TÄMÄN HETKINEN VOINTI

Heippa pitkästä aikaa! On kirjoittelut jäänyt vähemmälle tässä viimeisen kuukauden aikana koska on ollut rankkaa hoitokuurien takia ja muutenkin lepoviikot olen käyttänyt pääosin vaan itse lepäämiseen ja akkujen lataamiseen. Olo on tällä hetkellä kuitenkin mukava ja sen vuoksi on syytä kertoa teille ihanille vähän mun olotiloja ja miten hurisee. Tosissaan viime kuuri oli viime viikolla ja se viikko pääosin meni osastolla maatessa. Ja voi kuinka inhoan viiden päivän kuureja rankkuudenkin vuoksi. En tykkää yhtään yöpyä sairaalassa vaikka ennen nuorempana pidin sairaalaa sellaisena turvapaikkana, johon menen jos olisi kova hätä. Vaikka pääosin inhoan koko paikkaa niin on pakko myöntää, että siellä on mahtavia ihmisiä töissä, jotka auttaa jaksamaan siellä olemisen. Pääsin meinaan kesken tiputusten käymään sukulaisen ylioppilasjuhlissakin vaikka kova pettymys pääsi ensiksi iskemään päälle kun kuulin kuurin olevan viisi päivää eikä kolme, joka olisi mahdollistanut lauantaiseen juhlaankin pääsemisen. Eräs ihana hoitaja oli lohduttamassa mua kyseisellä hetkellä ja meni sitten ja järjesti mun seläntakana lääkärin kanssa, että lähtisin tiputusten välissä käymään juhlissa. Sain kolmen tunnin vapaan ja se oli ihan kohokohta koko viikossa. Yksi parhaimpia asioita mitä tämän vuoden puolella on tapahtunut ja niitä on oikeestaan aika vähän, joten sillä on suurta painoarvoa. Ihailen tuollaisia ihmisiä, jotka näkee toisen pahan olon ja tekee pienillä teoillaan toiselle paljon paremman mielen ihan vaan koska on hyvä ihminen ja osaa asettua toisen asemaan.

Viime viikolla mulle myös asennettiin keskuslaskimokatetri rintaan, joka on lievästi sanottuna syöpäsairaan paras kaveri. Ei enää kivuliaita kanyylivaihdoksia käsissä. Suonetkin alkaa haurastumaan sytostaattien takia, joten oli se kai aikakin asennuttaa kyseinen portti rintaan. Itse asennushan oli aivan jäätävä kokemus koska tyypillisesti mun tuurilla se epäonnistui ensimmäisellä kerralla. Se oli lähes jo koomista kun heräämössä tajuttiin, että hupsista keikkaa - se on liian lähellä sydäntä. Onneksi oli kerrassaan ihania hoitajia leikkaussali täynnä, jotka huolehti musta kun mä siellä peitteiden alla mietin, että tuleeko tässä kuolema ja koskahan tunnen leikkausviillot kun ensimmäisen leikkauksen puudutuksistahan on jo hyvä aika ja tässä pitäisi vielä maata toinenkin erä. Selvisin kuitenkin tästä "nopeasta" tunnin operaatiosta vajaalla neljällä tunnilla eikä suurempia traumoja jäänyt vaikka paikallispuudutusleikkaukset ei mulle kovin mieluisia ole.

Ensimmäinen lepoviikko alkaa olemaan kohta takana päin ja pahimmat olot toivottavasti sen mukana myös jäävät. Kaksi viikkoa vielä jäljellä. Oon kiitollinen, että sain kolmen viikon tauon. ♥ Tarkoituksena on nauttia nyt tulevista viikoista parhaimpani mukaan koska seuraava kuuri on kuulemma taas entistäkin rankempi. Nauttimisesta puheenollen!  Lähden risteilylle ensi viikolla ja odotan sitä kun kuuta nousevaa. Matkalaukku on jo kaivettu hyvissä ajoin eteiseen esiin, kovasti tehty ostoslistaa laivan nettisivuilla ja Rimin herkkupuolen jututkin kovasti mielessä. Tätä reissua mä tarvitsen juuri nyt. Tarvitsen pienen pakomatkan pois kaikesta tästä todellisuudesta. Onneksi mulla on matkaseurana maailman paras isä, äitipuoli ja pikkusisarukset. Monta kärpästä yhdellä iskulla.