on paljon erilaisia asioita tapahtunut. Uudesta ihanasta työpaikasta oman kodin ostamiseen sekä rakkaan sukulaiskoiran menetykseen sekä isomummun kuolemaan. Tämä vuosi on kiteyttänyt sisälleen tyypillisen tavallista elämää. Elämän onnellisia sekä surullisia käänteitä. Koettelemukset ovat enemmänkin vahvistaneet itseäni tämän vuoden aikana kuin potkineet alemmaksi. Olisi asian laita aivan eri jos tämän vuoden surulliset tapahtumat olisivat tapahtuneet muutama vuosi sitten. Henkistä kypsyyttä on havaittavissa. Onnellisuudella vahvistettuna.

Kliseisiä lauseita pyöritellään paljon ja vaikka ne tulevat korvista ulos niin kannattaa edes pienin tavoin ne huomioida. Unelmat, haaveet ja tavoitteet pitävät ihmisen elossa. Sen voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä. Unelmoidessaan ja tavoitteita asettaessaan laittaa itselleen syyn elää ja tehdä jotain sen eteen, että ne unelmat tulevat tapahtumaan vaikka elämäntilanne olisi vaikea. Asenne ja suomalainen sisu on tehokkaita apureita. Älkää antako negatiivisten tunteiden tuhota koko loppuelämää vaikka se veisi teiltä vuosia, se ei kuitenkaan tarkoita koko elämää. Aikaa taaksepäin katsellessa sen huomaa. Ne kyyneleet, vaikeet ajat ja henkinen romahtaminen on tuonut paljon hyvää ja kasvattanut eikä ne kummittele samalla tavalla takaraivoissa kuin ennen.

OLO KUIN MILJONÄÄRILLÄ

Ei löydy tällä hetkellä tarpeeksi kuvaavia adjektiiveja onnellisuudesta mitä mussa on. Mä en ole ikinä ollut näin onnellinen mitä mä oon ollut viimeisen viikon jos katsotaan onnellisuutta pysyvänä tunnetilana. Pitkästä aikaa vuosiin musta tuntuu, että voin hengittää omilla keuhkoilla ja ajatella omilla aivoilla eikä mun tarvitse miettiä mitä voin tehdä ja mitä sanoa. Mun oma koti on tehnyt tän kaiken mahdolliseks ja kuinka pinnalliselta se voikaan tuntua ulkopuolisista niin tää oli ihan oikeesti kohtaloa, että muutin näin pian ja näin hyvälle paikalle koska mä en olisi mitenkään jaksanut noita kahta kuukautta jotka olisi ollut edessä toisen ostoslistalla olevan asunnon kanssa. Mä asun mulle maailman kauneimmassa  51 neliöisessä pikkukodissa ja joka päivä täällä alkaa näyttämään hetki hetkeltä enemmän kodilta. Voisin heittäytyy tohon lattialle ja huutaa oikeesti pelkästä onnesta koska mua ei edes ahdista se, että nyt on sunnuntai tai se, että mulla meni tänään yli tuhat euroa ostoksiin. Mikään raha ei nyt merkitse mulle yhtään mitään kun voin tuntee tätä fiilistä pitkästä aikaa.

Mä oon kiitollinen myös mun äidistä taas. Se tuli ja pelasti mut aamupäivällä kun lähdettiin ostamaan mulle telkkaria Gigantista ja samalla Prismassa käytiin hakemassa taas kärryllinen tavaraa mulle kuten imuri ja voi venäjä oon onnellinen siitäkin ettei tarvitse käyttää rakentamiseen tarkoitettu tehoimuria, joka huutaa semmosella voluumilla, että alakerran mummolta lähtee tukka irti. Imurista jos tulee näin iloseksi niin miettikää sitä tunnetta kun mulla vihdoin on iso telkkari olkkarissa vaikka ei tosin vielä edes sitä aika oleellista tv-tasoa. 50 tuumanen telkkari oli kun luotu tähän tilaan ja Gigantissa myyjä ohjeistikin, että tämä on just sopivan kokoinen kun kerroin olohuoneen mitat. Tuo kuvanlaatu ja ääni on jotain niin erilaista mitä toi mun 20 tuumanen minitelkkari antaa. Nyt vois jopa alkaa tuijottamaan telkkaria muutenkin kun vaan elokuvien takia. Tolla pärjää vielä jonkun aikaa ilman kotiteatteriakin. Helpotus sekin!

Telkkari ostettu, imuri ostettu, jääkaappi täynnä niin paljon ruokaa, että sillä ruokkis suurperheen viikon ajan ja kaikki pienet mutta erityisen suuret asiat tekee musta niin tyytyväisen ja helpottuneen. Kotiasiat tekee mut sisäisesti räjähteleen onnesta mutta miettikää tähän lisäksi se tieto, että mä lähden viemään äitiä etelään joko toukokuun viimeinen tai kesäkuun ensimmäinen viikko kun mulla on hyvin kesälomakin silloin. Seuraavana nyt kuitenkin haen ruuat uunista ja istun tähän selailemaan tarkemmin mihin sitä voisikaan lähteä nauttimaan lämmöstä. Kreikka huutaa jo nimeä.. ♥

Ps. Pahoittelen pimeitä kuvia. Vielä ei ole kattolamppuja!

HYVÄSTI IKÄVÄ LEIMA OTSASSANI!

Henry Méndez - El Tiburón (The Shark)

Työtön-leima on nyt ikävä hetkellinen muisto tästä kesästä, meinaan se on nyt mennyttä. Alotan vähintään vuoden pituisen työpätkän elokuun ensimmäisenä päivänä ja voin toivottaa itelleni: hyvää elämää alotusta! Tästä se nyt lähti. Heinäkuun aion viettää mahtavasti rentoutuen ja tehden kivoja asioita kuten suunnitteilla olevia pikkumatkoja korvaamaan syksyn etelänreissun "peruuntumista" koska nyt ei mikään, edes Rodoksen kaipaava kutsuhuuto saa mua menettämään motivaatiota työtä kohtaan. En voi uskoa että ens vuonna tähän aikaan mulla saattaa olla ihan oman kodin avaimet ja paperit kädessä. Ei tarvi murehtia mistä saisi asuntolainaan rahat, koska seuraava vuosi ne mulle turvaa. Ihana tunne! Taidankin seuraavaksi alkaa ostelemaan omaan kotiin pieniä juttuja, kuten ihanista petivaatteista astioihin ja tehden muutosta harvinaisen helpon. Tämähän on täydellinen ajankohta alkaa ostelemaan asioita kun ei sitten kaaoksen keskellä tarvi. Eikä tarvi luopua siitäkään periaatteesta, että mitään lainattua tai "vanhaa" ei mun kotiin tulee. Minähän katson telkkaria vaikka puoli vuotta tyynyn päällä olkkarin lattialla kun otan sohvan joka ei täytä toiveitani täysin.

Oman kodin saamisen odottaminen korvaa kaiken menetetyn ja uhratun. Sitä mieltä mä oon ja oon hetkeen harvinaisen onnellinen. Nyt pitäisi keksiä missä haluan asua. Haluanko asua Pirkanmaalla vai missä. Avoimet ovet ja koko elämä edessä. Tätä se elämä nyt sitten on. Hyppäsin reippaasti kaikkien vuokrasäätöjen yli ja astelen isompiin kenkiin, eikä yhtään pelota se vastuu ja sitoutuminen. Voiko elämä enää mennä yhtään paremmin?

Terveisin, onnellisesti työllistetty ja omaan kotiin säästäjä. 

 Ps. Älkää luopuko unelmistanne vaikka ne veis teiltä 20 vuotta. 

PIKKUVALMISTUJAISET

Voi vitsiläinen sentään. Mä täällä kerkesin jo vähän harmitella sitä, että oiskin ehkä ollu kiva saada ees jotain erityishuomioo tänään kun virallinen valmistujaispäiväkin tänään oli. Sain kyllä tekstareita ja kyselyitä, että onko mitään juhlia tiedossa ja haluunko, että mulle pidettäis keskikesällä vähän isommat pirskeet (tottakai haluun!), mutta silti kuvittelin ettei tästä päivästä tuu mitään sen kummosempaa verrattuna normaaliin lauantaihin.

Aamusta lähdettiin vähän valokuvailemaan pitkin kyliä ja siellä upposkin aikaa parisen tuntia, muutamat kauppareissut mukaan laskettuna. Ihmettelin jo alkujaan miten ihmiset oli niin kiinnostunu siitä että, onko mulla jano, kenties tekeekö mieli jätskiä ja tarviinko jotain kaupasta. Jouduin ootteleen aina autossa ja en osannu arvata yhtään mitään, kun väkisin piti autollekkin löytää paikka niin, että peräpää on kauppaa kohden "ettei vaan aurinko paista sun silmiin kun oot viellä vähän kipee" No enhän mä mitään osannu arvailla, että takakonttiin piilotettiin ostoksia.

Kotiin tulles mut työnnettiin suihkuun ja käskettiin meneen päiväunille, kun muut alko tekeen ruokaa ja kun lopulta päästiin terassille asti, niin siellä oli meinaan aika ylläri. Mulle oli hankittu alkoholitonta viiniä, suomalaisia mansikoita, kermavaahtoo, kalaa, Jonna-kokis ja vaikka mitä herkkuja. Voi vitsi tuli hyvä mieli noinkin pienestä. Ei muuten harmita sekään, että saan objektiiviin vähän rahaa myös lahjana. Ai vitsinvitsi. ♥

Niin onnellinen olo nyt! ♥

Rodos, here I come!

Huomenna mä lähden kohti Rodosta! En voi uskoo tätä todeks ja oon niin innoissani että en tie miten päin olis. Oon tosiaan viikon pois kuvioista, rusketun +36 helteessä ja nautin shoppailusta. Voi olla että ehkä postaan jotain reissussa, mutta epäilen sitä. Joka tapauksessa, jos ei nähdä aikasemmin kun viikon päästä keskiviikkona niin ihanaa loman jatkoo kaikille, kivoi työpäivii ja ihan kaikkee kivaa teille, koska mulla tulee oleen hullun mahtavan ihanan kreisin superhauskaa. Heippa!

These makes me smile

Löysin pari päivää sitten suloisia lapsuuskuvia, niin näähän sopii mainiosti tähän postaukseen. Eli mikä kuva/kuvat saa mut hymyileen.

Tällä penkillä on koko mun elämän ajan mitattu et, koska osuu jalat maahan. 19 vuotta mennyt ja vieläkään ei osu.

♥ Päivä 23: kuva joka saa sinut hymyilemään

♥ Päivä 24: kuva autosta jonka näit viimeksi
♥ Päivä 25: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
♥ Päivä 26: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
♥ Päivä 27: kuva tuskallisesta muistosta
♥ Päivä 28: kuva onnellisesta muistosta
♥ Päivä 29: kuva lempivaatteestasi/asusteestasi
♥ Päivä 30: kuva joka kuvailee aamujani
♥ Päivä 31: kuva lempipaikastani
♥ Päivä 32: kuva jostain, johon uskoin lapsena
♥ Päivä 33: kuva jostain mieliruoastani
♥ Päivä 34: kuva ensimmäisestä harrastuksestani
♥ Päivä 35: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt
♥ Päivä 36: kuva jostain, mitä odotan paljon
♥ Päivä 37: kuva lempihiustyylistäni
♥ Päivä 38: kuva henkilöstä, jonka haluaisin tavata
♥ Päivä 39: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta
♥ Päivä 40: kuva joka tuo muistoja