keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

YOU'VE NEVER GIVEN ME A CHANCE

Jordan Pruitt - Outside Looking In 

Elossa ollaan vaikka ei siltä aina tunnu. En oo nyt kirjotellu viikoilla oikeen mitään, kun mitään ei myöskään tapahdu. Herään, meen töihin, tuun kotiin ja teen koulujuttuja, nukun ja herään taas töihin. 20 päivää niin voin repiä kaikki kaks laatikollista koululappuja ja sanoo heissulivei koulustressille ja keskittyy vaan tulevaisuuteen. Saa nähä kuinka kovaa sen tajuaminen sitten iskee vasten kasvoi loppukuusta, kun lähes kaikki velvoitteet katoo. Ah, vapautta odotellessa.

Oon myös saanu lieviä obsessioita päärynäjuissista ja omenista. Ihan parhautta kun laittaa töihin lähtiessä juissin ikkunan sisään kylmeneen ja kun tulee kotiin, niin on jääkylmää juissia litran verran. Elämän pieniä iloja kirjaimellisesti. Eipä tarvi ainakaan tällä tavalla murehtia, että onko joku litkiny mun mehut päivän aikana. Tekeekö joku tätä myös, että kylmentää juomat ikkunan sisällä?

Se maaliskuun lempparit postaus on tässä tulossa vaikka vähän onkin venyny nyt tää ilmestyminen, mut parempi se myöhään kun ei milloinkaan. Perfect cliché! Oon myös tilailemassa kaukolaukaisinta kameraan, jotta saan vähän erilaisempiakin kuvia eikä tarvi aina hihhuloida kamerankaa eri kulmissa, mikä on vasten mun  fysiikkaa. Jos jollain on kokemuksia digitarvike.fi sivusta, niin onko ihan kelpo?

Nyt Robaa ja juissii. Huomennakin jo torstai, vähänkö kivaa. Unituksia teille! :)

2 kommenttia :

  1. Hei mäki teen tommosta mehuille ja limsoille! :DD Luulin että oon ainut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah aaww. Se on paras keksintö oikeesti jos asuu viellä kotona ja ei voi luottaa et omat jutut säilyy kaapis ;D

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.