VIHAMIELISYYTTÄ JA AHKERUUTTA

Kuinkahan monta kertaa ihmisen pitää todeta itelleen, että miten vihaaminen on oikeesti vahva asia eikä se haihdu. Ainakaan mun tapauksessa. Välillä tulee kausia kun mulla on arki semmosta hehkeetä ja päivästä toiseen pomppimista ja toisinaan mua ketuttaa niin paljon koko mun tämän hetkinen (junnaava) tilanne, että tekisi mieli iskeä halolla päähän monia ihmisiä tietyin väliajoin. Kuitenkaan mulla ei ole oikeutta ilmaista tunteita niin kuin haluisin ja sitten se menee siihen, että paiskin töitä ja koitan selviytyä arjesta. Edellinen viikko oli sellainen ja sen takia ei ole postauksia tullut. Aina ei vaan jaksa jos ei ole mitään mistä ottaa sitä jaksamista edes. 8 kuukauden päästä ei ole enää tätä ongelmakohtaa mun elämässä. Noin 35 viikkoa kohokohdan ohittamiseen.

Blogihiljaisuus oli siis perusteltu ylläolevassa sepityksessä ja sitten jos menisi vähän iloisempiin asioihin kun oon jo tämän toimittaja-linjan ottanutkin päälle niin aloitetaan vaikka siitä, että tänään ostin taas juttuja omaan kotiin ja voi herramunjee tästä ei tuu helppoa. Näen entistä enemmän taas kaikessa jotain tarpeellista ja melkeen jopa tänään lähti mustia valokuvakehyksiä kassalle asti mikä on taas niin mun normaali-tilan vastaista kun mietitään mun sisustusihannetta. Jonkinlaista heräteshoppailua sekin on mutta onneksi ei ihan kassalle asti mene. Huomenna olisi tarkoitus lähteä pienelle "vip-alennusmyynnille" ihan vaan itseni ja toisen henkilön tiimillä ja voin jo naureskella sitä miten saan kaiken turhan sisustushömpän automaattisesti -40% alennuksella ja pienehkö paniikki iskee kun nykyinen huone alkaa täyttyä Ikean jättisäkeistä ja laatikoista. On meinaan nyt jo huolestuttavan paha tilanne. Mutta jokatapauksessa aion jatkaa.

Eilinen ilta on mennyt viisi tuntisen kuvanmuokkausprojektin siivittelemänä ja jatkui vielä tänäänkin monen monta tuntia ja on vielä jatkumassa mutta ei nyt koska nyt mä vähän aikaa rentoudun. On hirveä prosessi oikeesti käydä satojen ja satojen kuvien jälkeen jokainen tarkasti läpi, rajata, kontrassit, sävyt, syvyydet ja kaikki täydelliseksi. Perfektionistin ote ei kaikissa asioissa oo aina helpoin mutta ainakin yksi heitto autto jaksamaan koko tämän ikuisuusprojektin kanssa kun kuulemma käsitellyt kuvani näyttää ihan kuin elokuvan kuvankaappaukselta, joten oon kai jossain määrin onnistunut työssäni.

Mulla olisi vielä paljon sanottavaa koskien monia asioita mutta taidan jättää ne myöhemmälle koska nyt alkaa itteenikin ärsyttää tämä ainainen näpytys ja ilman irtohiirtä en ala lisäkuvia tähän postaukseen laittamaan vaan säästän ne seuraavaan joka tulee jo tänään myöhemmin tai ehkäpä sitten huomenna. Nyt kokeilen katsoo tuota erittäin ei-mulle-sopivaa elokuvaa ja koitan sosiaalisoitua hetkisen ennen kun jatkan kuvien muokkausta. Heippa! ♥