tiistai 25. elokuuta 2015

HEITTÄYDY HETKEEN

25.8 25.8

Huomaan välillä yksin ollessani uppoutuvani ajatuksiini, jotka ei mitään kovin mieltä ylentäviä ole. Se on osa tätä elämäntilannetta ja yritän joka kerta opetella siitä eroon. Aikanaan ajatukset helpottuu ja varmasti ei tunnu niin lohduttomilta mitä nyt. Yksinään ne ikävät asiat muutenkin pyörii päässä jos sellaisia on. En kuitenkaan tarvitse sirkuspellejä tai mitään maailmaa suurempaa siihen, että piristyisin. Tänään siihen tarvittiin vain 2000-luvun suurimpia hittejä Spotifysta sekä veljen viesti, että lähdettäisiinkö valokuvailemaan. Onnellisuus on taas se suurin tunnetila sen reissun jälkeen eikä mielessä edes pyöri mitkään ahdistavat ajatukset.

Rakastin valokuvata veljeni kanssa ennen sairastumista ja rakastan tehdä sitä edelleen aina vaan kun hemoglobiini antaa myöden kävelylle vaikeessakin maastossa. On rentouttavaa istua autossa ja ajella pitkin Pirkanmaata ja miettiä, että mihin sitä menisi. Pahimmillaan ollaan ajeltu 200 kilometriä ristiin rastiin ja lopulta todettu, että kymmenen kilometrin päästä kotoa olisi hyvä paikka kuvailla. Sellaiset asiat vaan tekee kaikesta kivempaa. Ei pidä ottaa elämää niin vakavasti.

Hetkessä eläminen on sellainen taito mitä vasta opettelen ja vielä tepastelen lasten kengissä. En ollut ennen sponttaani lähes yhtään ja tarvitsin sen tietyn ajan suunnitelman kypsyttelyyn mutta nykyään mun ei tarvitse kun vaan pukea vaatteet päälle, heittää kulissitukka päähän ja oon valmis lähtemään jos vaan vointi näyttää vihreetä valoa. En halua menettää mitään mahdollisuutta tehdä jotain kivaa. Se taito - heittäytyminen meinaan - olisi ollut kiva oppia jo aikoja sitten mutta pääasiahan on, että opettelen sitä nyt. Kaikkea ei voi elämässä ennakoida ja ei tarvitsekkaan. Heittäytyminen on rentouttavaa ja antaa paljon enemmän kuin se, että jokaisen asian suunnittelisi alusta loppuun. Ei siinä mitään menetä edes tällainen kontrollifriikki kun antaa vaan mennä.

Ei kannata empiä ja hidastella itseensä koskaan. Koskaan ei voi tietää milloin on se viimeinen päivä ja koska vetää viimeisen hengenvedon. Kannattaa tarttua kaikkeen mihin vaan pystyy. Se voittaa kuusi nolla kaiken märehtimisen ja paikallaan olemisen. Tämä pätee niin pieniin kuin niihin suuriinkin asioihin. Välillä me tarvitaan sitä potkua, että uskalletaan tarttua johonkin. Fiilis on paljon parempi kun tekee jotain eikä jää sinne kotiin. Yksinkertainen elämänohje.

Elä hetkessä.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

YSTÄVÄT JA SYÖPÄ

20.8
20.8

Istuin tänään sairaalassa oman osaston päiväsalissa odottelemassa kontrolliverikokeiden tuloksia ja siellä tuloksia odotteli myös toinen nainen. Nainen, joka on menettänyt syövälle miehensä, jonka tytär sairastui samaan aikaan syöpään kuin minä sekä myös sisko on lähimenneisyydessä sairastanut syövän. Teki mieli taas nousta siihen sohvalle seisoon ja nostaa keskarit kohti taivasta. Siellä ei ole kyllä yhtään ketään meitä auttamassa, se on taas todistettu. Tekisin mitä vaan, että voisin halauksella parantaa jokaisen syöpään sairastuneen. Se pelko, epätietoisuus ja suru loistaa syöpäsairaiden kasvoilta ja kun nään toisen sairastuneen, nään osittain itseni. Satuttaa kovasti katsoa kun toinen kyynelehtii kertoessaan oman tyttären sairastumisesta ja samaan aikaan ajattelee, että miten vaikeaa mun vanhemmilla mahtaa olla ajatellessaan, että mä sairastan syöpää. En haluaisi ikinä kokea sitä, että näkisin oman lapseni tämän sairauden otteessa. Kuolisin enemmin.

Oon sairastumisen myötä oppinut arvostamaan perhettä ja ystäviä miljardi kertaa enemmän kuin terveenä ollessani jolloin lähes kaikki asiat oli mulle kuin itsestäänselvyyksiä. Saan paljon itsekkin enemmän huomiota ja rakkautta mikä on tietenkin aika selvää koska syöpähän herättää sairastuneen ja lähellä olevat. Elämän hauraus ja epäoikeudenmukaisuus muuttuu todellisuudeksi. Kaikki ympärillä muuttuu kilpajuoksuksi sairautta vastaan. Sen vuoksi läheisten ja ystävien läsnäolo ja välittäminen saa ihan toisenlaisen merkityksen vaikka hösääminen ja ylihuolehtivaisuus ottaa enemmän voimille kuin se, että annettaisiin vaan olla yksin.

Itse koen kahta eri maailmaa välittämisen osalta. On läheiset, jotka tekevät kaikkensa mun puolesta ja sitten on ystäviä, jotka eivät edes kysy miten jaksan. Kuvitellaan, että mun syöpähoidot on burana naamaan - linjaa ja osastolla ollessa mulle annetaan pelkästään antibiootteja. Se on todellisuudessa aika kaukana siitä. Sen vuoksi arvostan läheisiä, jotka näkevät läheltä miten rankkoja hoitoja saan ja miten pohjalla sitä välillä käy ja silti edelleen seisovat rinnalla vaikka heitäkin varmasti pelottaa. En mä ole niin arvoton, että mun tarvitsisi loukkaantua joidenkin ystävien välinpitämättömyydestä. Tiedän kuitenkin, että kyseiset ystävät ovat heitä, jotka olisivat ensimmäisenä kirjoittamassa musta sydäntäsärkeviä muistokirjoituksia jos mulle jotain kävisi. Se loukkaa mua.

Ei myöskään auta ne ystävät, jotka hokevat, että "sitten kun sä paranet niin tehdään sitä ja tätä". Ja kaikista parhain on, "toivottavasti sä paranet!". Se satuttaa enemmän kuin kymmenen puukoniskua selkään. Mä paranen ja odotan, että mun ystävätkin ajattelee niin jos he kerran musta todellisuudessa välittää niin paljon kuin väittävät. Pelko saattaa aiheuttaa tuollaisia lipsautuksia mutta jos sitä monta kertaa sanotaan niin kyllä se ikävältä tuntuu. Välillä voi koittaa asettautua toisen saappaisiin koska pelko omasta tulevaisuudesta - elämän päättymisestä - on musertavimpia asioita mitä voi joutua ajattelemaan lähes päivittäin ja joskus jopa ympäri vuorokauden. Sellaisia asioita ei aina jaksa käsitellä yksin ja olisi elintärkeää, että olisi ihmisiä ympärillä, jotka vaikka vaan olisivat läsnä jos ei muuten osaisi kohdata tätä asiaa. Nykyään mä tunnun vaan olevan monille se sairastunut tyttö, joka ei jaksa enää lähteä mihinkään. Haluaisin jaksaa ja voida, kaikki asiat ei kuitenkaan ole enää mun hallinnassa. Tarkoittaako se sitä, että en enää sairastuessa ole se "tärkein ystävä" joka olin terveenä? Peiliin katsomisen paikka.


Ole se ystävä joka olit kaiken vielä ollessa kunnossa.
Jos todella välität.

lauantai 8. elokuuta 2015

LAATUA HALVALLA?

21

Jo hyvän tovin oon etsinyt sellaista puista ukkelia minkä vartaloa pystyy vääntämään erilaisiin asentoihin. En ole vieläkään varma kyseisen aidon ukkelin nimestä tai minkä merkin se alunperin on ja luovutin osittain jo etsinnän kun ei mistään löytynyt. Keväällä monet perheenjäsenetkin sitä yritti mulle epätoivoisesti etsiä kun makasin sairaalassa ja olin ilmaissut haluavani sen ukkelin kun näin sen eräässä lehdessä. Aitoa ukkelia kun ei ole vaan löytynyt tähän päivään mennessä niin tänään Tigeristä ostin tuollaisen kuuden euron version siitä ja olen oikeestaan tosi tyytyväinen. Näin sen jo aikaisemminkin kun pyörähdin eräässä toisessa Tigerissä mutta jätin sen ostamatta kun epäröin, että onko typerää ostaa ei-aitoa versiota.Yllättävän kestävältä se kuitenkin vaikuttaa kun vääntelee ja kääntelee vaikka hintaa oli noinkin vähän. Joka kerta ei siis sisustusjuttujenkaan tarvitse olla niitä kalleimpia tai edes alkuperäisiä koska monet "feikitkin" on aika kelpoja.

Pääosin yritän nykyään valita sen hieman hinnakkaamman version jostain mitä haluan, koska oon kyllästynyt siihen, että tänne kerääntyy kaikkea suhteellisen edullista sisustustavaraa tolkuttomasti ja sitten ne seilailee täällä pitkin poikin kuin jätteet valtameressä. Laittaessaan hieman enemmän johonkin rahaa niin huomaakin kohtelevan kyseistä tavaraa sen arvon mukaisesti ja kyllä monesti laatu valitettavasti vaan tulee sen euromäärän mukaan. Astiastot on erittäin hyvä esimerkki tästä koska kun muutin omilleni niin hamstrasin huolella Ikean edullisia juomalaseja ja nyt jo huomaan käytön niistä. Lasit muuttuu sameiksi ja tiskikoneen avatessa monesti joku laseista on säröillä kuumuudesta. Siinä ei kyllä voi syyttää kuin itseään. Hintalaatusuhde aika kohdillaan niin sanotusti.

Katsotko laatua vai edullisuutta ostaessa tavaroita?

maanantai 3. elokuuta 2015

SYÖVÄN TÄMÄN HETKINEN TILA

3.8

Kasvain ja etäpesäkkeet on jatkaneet pienentymistä! Härreguud ihan kamala jännitys oli päällä kun lääkäri alkoi lapusta lukemaan epämääräisiä muistiinpanoja kasvaimen ja etäpesäkkeiden millimetrimuutoksista. Eka odottelin jotain huonoja uutisia kun lääkärin ilmettä katselin mutta kyllä suurensuuri kivi (paremminkin kasa kiviä) putosi harteilta kun kerrottava muutoksista olikin positiivista. Pientä mutta positiivista. Tällä hetkellä en tiedä mitä nyt pitäisi ajatella koska jännitys purkautui niin pienessä ajassa, että jäi tavallaan sitten taas kysymysmerkki otsassa miettimään tulevaa.

Sytostaattikuuria ei tänään päästykkään osastolla aloittamaan koska mun riesana taitaa olla mukava virustauti, joka saa kurkkukivun aivan uusille tasoille. Hoito kun tapahtuu vasta ja kun ihminen on täysin terve ja kaikissa voimissaan tai ainakin niin voimissaan kuin syöpää sairastaessa voi olla. Osasin kyllä varautua tähän ja niin osasi hoitajatkin kun eilen sinne soittelin, että tilanne on nyt tämä. Katsotaan kauanko pitää parannella kotona, että pääsee sitten uusintayritykselle osastolle. Onhan se mukava jatkaa kotona oleskelua mutta toisaalta, mitä nopeemmin kuureja saa pois alta - sitä nopeemmin ne on pois alta. Olipas oivallus.

Eikai tässä muukaan auta kuin alkaa nettiä ja blogeja selailemaan sekä mansikkastrepsilsejä imeskelemään. Tuntuu jotenkin mukavalta olla ihan tavallisen kipee vaikka ei kipeenä oleminen mitään herkkua olekkaan. Kiva valittaa kerrankin sellaista kipua mihin valtaosa osaa samaistua.

Terveisin, kiitollinen ihminen kaktus kurkussa.
Laittakaa vaikka kivojen blogien linkkejä, että saisin lukemista!

sunnuntai 2. elokuuta 2015

SAIRAALAPÄIVIÄ VARTEN

2.8 2.8

Edessä olisi taas osastolla oleskelua viitisen päivää jos kaikki menee niinkuin on pitänyt. Huomenna selviää sekin epätietoisuus, että alkaako kuuri vai hoidoista tauko. Kaikki selviää huomenna. Ajattelinkin kaiken varalta tänään käydä pyörähtämässä parissa kirjakaupassa ostamassa luettavaa puuduttaville osastopäiville ja löytyikin hyvä saalis kiinnostavia kirjoja. Luen niin nopeella tahdilla kirjat, joten otin suosiolla hieman enemmän ostoskoriin, että ei ainakaan lopu kesken tekeminen. Tekemisen puute kun on kaikista puuduttavinta osastolla maatessa. Huonekaverina voi olla kovin väsynyt ihminen eikä viitsi televisiota huudattaa eikä se sängyssä makaaminenkaan ja puhelimen näpräily kovin pitkään nappaa. Kirjojen lukeminen on sentään aivojumppaa ja sivistävää, toisin kuin Instagramin selailu.

Kirjojen lisäksi päätin ostaa muutaman edullisen pikapelastajan meikkipussiin ennen kuin mun "kunnon" meikkitilaus saapuu Englannista. Ostin jonkinlaisen meikkivoiteen ja peitevoiteen tummille silmänalusille - ihan sairaalapäiviäkin ajatellen jos haluaa hieman saada itsestään ihmisen näköistä eikä olla niin säälittävä näky. Valkoinen kynsilakka ja huulikiilto oli vain jotain extra hemmottelua koska en usko huulikiiltoa sairaalassa käyttäväni. Se menisi jo hieman huvittavaksi.

Seuraava projekti oliskin sairaalakamojen pakkaaminen valmiiksi aamua varten, että ei tarvitse sen takia herätä yhtään minuuttia aikaisemmin. Eniten turhauttaa se, että kun lääkäri sanoi viime kerralla, että katsotaan sitten maanantaina alkaako kuuri vai ei. Aion pakata silti kaiken normaalin mukaan, peittoja ja läppäriä myöten vaikka kävisin vaan pyörähtämässä siellä ja kuulemassa ct-kuvauksen tulokset. Uskon kuitenkin, että sinne mä jään osastolle myrkkyjä ottamaan. Tauon kun olen kuvitellutkin alkavan vasta kahden kuurin jälkeen eli syyslokakuussa. No, huomenna selviää sekin. Ette uskokkaan paljon huomisaamu mua jännittää..