KESÄ, SYÖPÄ JA ITSENÄISYYS

Aluksi on pakko kertoa, että risteilyreissu meni hyvin. Oli hauskaa käydä jossain muuallakin kun sairaalassa kodin lisäksi. Paljon tuli shoppailtua ja ostoksista taidankin tehdä postauksen vanhaan tuttuun tapaan muutaman päivän sisällä tai heti kun pääsen kipeiden jalkojeni kanssa maahan polvilleen kuvaamista ajatellen.

Haluni kirjoittaa ei tällä kertaa kuitenkaan kohdistunut reissuun vaan kesään ja siihen kun lisukkeena on syöpä. Kesä kun tunnetusti on suomalaisilla vuoden kohokohta koska silloin meillä on edes pieni mahdollisuus luopua toppatakeista ja nauttia kesäruokaa terassilla ilman sateenvarjoo pään päällä. Murheeni on lähes joka kesä aika pieniä ollut kun en oikeestaan stressaa nykyään rusketuksesta sun muista kesähömpötyksistä. Tänä kesänä erityisen vähän välitän rusketuksesta koska syövän vaarat ei ole mulle enää vaaroja vaan todellisuutta. Toisaalta kun alkukesästä mökillä auringossa maatessani huopien alla ja muiden huolehtiessa, että kasvoilleni laitetaan aurinkorasvaa - tokaisin mummulleni, että sehän on vähän turhaa laittaa aurinkorasvaa kun syöpä on jo mussa. En kuitenkaan vähättele aurinkorasvan tärkeyttä todellisuudessa vaikka kuinka itselläni olisi jo tämä sairaus. Oon entistä tarkempi vaan noiden asioiden suhteen ja haluaisin, että mun ympärillä olevat muutkin ihmiset ovat. Äitini, joka on ollut aina auringonpalvoja - ei sitä enää ole diagnoosini jälkeen.

Itse oon todella innoissani kesästä koska lämpimät kelit, luonnon kauneus ja "elämän helppous" kiehtoo. Asiat ei kuitenkaan ole niin yksinkertaisia enää ja tähän varmasti pystyy samaistumaan jokainen syöpää sairastava, jotka kärsivät selvistä fyysisistä oireista tai hiuksettomuudesta. Monet sytostaatteja saaneet naiset varmasti ovat joskus tai tälläkin hetkellä stressanneet, että huivi vai peruukki päähän +25 asteiseen paahteeseen. Rohkeimmat vetävät sitten ilman mitään. Itselle vastaus on huivit koska peruukkia en ole vielä edes käynyt ostamassa vaikka sairaala jo lippulappuset antoi aikoja sitten. Peruukki ei ole vaan oma juttuni ainakaan tällä hetkellä vaikka huivitkin on "vaikeita" ja varsinkin kun miettii tulevia helteitä. Onko pää märkä aina kun astuu ulos paahteeseen? Siinäpä mukava riesa jos näin tulee oleen. Itsellä kun on jonkun verran hiuksia mutta ei täydellisen peittävästi niin en ole julkisilla paikoilla ilman huivia. Eri asia voisi olla jos olisin uskaltanut leikata kaiken pois jo silloin kun hiukset alkoivat lähtemään sinä eräänä hirveenä päivänä äidin vessassa. Ajatellut oon kokoajan, että parempi tämäkin vähä on kun sitten joskus hoitojen loputtua hiukset alkavat kasvaa niin on jotain pohjaa jo valmiiksi.

Huivistressin lisäksi on mielessä käynyt myös se, että mitä jos en koko kesänä pääse nautiskelemaan lämmöstä. Itselle tämä sairaus kun on tuonut ikävän lämmönsäätelyongelman. Palelen tai olen kuumissani kokoajan, hyvä olo on harvinaista herkkua. Saatan palella peiton alla sohvalla mutta 35 sekunnin päästä hiki valuu niskaa pitkin mutta silti iho on kananlihalla koska palelu on kuitenkin päällä. Tämäkin on ilmeisen yleistä koska mummuni veljellä todettiin myös syöpä alkuvuodesta ja mökillä jutellessamme hänkin kertoi, että palelee ja siihen päälle on tuskasen kuumissa olotiloissa. Onkohan näin kaikilla sytoja saavilla? Vaihtaisin tämän pois mistä hinnasta tahansa. Olisin niin iloinen jos pääsisin pitämään ulkona t-paitaa ilman palelua ja siihen päälle hikoilua. Kuulostaa mystiseltä, että miten voi palella ja hikoilla samaan aikaan mutta voi kuulkaa, tämä piru on tuonut niin paljon kummallisia oireita ja vaivoja, että mikään ei enää yllätä.

Pienempi stressi mutta stressi kuitenkin kohdistuu sitten kesävaatteisiin ja huivien yhdistelyyn. Miten huivi ja kesämekko sopii yhteen vai sopiiko ollenkaan? Kuinka peitän unettomuudesta johtuvat tummat silmänaluset ilman, että joudun käyttämään meikkiä kilotolkulla? Pääsenkö millään tavoin nauttimaan kesästä niinkuin muut? Kaikki pienet kysymykset mutta silti kuitenkin niin isot jutut pyörii päässä ja ei näistä oikein terveiden  kavereiden kanssa voi puhua kun miten he nyt osaisivat samaistua ilman kokemusta tähän. En edes voisi vaatia sitä heiltä vaikka välillä suututtaa pienesti kun saan kutsun lähtemään johonkin. En mä voi vaikka kuinka haluisin. Kesä on niin huoletonta aikaa muille mutta nyt tuntuu itsellä, että koko maailma on mua vastaan ja koko tämä sairaus on vienyt multa lähes kokonaan kaiken mahdollisuuden olla itsenäinen sekä kykenevä aikuinen nainen. Menetin itsenäisyyden lähes heti kun sen sain. Kiitos vaan syöpä.

Aion kuitenkin pian hankkia uuden bussikortin Tampereen sisällä liikkumista varten ja toivon, että se olisi jonkinlainen portti menneeseen elämään edes pienin tavoin. Oon ollut täysin äidin kuskattavana helmikuusta lähtien. Bussissa istunut kertaakaan helmikuun jälkeen ja ennen sitä mun koko elämä oli yhtä busseilua päivittäin. Se on iso ja merkittävä ero kun elämässä kun ei pääse liikkumaan niinkuin ennen.

Haluan itsenäisyyden takaisin jollain tavoin edes kesän lepoviikkojen ajaksi.