keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

KUN ENNUSTE ON KUOLEMA

29.4.2015

Tässä iässä kuuluisi murehtia aivan kaikesta muusta kuin siitä, että mahdollisesti ei elä kovinkaan pitkään. Se on viimeisin asia mitä kenenkään pitäisi miettiä. Se on kuitenkin asia mitä mä joudun käsittelemään koska se on mun nykyelämää. Mä sain kuolemantuomion  helmikuun alussa. Mä oon mukamas kuolemansairas eli mä en voi koskaan parantua tästä syövästä ja elinajan odote ei ole pitkä. Lääkäri heitti arvioksi kuukausista vuoteen. Aika ja hoidot on kuitenkin muuttanut mun kuntoa ja koska kuntouduin kuin ihmeen kaupalla todella huonosta jamasta nykytilanteeseen niin lääkäritkään ei osaa enää kuin ihmetellä. Se ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että mulle on sanottu mun kuolevan pian. Se ei poistu mun muistoista tai ajatuksista ikinä. Koita siinä sitten elää elämääsi normaalisti. Unelmoida tulevaisuudesta.

Helmimaaliskuussa kun olin sairaalassa täysin osastopotilaana ja sängystä en noussut kuin kävelylaitteen avulla siksi aikaa, että hoitaja petasi sängyn (parhaimpina päivinä). Niinä päivinä multa kyseltiin monesti, että haluanko mä jutella psykiatrin kanssa koska se olisi heidän mielestään tärkeetä ja he kokivat sen tarpeelliseksi. Rauhottavia söin kyllä silloinkin mutta ahdistus oli aivan kammottavaa mitä silloin koin jo pelkästään sen takia, että en pystynyt liikkumaan kuin terveenä ja kun sidottuna oot sänkyyn niin ajatukset tuntuu entistä pahemmilta. Päätin sitten lopulta, että psykiatri voisi tulla kun en mä siinä mitään menettäisi. Menetin kuitenkin.

Psykiatri oli mukava ja kaikinpuolin varmasti ammattitaitoinen. Hän ehkä kuvitteli mun olevan jotenkin valmiina hänen sanoilleen koska annoin itsestäni verbaalisesti aika vahvan kuvan kun näin jälkeenpäin mietin. Puhuin vaarin itsemurhasta, työasioista ja kaikesta koskien elämää. Hän kehui ja sanoi mun olevan kypsä ja että katson elämää harvinaisen hienosta perspektiivistä. Hän kuitenkin sai musta osia hajalle kun jutut siirtyi mun ennusteeseen. Kysymykset "miltä sellaisen kuuleminen tuntuu?" tai "onko se usein mielessä?" ei tuntuneet pahoilta mutta kun hän alkoi kertomaan "aikaisemmista tapauksista" ja siitä mistä he ovat ympäripyöreesti puhuneet ja miten muut ihmiset ovat käsitelleet sellaista uutista. Ne jutut pyörii edelleen mun mielessä koska hän kohdisti kysyvästi ja haastavasti muakin miettimään mielessäni esimerkiksi hautajaisia. Mitä haluaisin niissä olevan, miten mut olisi puettu arkkuun ja ketä siellä olisi kutsuttuna. Okei, jollakin tuollainen ehkä auttaisi surutyössä mutta mulle se oli vaan aivan liikaa. Tilanteen jälkeen romahdin ihan täysin ja tuntu, että irtaannuin ihan omasta kehostani. Siinä se ihminen nyt puhui kun mä oikeesti kuolisin. Kaikki noi asiat vaan vahvisti sitä että mä jumalauta tulen kuolemaan. Todellisuudessa kukaan ei tiedä tulenko mä kuolemaan neljän kuukauden vai seitsemän vuoden päästä. Ei sitä tiedetä vielä ja mun pitäisi se iskostaa päähäni. Enää se ei vaan ole mahdollista.

Mun syöpä on niin harvinainen, että siitä ei googlettamalla löydä yhtäkään suomenkielistä hakutulosta. En tiedä minkälainen mun syöpä on kuin sen verran, että se on 0,2 prosentin luokkaa syövistä ja ennusteet kaikinpuolin huonoja. Syöpä voi olla monimuotoinen kuten kaikissa tapauksissa. Mulla on kuitenkin sen verta monimuotoinen, että Helsingissä sitä lääkärit tutkii tälläkin hetkellä Taysin rinnalla ja he ovat vähän kiikunkaakun, että onko kyseessä sittenkin joku muu harvinainen syöpä kun selkeitä tuloksia ei saada. Yhtä epätietoisuutta siis kaikki. Epätietoisuus ei ainakaan helpota tämän asian käsittelyä ja monesti olen sanonutkin läheisille, että mieluusti haluisin sairastaa edes syöpää joka olisi tunnettu ja sitä osattaisiin hoitaa. Mä joudun vaan kestämään hoitokokeilut ja katsomaan, että alkaako myrkyt ja sädehoito vaikuttamaan. Kukaan ei tiedä koska tätä ei ole koskaan Suomessa hoidettu. Suomen parhaat syöpälääkäritkin ihmeissään ja pyörittelee kysymyksiä päässään. Yhtä kysymysmerkkiä kaikki tuntuu olevan edelleen.

Kun mulle iskettiin käteen eläkepaperit ja tajusin, että töihin en enää koska ehkä palaa. Se oli ehkä kovempi isku alussa kuin se, että mä saatan kuolla nuorena. Onneksi se kuulemma voidaan vetää takaisin jos mä kykenen taas työskentelemään joku päivä. Mun työ on ja oli mulle aivan koko elämä ja tärkee kaikinpuolin. Ikävöin päivittäin töihin lähtöä, työkavereita ja lapsia. Toivon selviytymiseni rinnalla myös kovasti, että joskus pääsen töihin palaamaan. Onneksi kuitenkin mä voin vierailla töissä aina ja mua siellä kovasti odotellaankin. Ihanat tekstiviestit pomolta ja lasten tekemät askartelut postimiehen tuomina vaan kantaa paremmin mua eteenpäin. Pienet asiat taas kerran auttaa jaksamaan eteenpäin elämässä ja niiden muistelu pahimpina hetkinä on parhainta mielenterapiaa vaikka se olisi liiankin vaikeeta kaiken mustan sisältä nähdä mitään värikästä. Asenne ratkaisee kaikessa kuitenkin lopulta.

Hemmetin vahvaa asennetta tämä ainakin vaatii.

maanantai 27. huhtikuuta 2015

OMANLAISTA TERAPIAA

1 2 3 4 5

En osaa kuvailla teille mitenkään miten hienolta on tuntunut valokuvata ja käsitellä blogia varten ostoskuvia. Pienen pieni asia ja mä oon itkenyt täällä pelkästä onnesta sen takia. Vahvoja tunteita herää kyllä kun tekee asioita, jotka on ollut ennenkin tärkeitä ja niin iso osa arkea. Jos jaksaisin hyppiä niin hyppisin. Käsiä oon kuitenkin jo jaksanut heilutella ilmassa musiikkifiilistelyn aikana tänään kun kaivoin kolmen kuukauden jälkeen vahvistimet ja avasin Spotifyn. Miten musiikkiakin on ollut ikävä. Ikävöinyt liikaa kaikkee kun kaikki on yhtä itkuhymyä kun pääsee tekeen. Elämä tuntuu hienolta kun sitä pystyy elään edes pienesti.

Kuten kehuin aikaisemassa postauksessa niin tänään pääsin shoppailemaan kuten eilenkin. Eilen suuntana oli Asko ja sieltä löysin täydellisen pöytälampun ja uudet ihanat tabletit ruokapöydälle. Omaksi onnekseni Askossa oli miinus kolmekymmentä prosenttia kaikki (ainakin moni juttu) ilmeisesti. 139 euron lamppukin menetti hinnastaan siis hyvän osan vaikka lampun olisin kotiuttanut ilmankin alennuksia kerran niin täydellinen ilmestys oli.

Tänään suuntana oli IDEAPARK. Voitteko kuvitella, että jaksoin kävellä siellä tunnin kaupoissa? Oon ylpeä itestäni. Ylpeä oon löydöistäkin koska nyt mulla on pitkään halutut lasiset kynttiläjalat isoille kynttilöille sekä pari uutta muumimukia, servettejä ja vähän lisää kynttilöitä. Ostin Hemtexistä uuden kylppärimatonkin kun epätoivoisesti yritin kuluttaa lahjakorttia. Sitä en valitettavasti kuvauttanut mutta pörröinen ja valkoinen on. Sisustusjuttujen lisäksi jaksoin vaatteitakin ostella ja uuden hajuveden. Kunnon terapiapäivä ollut. Energiaa on ihan eri tavalla kun päässyt tänään jonnailemaan. Musiikkia, löhöilyä ja hymyilyä on riittänyt.

Vitsi on hyvä olla!

SYÖPÄHOITOJEN KESKELLÄ

27.4.2015

Hetki vierähtänyt taas kun oon viimeksi blogia availlut kirjoittamis tarkoituksiin. Kirjoitusolo kuitenkin ihmeen kaupalla iski juuri äsken eli kolmen aikaan keskellä yötä. Aion ottaa hetkestä ilon irti kerran olokin on myötämielinen tällä hetkellä oikeenkin sopivasti. Voisin siis hieman kertoa tilanteesta ja siitä missä mennään vaikka paljoa ei ole kerrottavaa koska vaikka paljon on tapahtunut niin se kaikki paljous on aika pitkälti samanlaisuutta.

Hoitoja mulla on nyt takana viikon sädehoidosta kahteen sytostaattierään eli kolmas vielä edessä ja sen jälkeen olisi välikuvaukset josta nähdään miten hoidot on alkanut vaikuttaan pääkasvaimeen (jota ei luojan kiitos enää lääkärit löydä käsituntumalla. kadonnut sädehoidolla? olisipa.) ja levinneeseen osaan eli luuston tilaan. Odotukset on äärettömän korkeella vaikka syöpä kuinka on äärimmäisen harvinainen, pahanlaatuinen ja ennusteet huonot. Oon kuntoutunut aivan vaippaepiduraalisänkypotilaasta täysin kävelevään (pieniä matkoja toki) ja siedettävästi selviytyvään syöpäpotilaaseen. Kipuja on kolme kuukautta taaksepäin verraten prosentin verran ehkä jos silloin oli prosentit sadan luokkaa. Se johtuu pääosin varmaankin siitä, että murtunut lanneranka on parantunut. Monet monet monet lääkkeet on tippunut ainakin hetkellisesti vaan muutamaan ja kaikki apuvälineet on palautettu sairaalalle. En tarvitse kävelyn tueksi enää laitteita enkä sairaalasänkyä mikä oli äidin luona mun sänkynä. Oon voinut olla jo yhden yön täysin yksin omassa kodissani ja oon tehnyt alusta loppuun pitsan. Pieniä suuria asioita on tapahtunut ja ne luo toivoa aivan käsittämättömän paljon vaikka pääosin olo on voimaton ja henkisesti uupunut.

Oon kiitollinen tämän hetkisestä olosta koska muutamia viikkoja sitten eli ensimmäisen myrkkyerän jälkeen oksensin viikon ja olin siis täysin syömättä eikä todellakaan voinut tehdä yhtään mitään. Elimistö on silti kuitenkin ja varmasti on koko hoitojen ajan aivan lukossa, iho sekä lihakset on kipeät ja kylkiä aristaa kun myrkyt vaikuttaa luihin. Kaikkia noita lukuunottamatta mä voin tällä hetkellä hyvin. Ruoka, juoma ja lääkkeet ei tule oksentaen ulos ja oon voinut käydä jopa shoppailemassa Askossa. Huomennakin tai oikeestaan tänään on edessä lisää sisustuskauppakiertelyä. Parasta terapiaa vaikka jalat ei kovin pitkiä aikoja jaksa käppäillä eikä olokaan nyt kestä reilusti yli tuntia pidempään ylhäällä oloa varsinkaan kodin ulkopuolella. Pienin askelin ehkä kuitenkin saan kiinni taas tavallisesta elämästä edes hetkellisesti. Ei sitä taas tiedä mitä viikon päästä on edessä kun saan viisi päivää uusia myrkkyjä osastolla. Sen viikon jälkeen olot ja kivut voi joko palata tai olla palaamatta. Myrkyt vaikuttaa aina hoitoviikon jälkeen viikon jollain tavoin eikä sitä koskaan osata ennustaa. Ensimmäinen erä kun toi mulle oksentelun ja toinen taas jatkuvan itkemisen ja suukivun. Kolmas voi tuoda mitä vaan joten sen takia koen nämä kaksi lepoviikkoa aina tärkeiksi ja erityisesti tämän viimeisen jolloin saa jo liikkua ulkomaailmassa eikä tarvitse varoa flunssaisia ihmisiä tai muuta vastaavaa. Silloin ehkä kun pystyy latailemaan akkuja ja jopa tekemään jotain itselle tärkeetä. Onneksi vointi on hyvä ja sen vuoksi on mahdollista tehdäkkin jotain pientä kivaa. Tarkoituksena kun olisi hieman pitkästä aikaa teille kuvata mun eilisen ja nyt tämän tulevan päivän sisustusostoksia. Voi kuinka sitäkin asiaa kaipaan!

Tässä ehkä oli tähän hetkeen tarpeeksi väliaikatietoja. Ei sitä tiedä koska taas iskee kirjoitushimo syöpähoitojen osalta.

Säästellään kirjoitusenergiaa päivälle.. :)