lauantai 22. syyskuuta 2012

I need some inspiration, so link your blog

Addiktoitunut mitä addiktoitunut. Haluan lisää uutta luettavaa. Inspiraationpuutos on pahinta mihin bloggaaja voi sairastua. Haluan tehdä tän taas ja pyytää teiltä ihanien blogien linkkejä. Tällä kertaa ei kuitenkaan mennä helpoin sävelin, sillä kahden aikaisemman linkkauspostauksen on ymmärtäny pari henkilöä väärin ja säännöissä se selviää miten, eli kyllä.. nyt on säännöt.

1. Linkitä vain yhden kerran oma blogisi. Muiden blogeja voit linkata vaikka tuhat kertaa, mutta joka kerta eri blogi.
2. Linkkauksen ohessa, olisi löydyttävä pieni esittely blogista, kirjottajasta tai vaikka mielipide onko syksy kiva.
3. Blogeissa ei saa löytyä mitään säädytöntä materiaalia, eli ei yhtään mitään K18 höpinöitä.
4. Aikaa linkkauksille on 22.9.2012 - 06.10.2012. Toivon että moni nyt painaisi tämän ajan mieleen, koska en halua valitettavasti (vaikka on toki ihanaa) saada linkkauksia yli puolivuotta ajankohdasta.
5. Blogithan saa olla minkälaisia tahansa (paitsi ei nelos säännön juttui), mutta varmaan munkin blogin pohjalta huomaa, että tyttöjen jutut on mun mieleen kaikista eniten.

Valitsen kaikista linkkauksista sitten tuttuun tapaan ne mieleenpainuvimmat, mut vielä en tie kuinka monta niitä tulee oleen mut toivotaan että monta. ♥ nyt linkkauksia!

37 kommenttia :

  1. http://diibadaabaworld.blogspot.fi/

    15-vuotiaan tytön elämää, kaikissa maailman tilanteissa. Blogissa ilmenee myös pientä sisustus hulluutta.

    VastaaPoista
  2. http://maijakokkaa.blogspot.fi

    Ruokaisa blogi :)

    VastaaPoista
  3. aurooora.blogspot.fi

    16-vuotias tyttö päivittelee kuvapainotteista blogia, lifestylellä höystettynä :)

    VastaaPoista
  4. http://annajasepsu.blogspot.fi/

    Pariskunnan kirjotuksia elämästä, arjesta ja sisustuksesta!

    VastaaPoista
  5. http://mikariittaaonnelliseenelamaan.blogspot.com

    18-vuotias pinkkitukkainen journalistityttö kirjoittelee kaipuusta suurkaupungin valoihin ja omasta tyylistä. En niinkään ole muodin perään (vaikka kyseinen maailma kiinnostaakin), vaan pyrin kehittämään sitä "mun juttua". Mukana menossa satunnaisesti myös ihmisiä, elämää, tapahtumia ja DIY -juttuja. :)

    VastaaPoista
  6. http://aint-beautiful.blogspot.fi/

    20-vuotias kuopiolainen tyttö höpöttelee mitä milloinkin mielen päällä lähinnä asukuvilla varustettuna.

    VastaaPoista
  7. http://jennaiida.blogspot.fi/ 17-vuotias kaupallisen alan opiskelija kirjottelee kaikenlaista elämästään, shoppailuista ja vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä isojen kuvien kera :)

    VastaaPoista
  8. http://dancingonmyown-petra.blogspot.fi/

    18-vuotias lukiolaistyttönen kirjoittaa mistä kirjoittaa, lähinnä omasta tyylistään, mutta myös paljon sen vierestä! :-)

    VastaaPoista
  9. kisstherain-p.blogspot.com

    Olen 15-vuotias tyttö Helsingistä ja tykkään puhua kaikenlaista. Tervetuloa seuraamaan lifestyle- ja muotiblogiani sekä elämääni ylipäätänsä! :)

    VastaaPoista
  10. http://www.essi-blog.blogspot.fi/

    17-vuotias lukiolaistyttö Vaasasta kirjottelee elämästään ja kaikesta mitä mieleen tulee. Otan mun blogiin mahdollisimman paljon kuvia ja pyrin postailemaan usein:) Syksy on ihan jees ja munki mieleen on tyttömäiset jutut! :)

    VastaaPoista
  11. http://pilvilinnapuutarha.blogspot.fi

    18-vuotias opiskelijatyttö hakkaa näppäimistölle arkielämänsä ilot, ärsytykset ja sattumukset :)

    VastaaPoista
  12. pawenblogi.blogspot.fi

    mun blogin taidatkin tietää ennestään, mutta ajattelin nyt silti linkata (-: eli siis 18-vuotias tyttönen kertoilee arkisesta elämästään kuvien sävyttämänä. blogista löytyy myös päivänasuja, musiikkia ja inspiraatiopostauksia. syksy on kiva !! varsinkin syksyinen aurinko ja värikkäät lehdet (-:

    VastaaPoista
  13. http://ansqsayshello.blogspot.fi/

    Hehe, minä täällä! Jääkaapilla, kaupoissa ja kirppiksillä ravaava DIY-juttuja puuhaileva ihminen. Tosta mun blogista löytyy perusjuttuja arjesta, ostoksia, paljon asuja ja vähän kosmetiikkaan liittyviä höpinöitä. :-)

    VastaaPoista
  14. http://viivi-maria.blogspot.fi/

    17vuotias, lukiolainen, Salosta kirjottelee arkielämästä sun muuusta ja blogi on nyt syskyllä vasta alotettu!

    VastaaPoista
  15. http://hennoaa.blogspot.com

    16-vuotiaan tytön blogi omasta elämästä ja itseäni kiinnostavista jutuista! Päivitän usein, tykkään laittaa paljon kuvia ja teen just omannäköstäni blogia. Hope you like it :p

    VastaaPoista
  16. http://niina-o.blogspot.fi/

    18-vuotias, lifestyle blogi, tyttö joka rakastaa kaikkea pinkkiä, rusketusta, shoppailua ja blogeja :) !

    VastaaPoista
  17. http://freakingmockingbird.blogspot.fi/

    18 -vuotias Nilla. Kirjoittelen kuvapainotteista "lifestyle" -blogia.

    VastaaPoista
  18. http://fallen-down-the-rabbit-hole.blogspot.fi/
    Nuoren tytön blogi jossa kirjoittelen vähän kaikesta mitä mieleen tulee :---)

    VastaaPoista
  19. http://heidichristinas.blogspot.fi/

    16-vuotiaan Helsinkiäistytön kirjoittama muoti-/lifestyle blogis :-)

    VastaaPoista
  20. http://desplumesnoires.blogspot.fi/

    Luulen, että mun blogi voisi kiinnostaa sua joten linkkailenpa sen! 8)

    Olen 21-vuotias toimittajaksi opiskeleva neiti, jolta löytyy meikkaaja-maskeeraajan pätevyys sekä intohimo muotiin. Blogistani löytyy normaalia liibalaabaa, päivän asuja sekä meikkijuttuja! :)

    VastaaPoista
  21. http://rivierablogger.blogspot.fi/

    Sisustukseen täysin hurahtanut nuori nainen joka kirjoittelee sisustamiseen liittyvistä jutuista, ystävistä, kengistä, hyvästä ruuasta ja muista elämän iloista!:)

    VastaaPoista
  22. http://veronikawritteninthestars.blogspot.fi/

    Kohta 16v tytön tyyli/lifestyle blogi :)

    VastaaPoista
  23. http://kaisatakespics.blogspot.fi/

    14-vuotias tyttönen kertoo elämästään kuvin ja tekstin. Intohimoni on urheilu, valokuvaus, muoti, sisustus, ystävät ja perhe :)

    VastaaPoista
  24. http://justfashion-nothinelse.blogspot.fi

    16-vuotiaan tytön valokuvaus/muotiblogi!

    VastaaPoista
  25. http://366dayss.blogspot.fi/
    kaksi 16v. lukiolaistyttöä kirjottaa päivien tapahtumista

    VastaaPoista
  26. http://leijonakoomassa.blogspot.fi/

    19-vuotia tyttö kirjoittelee elämästään ja mitä ikinä vilkkaaseen mieleen sattuu. Rakastan unisieppareita, kilppareita ja Paavo Pesusieni on valloittanut minun sydämen. Tästä blogista löydät paljon kuvia ja hyviä juttuja! Ps. Syksy on mahtava!

    VastaaPoista
  27. http://iiiiddaa.blogspot.fi/

    17-vuotiaan tyttelin sekablogi! :D

    VastaaPoista
  28. http://saara-kissntell.blogspot.fi/

    16-vuotias tyttönen pitää pystyssä lifestyle-blogia (: Lukiolaisen arkea, vaatteita, valokuvia, musiikkia, kavereita, kirppareita...

    VastaaPoista
  29. http://dreamoffi.blogspot.fi/

    22-vuotiaan ihan perus höpöttelyblogi(:

    VastaaPoista
  30. http://ninalaine.blogspot.fi/

    17 vuotias helsinkiläinen, postailen paljon asukuvia, omasta arkielämästäni ja mitä muuta nyt mieleen tulee :)

    VastaaPoista
  31. http://three-moments.blogspot.fi/

    Kolmen 17-vuotiaan tyttösen blogi! Meiän elämää, tyttömäisiä juttuja ja isoja kuvia :)

    VastaaPoista
  32. http://totuussaduksi.blogspot.fi/

    13-vuotias tyttö kirjoittaa positiivistä ja negatiivistä tekstiä kuvien kera.

    VastaaPoista
  33. http://kira-maria.blogspot.fi/

    17v. Helsinkiläis tytön muoti ja lifestyle blogi :)

    VastaaPoista
  34. yelloowsky.blogspot.com :)

    Vasta Helsinkiin omilleen muuttanut 17v tyttö kuvailee ja kirjottelee omasta elämästään :)

    VastaaPoista
  35. Voi apua huomasin vasta nyt katsoa tarkemmin noita päivämääriä, ja tajusin että tänäänhän on jo 7.10! :D Anteeksi tälläinen törkeä päivämäärä-noudattamattomuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi ei haittaa! otan ton vielä mukaa koska en oo viel päättäny top blogei!;)

      Poista
  36. ÄLKÄÄ ENÄÄN LINKITTÄKÖ! huoh.. kuinkahan monta oon jo laittanu roskapostiin.

    VastaaPoista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.