sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Bella & Nanna



Heippa ihanat! Pääsinpä vihdoinkin tännekkin päivitteleen taas vähän kuulumisii ja täytyy sanoo että pikkuhiljaa olo alkaa oleen parempi ja jaksaa jo vähän puuhaillakkin kaikkee. Ei tuntunu ees kovin pahalta lähtee rippijuhliin tai ottaa kotiin vieraita, koska monessa tilanteessa nyt joutu monesti kuulemaan tai mainitsemaan Napsun poismenon. Kaikesta huolimatta mulle on myös tapahtunut yksi ihana, tai pitäisikö sanoo kaks ihanaa asiaa, sillä meille tuli eilen kaksi marsutyttöä. Saanen esitellä vasemmalta oikeelle Bella ja Nanna! Tytöt on siskokset ihan biologisesti ja ikää tytöillä tulee mittariin huomenna vasta 4 kuukautta, joten aivan pikkusia palleroita on. Tuntuu ihanalta kun on uusia hellittäviä ja Nannassa on hyvin paljo samaa kun Napsussa, sillä se on äärimmäisen rauhallinen verrattuna Bellaan joka hyppii kokoajan siskonsa päälle tai uikuttaa. Vähän niinkuin vuosia sitten kun mulla oli Napsu ja Nöpö, niin nää on kun toiset versiot niistä, mutta tyttöinä. How cute is that. ♥

Meillä siis tosiaan on kesyttäminen käynnissä, tutustutaan rauhassa ja pikkuhiljaan aletaan sitten oleen jo vähän enemmä rennosti ettei tarvi varoo askelia tai laulamista, sillä oon tottunu siihen että Napsu ei häiriintyny ees imuroinnista, huutamisesta, telkkarista yöllä tai edes häkin kolahtelusta. Eiköhän se tästä, yleinsä kaikilla on samanlainen startti!

Tänään olin rippijuhlissa, mitkä sattu oleen maailman tylsimmät juhlat missä ikinä oon käyny. Kirjaimellisesti meiän pöydässä, meiän perhe oli ainut joka ees puhu jotain ja muut parikymmentä suuta oli hiiren hiljaa ja katteli tauluja. Huikeeta. Nyt on sää niin huono, ettei uloskaa voi mennä niin varmaan vähän siivoilen huonetta ja lepäilen kun viime yön unet jäi vähän pieniks kun mut kiskottiin sängystä jo klo 8 kihartaan toisten hiuksia. Ah, huomenna saa nukkua. ♥ Nyt puuhaileen jotain, babai!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.