torstai 25. joulukuuta 2014

TUNNERIKAS JOULUAATTO

jouluaatto

Aatto takana päin mutta muutama jouluinen päivä vielä tässä aikaa nautiskella. Joulupäivän vietto on itselläni ollut vaikeaa koska tuskaisen jouluyön takia oon pääosin viettänyt koko päivän lattialla tai sängyllä peiton kanssa maatessa. Ei, en ole kumonnut alkoholitonta elämäntapaani ja laittanut eilen ranttaliksi vaan kertakaikkisen kammottavat kivut vaivaavat edelleen. Ponnistin kuitenkin ja laitoin muutamia eilen kuvattuja kuvia photofiltreen ja tein pikaisen kollaasin. Välillä kummastelen tätä mun ajatusmaailmaa mitä varmasti monilla bloggaajilla on. Se pakottava tunne tehdä ja tuottaa vaikka oma jaksaminen pitäisi olla tärkeysjärjestyksen ensimmäisillä sijoilla. Onneksi kuitenkin sohvalla on mukava istua peittoon kääriytyneen ja ajatus siitä, että saan ainakin jotain tehtyä.

Eilinen aattopäivä oli puhtaasti tunnetilojen vuoristorataa. Harmituksesta onneen ja kaikkea siltä väliltä mutta onneksi kuitenkin pääosin tunnelma oli itselläni hyvä. Ihaninta kaikessa oli se, että antamani lahjat todella toivat sellaisia reaktioita mitä kuvittelinkin. Kyyneliä ja liikuttumista ei siis säästelty. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tai jopa ekaa kertaa halasin ihmistä jonka kanssa en tule toimeen muutamia tunteja kauempaa samassa tilassa. Ne muutamat hetket pelasti mun aaton. Mahtavaa ruokaa mummulassa ja erityisesti äidin luona, hautuumaalla käynti isovanhempien kera, jouluelokuvan katselua, nauramista, armeijaan lähtevien veljien kiusaamista, typerän juomapelin seuraamista, rentoutumista ja häkeltyneitä tuntemuksia kaikista joululahjoista mitä itse sain.

Uusioperheissä on se hyvä puoli, että joulu harvemmin keskittyy vain yhteen tai kahteen päivään ja senpä vuoksi mun aattoni jatkuu vielä huomennakin kun suuntaan isäni luokse. On tää joulunaika hienoa ja hieman kauhistuttaa ajatus lähestyvästä arjesta. Olispa elämä aina näin rakkauden ja rauhan täyteistä. Kunpa kaikki ihmiset panostaisivat läheisiinsä joka päivä näin paljon. Onneksi kuitenkin on edes se muutama päivää jolloin monilla on hyvä olla!

Seuraavaksi isken kiinni omiin koskemattomiin jouluruokiini sekä juustoihin ja alan nauttimaan niitä katsellen jotain hyvää elokuvaa. 

Viettäkää ihana joulupäivä!

2 kommenttia :

  1. Otsikko kyllä kertoo paljon jo joulustasi :) Uskon, että läheisesi tykkäsivät lahjoistasi, ne olivat niin kauniita ja hyviä ideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vooi. :) Kiitos paljon! Kyllä monet tykkäs itsetehdyistä jutuista mutta kyllä kyyneleet irtos vasta siinä kohtaan kun paketista tuli leffaliput ja kylpylälahjakortti. Se tuli niin tarpeeseen, että lahjansaajat iha liikuttu.

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.