torstai 2. heinäkuuta 2015

EHDOTTOMAN ELOSSA

2.7

Päivittäin kohtaan erilaisia suhtautumisia muhun ja erityisesti siihen, että oon sairas. Monet varovat sanojaan ja kaunistelevat lauseitaan. Jättäydytään helposti katselemaan taka-alalle miten reagoin ja kuinka kerron voinnistani ennen kuin uskalletaan kysyä suoraan tai kertoa omia ajatuksiaan. Mä en kuitenkaan mene hajalle siitä, että syövästä puhutaan tai ihmiset kertovat murheitaan. Se muiden avautuminen on muuten yllättävän vaikeaa monelle koska ajatellaan, että syöpää pahempia murheita ei kauheesti ole ja turha valittaminen on väärin. Se on osittain totta mutta murheet ne on sorsallakin. Ei ikinämilloinkaankoskaan pidä väheksyä toisen murheita vaikka itsellä saattaisi olla jossain mittakaavassa vakavampi tai suurempi sellainen. Voisinpa sen jokaisella ihmiselle kertoa koska hitto mä haluan kuulla mun läheisten ja kavereiden murheita sekä ajatuksia edelleen. Sairastuminen ei oo tehnyt musta itsekeskeistä tai itsesäälissä rypevää.

Syövästä puhuminen on ainakin itselleni todella vahvistavaa. Se auttaa mua jaksaan päivittäin eteenpäin. Kyseinen sairaus ei kuitenkaan ole ainut asia mikä mut nykyään määrittelee vaikka se valtava osa onkin ja jatkuvasti puheenaiheena. Mä oon edelleen se sama tyyppi joka unelmoi karkkibuffetista omissa häissään, äitiydestä, mansardikattoisesta omakotitalosta, Järvenpäässä asumisesta ja pitkästä työurasta varhaiskasvatuksessa. Unelmat, haaveet, ajatukset ja minä oon pysynyt samana vaikka oon vakavasti sairas. Haluan olla askeleen edellä mun sairautta niin kauan kun pystyn. Elän täällä edelleen ja vaikka mulla olisi kuolemanvakava sairaus - ei se silti tarkoita luovuttamista. En ole luovuttaja luonteeltani ja en anna minkään sairaudenkaan heikentää mun vahvaa tahtoa selvitä ja olla joskus yksi niistä, jotka on selvinnyt harvinaisesta syövästä. Ajattelisipa kaikki näinkin musertavassa tilanteessa näin.

Ahdistaa kuvitella muiden tässä tilanteessa olevien monien nuorien ajatuksia. Heidän, jotka ei todellakaan suhtaudu näin myönteisesti elämään ja on jo jollain tasolla luovuttanut. Heitä on enemmän kuin monikaan osaa kuvitella. Toivon, että joku samassa tilanteessa oleva eksyisi tänne mun blogiin ja saisi jonkinlaista lohdutusta, että koskaan ei oo liian myöhästä parantua tai saada ihmettä. Mäkin tarvitsen sen ihmeen ja oon aika varma, että sen tuun saamaan sillä että jaksan uskoauskoauskoauskoa ja vielä kerran uskoa. Syöpää ei toivo pahimmalle vihamiehellekkään ja kun sen saa itselle niin haluaa vaan antaa suuren ryhmähalin kaikille muille, joilla se myös on. Se voi viedä ihmiseltä kaiken tai antaa täysin uuden elämän. Ei kuitenkaan anneta syövän ottaa yliotetta ja päästä määrittelemään meitä.

Mä opettelin lähes täysin kävelemään uusiksi lannerangan murtumisen vuoksi, ollut halvaantumisriskissä syöpäkasvaimen takia ja saanut lyhyen elinajanodotteen. Noista mikään syy ei kuitenkaan ole tarpeeksi iso luovuttamiseen. Eikä ole ollut missään vaiheessa. Ylös ja eteenpäin mennään joka päivä - niinä vaikeinakin.

Pitäkää lippu korkeella aina - oli murhe mikä tahansa.

8 kommenttia :

  1. Sä oot kyllä todellinen taistelija, edes vakava sairaus ei saa sua lannistettua ! Se on hieno ja ihailtavaa. Sulla on hyvä asenne ja se auttaa varmasti sua ja muita ihmisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina mun asenne ei näy ulospäin. Oon just sellanen, että ilmasen helposti mun turhautumisen vaikka sairaalassa oloon (mihin jouduin nytkin) mutta silti ihmiset tiedostaa, että oon sinnikäs ja meen tästä läpi vaikka kuinka ottais päähän välillä. Asenne kuitenkin pääosin aina myönteinen vaikka ärsyttäskin. Haen hyvää ikävästäkin. :)

      Poista
  2. Oon täysin samaa mieltä! Kaikki kokevat asiat erillä tavoin, eikä niitä huolia/mitään muitakaan tuntemuksia voi varsinaisesti vertailla. :) Mun mielestä toisen tunteminen oikeasti on juurikin sitä, että tietää, mitä joku asia/tapahtuma toiselle merkitsee, miten hän reagoi erilaisiin juttuihin, pelkää jne. Osataan olla hengessä mukana, vaikkei joku juttu olisikaan itselle niin merkittävä. :)
    Voimia ja tsemppiä, on mukava kuulla sinusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sun kanssa. Pitää osata hieman asettua toisen asemaan vaikka itseä kyseinen asia ei liikuta/koske sen suuremmin tai ollenkaan. :)

      Kiitoksia! ♥

      Poista
  3. Oo, jotenkin söpö haave tuo päästä asumaan Järvenpäässä.. :)) Terveisin, lapsuutensa ja nuoruutensa siellä viettänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekkin lapsena siellä viettänyt aikaa kun isä siellä asunut ja kasvanut sekä osa sukua asustelee siellä. :)

      Poista
  4. Heippa!
    Eksyin sun blogiin kun olit kommentoinut jotain erääseen toiseen, syöpää käsittelevään blogiin. Täytyy sanoa, että sulla on ihan super asenne ja siitä ja tosta sun voimasta saat kyllä olla ylpeä! :) Oot super mimmi ja moni (kuten minä) saisi ottaa mallia sun asenteestasi! Tsemppiä tulevaan, aion jatkossakin käydä lukemassa kuulumisiasi!
    Valoa syksyyn, toivottelee Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Voi miten kauniisti sanottu ja muutenkin oli ihana piristys tuollainen kommentti. Kiitos kamalasti Tuuli! ♥

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.