lauantai 6. joulukuuta 2014

LUUKKU 6: SINIVALKOINEN

itsenäisyyspäivä

97 vuotta sitten, 6.12.1917 Suomi itsenäistyi. Hienon päivän kunniaksi ei pidä unohtaa niitä suuria tekoja mitä meidän nuorten sukupolvien ja koko Suomen eteen on tehty. En ole äärimmäisen isänmaallinen vaan kunnioitan tyynen rauhallisesti suomalaisuutta sekä tämän päivän merkittävintä asiaa eli meidän itsenäisyyttä hienona asiana eikä sen vuoksi tälle päivälle ole sen suurempia suunnitelmia. Omaan itsenäisyyspäivän juhlintaan kuuluu Tuntematon Sotilas, hyvää ruokaa, rauhallista oleskelua sekä tietenkin Linnan juhlat ainakin sivusilmällä katseltuna. Luulisin, että näin monet tätä päivää viettää. Vietätkö itse juhlavammin?

Itsenäisyyspäivän kunniaksi päädyin tekemään piparkakkutalon sinivalkoisella teemalla ja vaikka viime vuonna kirosin piparkakkujen teon, oli se tänä vuonna hieman helpompaa tehdä jostain syystä ja varsinkin kun oli selkeähkö suunnitelma mielessä miten ainakin pyrin toteuttamaan kyseisen hökkelin. Täydellisyyttä on turha siitä etsiä mutta rakkaudella se on ainakin tehty sekä muutamalla suomalaisella voimasanalla höystetty.

hyvääitsenäisyyspäivää

2 kommenttia :

  1. Ihana piparkakkutalo! <3 Mitä karkkeja oot tuossa käyttäny? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin sellasia kauppojen leivonta puolelta saatavia pieniä vaahtokarkkeja ja hopeehelmiä sekä sitten Pandan Suomi-suklaarakeita. :)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.