lauantai 24. elokuuta 2013

RAKKAUS TODELLA MYÖS SATUTTAA

En oo koskaan kirjoittanut blogiin yhdestä asiasta, joka saattaa paljolti vaikuttaa mun ajatuksiin ja fiiliiksiin, joten olisi ehkä kiva kertoo teillekkin miten ikäviä asioita mulle tai paremminkin "mulle" on tapahtunut nyt viime öiden aikana jos näin nyt voi sanoa ilman, että aiheuttaa liian suurta hämmennystä tai väärinkäsityksiä. Ei siis ole kyse mistään varsinaisesta tapahtumasta vaan unimaailmasta. Okei, kuulostaa typerältä kun muotoilee sen näin.

Viime yö oli aivan kamala. Näin unta, että mun oma isäni kuoli. Mä oon ennenkin nähnyt unia ja pitäisikö muotoilla ihan suoraan enneuneksi. Oon siis nähnyt enneunia ja asioita, jotka on toteutuneet tai ennustelleet asioiden toteutumista. Oon nähnyt vuosia unta, että oma äitini on kuollut ja sitten äiti on joko sairastunut tai on tapahtunut joku äksidentti. Nyt pelkään, että iskälle on tapahtumassa jotain. Järkyttävän paskafiilis vaikka untahan se oli mutta kun mulla tuntuu olevan taipumusta nähdä vähänkin toteen tulevia unia. Oon noita. No ei. Huolettaa ja laittaa ajatukset hakkaamaan pään sisällä astetta kovempaa. 

Se uni oli niin hämmentävä mutta niin todentuntuinen. Iskä oli pelireissulla Yhdysvalloissa ja iskä todella kiertelee pitkin paikkoja pelireissuilla ja se teki siitä jotenkin niin todellisen. Puhuin unessa iskän kanssa puhelimessa ja iskän ääni oli aivan liian todellinen uneksi, iskän numero oli unessa sama kun soitin puhelimella ja unessa oli samoja väärinkäsityksiä ja sisarusvääntöjä mitä mun elämässä oikeestikkin on. Se vaan oli liian todellinen.


Uni käytännössä meni näin..

Unen alussa sain tietää jostain kautta, että iskä on kuollut. En uskonut sitä aluksi ja jotenkin ajattelin, että se on velipuolien "läpän heittoa" ja sitten se muotoitui siihen malliin, että soitin iskälle ja sielä sanottiin ettei kyseistä puhelinnumeroa ole enää olemassa. Sitten näin siinä unessa kyyneliä. Siis pelkkiä kyyneliä vaan. En siis nähnyt itseäni itkevänä mutta tunsin itkeväni ja näin kyyneliä. Ajattelin silloin, että iskä on kuollut ja uskoin sen. Sitten yhtäkkiä puhuin Facebookissa kahden velipuolen kanssa ryhmäkeskustelussa ja he sanoivat, että ei iskä ole kuollut. He antoivat mulle iskän "uuden numeron" ja soitin siihen. Iskä vastasi puhelimeen ja se ääni siinä unessa oli niin iskä kun voi olla. Muistan, että iskä sanoi ettei ole kuollut vaikkei mistään kuolemisesta oltu edes puhuttu ja kertoi, että he ovat joukkueen kanssa Yhdysvalloissa ja että nyt puhelu pitää lopettaa ja perus iskän rakkauslässynläät loppuun. Sitten kuitenkin kun suljin puhelimen, niin sain tietää ettei se ollut iskä ja että se kaikki oli velipuolien säätämistä. Iskä oli siis oikeesti kuollut. Totesin sen unessa ja sitten heräsin.

Kuka voi vaan jotenkin niellä tollasen unen ja olla kun ei mitään? Aivan hirvee uni mun mielestä. En pääse siitä yli ja mua harvemmin jää unet kalvamaan noin pahasti. Mulle kun iskä on muutenkin niin äärettömän rakas ja varsinkin kun en pysty näkemään sitä useesti niin tuntuu ettei mulla ole mitään vaikutusta auttaa tai varmistaa sen turvallisuutta kokoajan. Voisinhan mä soitellakkin sille kokoajan mutta siinä vaiheessa mua tulisi valkotakkiset hakemaan. Avuton olo on niin perseestä ettei kyllä oo toista. Eihän tässä nyt mitään hätää oo mutta tiedän ettei terveyskään iskällä mikään paras oo, niin äh - tuhat ja yksi ajatusta kaikesta. 

Se oli vaan uni. Uneksi saa myös jäädä samperi.



Mulla siis on todella pahoja huolestumisongelmia koskien mun perhettä ja lähimmäisiä. Saatan ahdistua niin paljon yhtäkkiä kesken työpäivän kun mietin, että toivottavasti äitillä, isällä tai sisaruksilla on kaikki kunnossa. Se on niin inhottava tunne ja en tiedä mistä ne tulee. Saatan joskus miettiä kauankin miten vaarallista autolla on mennä jos tiedän, että äiti ajaa juuri sillä hetkellä autoa. Joskus alan miettimään, että mitä jos jotain käy niin mitä teen. Joskus nuorempana kirjaimellisesti mietin bussireittejä miten pääsen Tampereen Yliopistolliselle sairaalalle mahdollisimman nopeesti jos jotain käy.


Veikkaan, että nää kaikki unet ja huolestumisfiilikset tulee aina stressaantuneena pintaan kun muutenkin on väsynyt ja ärsyyntynyt. Alitajunta on niin mutkikas juttu ettei sitä voi edes yrittää ymmärtää eikä siihen pahemmin voida vaikuttaa. Pienikin juttu voi muotoilla unesta ihan minkälaisen vaan. En siis nyt usko, että tässä pitäisi mun näin huolestunut olla koska se nyt vaikuttaa munkin silmissä ihan epämääräseltä ja mielenvikaselta jos alan pohtimaan jotain unia noin syvällisesti. Unet on unia ja jos ne tapahtuu, niin sitten tapahtuu eikä niihin voi vaikuttaa. Ainakin näin voi yrittää ajatella. Mitään kun ei voi ennustaa.

Kun rakastaa liikaa niin se todella myös satuttaa yhtä paljon. Se on vaan fakta. 

Onko jollain muulla taipumusta samanlaiseen?

8 kommenttia :

  1. Mäkin nään aina silloin tällöin ns. enneunia, jotka sitten oikeesti tapahtuu.. Tähän mennessä ne on kyllä onneksi suurimmilta osin ollu hyviä tapahtumia, mutta silti.

    Ja sama: välillä alan miettiä, että onkohan mun läheiset tällä hetkellä turvassa jne. Joskus kun meen kouluun ja radiosta tulee ilmoitus, että jossain esim. äidin työmatkan varrella on sattunu kolari, huolestun ihan älyttömästi, että olikohan se äiti vai onkohan se jo töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin noita hyviä juttuja tapahtuu paljon enemmän kun huonoja. Se on ainakin hyvä. :D

      Mulla on vähän sama ton kolarijutun kanssa. Heti kun tulee vaikka uutinen, että jossain tutulla alueella mun sisarusten ikänen tai muuten vaan samoihin tuntomerkkeihin menevä (kuin joku läheinen) on satuttanut ittensä niin heti alkaa pyöriin ajatukset päässä.

      Poista
  2. Okei. Miten tää on mahdollista edes :D
    Ihan pelottavaa miten välillä tuntuu kuin lukis omaa blogiaan kun sulta on ilmestynyt postaus, nimittäin mä oon viimeyöt kärsinyt jälleen ihan järkuyttävistä painajaisista! Mä tosin en jostain syystä pelkää niitä "enneuniks", vaikka itsekin oon kokenut tällästä.

    Jotkut ei osaa käsittää sitä, miten paljon oikeesti painajaiset voi painaa, ahdistaa ja raastaa ihmistä. Mä näin monta yötä peräkkäin sellasta, jossa mun poikaystävä kuoli ja oon rehellisesti sanottuna vieläkin ihan poissa tolaltani niiden takia.

    Mut eikös niin sanota, että jos näkee ihmisen kuolevan, se enteilee pitkää elämää sille kuolleelle? Vaikka enhän mä mikään unienteilijä ole :--D oon vaan kuullut tällästä jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkö siistiä! Kaimoja todellakin siis ollaan. ;)

      Hyi kamala. Ois ihan hirveetä nähdä monta yötä peräkkäin rakkaan ihmisen kuolemisesta unta. Se pyörii päässä koko hereillä olon ja sitten kun menee nukkuun, niin sielä se taas on. Hyi :( Ei todellakaan kiva. Ihmisen alitajunta on välillä tosi inhottava.

      Jos toi on totta, että se enteilisi pitkää elämää sille, josta näkee unta niin mun puolesta voin joka yö nähdä sellaisia unia! :D Huh, olisipa se noin.

      Poista
    2. Niin mä ainakin haluan ajatella :D tulisin muuten hulluks näiden painajaisten takia

      Poista
    3. Jep. Ainakin itelle henkistä helpotusta kun miettii noin!

      Poista
  3. Mun tuttu näkee ennalta kun sen sukulaiset kuolee. Ihan hirveetä oikeesti. Kerto mulle joskus miten se näki lapsena unta papasta joka siinä unessa kerto että lähtee pois. No seuraavana päivänä pappa oikeesti kuoli. Sen tädistä näki samanlaisen unen. Muutenkin tosi paljon tuntuu ihmiset oikeesti näkevän ennalta asioita. Joillakin tutuilla on myös autolla ajaessa tullu yhtäkkiä kummallinen olo, että pitäis hidastaa vauhtia. No ne on sitten hidastanu ja kohta juokseeki hirvi nenän edestä tien yli. Että jos ne ei olis vauhtia hidastanu niin olis siinä hirvi tullu kylkeen. Tosi outoja juttuja mutta kai ihmisillä joku outo vaisto on, joillakin se tuntuu olevan voimakkaampi kuin toisilla..

    En kyllä halua pelotella tai mitään, mut kaikkea outoo oon kuullu. :o Ite en oo nähny enneunia, tai en ainakaan oo osannut yhdistää mitään semmosiksi. Mut joillakin tuntuu vaan toistuvasti unet toteutuvan... Mut alitajunnalla on kyllä useesti sormet pelissä myös, varsinki jos pelkää läheisten puolesta niin ihan varmasti ne ajatukset tulee uniinkin mikä ei kyllä oo ollenkaan kivaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään kovin miellyttävä taito sun sukulaisella. Olis aika kaameeta nähdä unta jostain rakkaimpien kuolemasta ja tietää, että yleensä ne toteutuu. :( Oon kuullu myös paljon, että ihmiset näkee enneunia ja pystyy aavistaan asioita kuten just jotain tommosia, että pitää hidastaa autolla ja sitten tapahtuukin jotain ja sitten ajatellaan miten olis voinu käydä jos ei ois hidastanut.

      Niin. Se on joko ihmisen omavaisto tai sitten just alitajunta ja huoli joka näitä unia saattaa aiheuttaa. Ainakin toivon niin, että on kyse vaan alitajunnan kenkkuilusta.

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.