maanantai 27. huhtikuuta 2015

OMANLAISTA TERAPIAA

1 2 3 4 5

En osaa kuvailla teille mitenkään miten hienolta on tuntunut valokuvata ja käsitellä blogia varten ostoskuvia. Pienen pieni asia ja mä oon itkenyt täällä pelkästä onnesta sen takia. Vahvoja tunteita herää kyllä kun tekee asioita, jotka on ollut ennenkin tärkeitä ja niin iso osa arkea. Jos jaksaisin hyppiä niin hyppisin. Käsiä oon kuitenkin jo jaksanut heilutella ilmassa musiikkifiilistelyn aikana tänään kun kaivoin kolmen kuukauden jälkeen vahvistimet ja avasin Spotifyn. Miten musiikkiakin on ollut ikävä. Ikävöinyt liikaa kaikkee kun kaikki on yhtä itkuhymyä kun pääsee tekeen. Elämä tuntuu hienolta kun sitä pystyy elään edes pienesti.

Kuten kehuin aikaisemassa postauksessa niin tänään pääsin shoppailemaan kuten eilenkin. Eilen suuntana oli Asko ja sieltä löysin täydellisen pöytälampun ja uudet ihanat tabletit ruokapöydälle. Omaksi onnekseni Askossa oli miinus kolmekymmentä prosenttia kaikki (ainakin moni juttu) ilmeisesti. 139 euron lamppukin menetti hinnastaan siis hyvän osan vaikka lampun olisin kotiuttanut ilmankin alennuksia kerran niin täydellinen ilmestys oli.

Tänään suuntana oli IDEAPARK. Voitteko kuvitella, että jaksoin kävellä siellä tunnin kaupoissa? Oon ylpeä itestäni. Ylpeä oon löydöistäkin koska nyt mulla on pitkään halutut lasiset kynttiläjalat isoille kynttilöille sekä pari uutta muumimukia, servettejä ja vähän lisää kynttilöitä. Ostin Hemtexistä uuden kylppärimatonkin kun epätoivoisesti yritin kuluttaa lahjakorttia. Sitä en valitettavasti kuvauttanut mutta pörröinen ja valkoinen on. Sisustusjuttujen lisäksi jaksoin vaatteitakin ostella ja uuden hajuveden. Kunnon terapiapäivä ollut. Energiaa on ihan eri tavalla kun päässyt tänään jonnailemaan. Musiikkia, löhöilyä ja hymyilyä on riittänyt.

Vitsi on hyvä olla!

8 kommenttia :

  1. Tuo keep calm-kynttilä on ihan superkiva! Ja ai että tuo pöytälamppu, aivan ihana ♥____♥ Sun blogista kyllä saa aina niin jäätävää sisustusinspistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykästyin tuohon kynttilään jostain syystä. :D Ja hei sehän on hyvä! Sisustaminen on parasta.

      Poista
  2. Oii miten kauniita asioita :) Sulla on kaunis tapa sisustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi kiitos paljon! :) Oma tapa on mieluisin, haha.

      Poista
  3. Voi kuinka oonkaan Jonna oottanut sun postailuja! ♡ Ihanaa, että voit taas yhä paremmin ja oot päässyt hiukan "irrottelemaan", jos niin voi edes sanoa.. :D

    Ps. Oon ikuisesti kateellinen tuolle sun tyylille ostaa just se mikä miellyttää eniten silmää. Mulla menee nimittäin aina hintalapun tuijotteluks, ja jos se on yhtään kallis niin se jää erittäin herkästi sinne kaupan hyllylle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä ♥ hyvä etten alkanu itkee kunnolla kun luin sun kommentin. Haha. Herkkätila.

      Syöpä on opettanut entisestään nauttiin kaikesta nyt. Maksan vaikka sen 139e pöytälampusta jos mulla on siihen varaa. Pitää elää. Yritän vähentää ite sitä pohtimista nyt.

      Poista
  4. Ihana lukea,että voit paremmin ja jaksat tehdä asioita jotka piristää. Nuo hetket varmasti kantaa pitkälle :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantaa kyllä! Tuntuu superihanalta jaksaa tehdä asioita. :)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.