Tänään pysähdyin kunnolla kaikesta hektisyydestä koska lähdimme mökille viettämään isomummuni 90-vuotis synttärijuhlia. Lähdettiin jo ajoissa kahdeksan maissa kohti maaseutua vaikka juhlat varsinaisesti alkoivatkin vasta yhdeltä mutta paljon oli tekemistä vielä ennenkin sitä.
Juhlien järjestelyn tiimellyksessä pääsin myös irtaantuun hetkeksi ja lähdin kävelemään rantaan pitkin rantatietä ja kirjaimellisesti saamaan kylmiäväreitä fiilistellessä kaikkia tuttuja mökkejä, metsäpolkuja ja sitä, että miten erilaiselta meidän mökkiseutu näyttää keväällä kun ei ole vihreetä ja mopot ei pärrää. Rantaan kun on matkaa vajaa kilometri niin siihen matkaan sisältyy aivan valtavasti muistoja lapsuudesta. Koko rantatie on niin moneen kertaan läpi pyörällä poljettu, kävelty ja mopolla ajettu, että sen osaisi jo silmätkin kiinni mennä. Siihen matkaan mahtuu paljon sellaisia mökkinaapureita, jotka on tehnyt mun lapsuudesta merkityksellisen ja nyt ne mökit ammotti tyhjyyttään. Jotkut ei koskaan enää palaa mökille, jotkut sitten taas kesällä. Jokainen niistä kuitenkin on aina pysynyt samana ja jokainen niistä on meidän suvulle kuin sukua. Suomalainen maaseutukulttuuri on vertaistansa vailla.
Eniten tässä päivässä on ollut iloa mutta myös haikeutta on päässyt taas kokemaan ihan tarpeeksi. Fiilistellessä oli pakko myös taas kerran todeta itselle, että on kasvanut aikuiseksi. Me kylän lapset ollaan nykyään jo aikuisia lähes kaikki ja seuraavat kylän hurjat on joko saapumassa maailmaan vasta tai ovat vielä kasvamassa tietämättömänä siitä miten mahtava paikka meidän kylä on lapselle. Mä oon kiitollinen mun lapsuudesta vain ja ainoostaan sen takia, että mulla oli mahdollisuus kasvaa mökillä niin vapaasti kuin halusin vaikka kaupungista olen kotoisin. Mä oon saanut kokea kummankin version lapsuudesta.
Vaikka kuinka tykkään olla itsenäinen aikuinen niin antaisin tällä hetkellä mitä vain, että saisin edes päivän olla taas se 10-vuotias, joka veteli kaatosateessa hevoskärryissä isoo hiekkatietä pitkin peläten, että koska kaahaava rehurekka tulee vastaan, polkea rantatien viimeisen ison mäen täysiä alas pyörällä suoraan järveen, härnätä lähimpiä mökkinaapureita ja saada vesiletkusta kylmää vettä niskaan kurituksena tai mennä ison laiturin alla piilosta pikkuserkkujen kanssa. Mökille oli lapsena parasta mennä mutta nyt se tuntuu paikalta joka näyttää elämän karun puolen ja sen, että miten paljon oikeesti ihminen menettää aikuistuessa. Ei tää ookkaan niin siistiä ja silti tätä jokainen lapsi odottaa. Olisin riehunut lapsena astetta enemmän jos oisin tiennyt mitä tuleman pitää.
Mä oon kokenut sen kaiken mistä jokainen lapsi unelmoi. Ainakin mulla on ne muistot.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.