sunnuntai 18. toukokuuta 2014

MAKKARIMURHEITA


Eilen yöllä kahden jälkeen tuijottelin mun sängystäni mun isoa makuuhuonetta ja mietin pääni puhki mitä sinne keksin ja mitkä ratkaisut on parhaimmat huonekalujen sijoittelussa. Huone on isompi kun mun entinen iso oma huone äidin luona ja sen takia en jotenkin osaa nyt mieltää, että pitäisi taas sisustaa oma huone tännekkin kotiin kun kaikki huoneet on niin sanotusti omaa. Oonkin siis panostanut pääosin vaan keittiöön, kylppäriin ja olohuoneeseen. Täysin oon hylännyt makuuhuoneen laittamisen ja en edes tiedä mistä lähtisin liikkeelle kun tuntuu, että edes täydellisiä yöpöytiä ei löydy sängyn vierelle ja en tiedä edes haluanko yhden vai kaksi yöpöytää. Minkälaisen päiväpeiton hankin, hankinko ison taulun seinälle, millainen kattolamppu, millainen matto ja kääk, pakkohan se on laittaa kuntoon, että se tuntuu yhtäläiseltä muun kodin kanssa. Onko teillä ollut oman kodin kanssa niin, että joku huone on jäänyt vähemmälle huomiolle? 

Yhden huoneen hylkäämisestä huolimatta oon päättänyt nyt ryhdistäytyä kun kesäkin on joidenkin riemuksi saapunut Suomeen ja koloistaan nousseet iloiset ihmiset ärsyttävät mun vastarannankiiskin luonnetta niin paljon, että tänään tuskissani nappasin kaupasta kaksi uutta muumimukia ja hermoshoppailin taas vaikka mitä epäoleellista kuten viisi erilaista puhdistusainetta ihan vaan kylppärin puhdistukseen. Materia kun nyt vaan silti tekee aina yhtä iloiseksi ja eihän sitä voi kukaan kieltää jos on yhtään taipumusta tähän materialistisuuteen. En tosin tiedä onko tuo pesuaineiden ostaminen enää edes materialistin käyttäytymistä vai ihan fanaattisen ihmisluonteen toimintaa ja varsinkin kun näkisi tuon mun puhdistusaineperheen kylpyhuoneen kaapissa. 

Ryhdistäytymisen otan käytäntöön heti kolmen päivän päästä kun mun mahtava, ihana, odotettu ja tarvittu kesäloma alkaa ja teen niin valtavan suursiivouksen, että on ihana alkaa viettämään ruhtinaallista kolmen viikon kesälomaa. Kesälomasuunnitelmat tosin meni taas vaihteeksi ihan uusiksi kun mieluista etelänmatkaa ei löytynyt ja mitään kiinnostavia kohteita ei tällä hetkellä vaan yksinkertaisesti ole tarjolla, joten lykkään reissua talvelle ja päätettiin lähteä kaupunkilomalle Riikaan. Saapa nähdä kuinka nopeesti tuokin kohde muuttuu mutta pääasiahan on se, että johonkin lähetään ettei tarvi homehtua samoilla seuduilla koko lomaa. Lomalla oon myös lupautunut sisarusten lastenvahdiksi kokonaiseksi päiväksi ja voin sanoa, että siitä tulee vähintään mielenkiintoista. Muita suunnitelmia yritän kovasti saada kalenterin täyteen, että ei ihan koomailuksi mene. Ideoita otan mieluusti vastaan ja varsinkin jos ne ideat keskittyy Tampereen seudulle!

Minkäslaisia lomasuunnitelmia teillä on?

4 kommenttia :

  1. Tarkotus ois reissata mahollisimman paljon ja sit toisaalt nautiskella myös Suomen suvesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän kuulostaa siis ihan parhaalta tavalta viettää kesä. Itekkin toivon, et näkis eri paikkoja koska ei sitä töiden ohella kerkee irrottautuu kovin paljoo mihinkään niin kesälomahan ja muutenkin kesä on vähän sellasta aikaa kun PITÄS! :)

      Onko sulla jotain reissukohteita sitten jo tiedossa?

      Poista
    2. Se on kyl totta et ei töiden ohella oikee hirvessti ehi reissailla. Mitä nyt välillä pitkii viikonloppui yms. Huomenna ois lähtö Krakovaan ja sit Elokuussa kutsuu Espanja. Syksylle pitäs viel joku pidempi vkl reissu saada hommattua:)

      Poista
    3. Oioi. Espanjaan kyllä kelpais lähteä. :) Onneks joku ees pääsee avartamaan näkymiä!

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.