keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

ONNELLISUUTTA

kollaasi1 kollaasi2 kollaasi3

Heipsuli! Tapahtumarikkaita päiviä takana muutama ja nyt istun omalla sohvalla tyytyväisenä siihen, että välillä taivaankappaleet on kohdillaan ja joku isompi taho ei pilaa kaikkea mitä haaveilen. Jouduin melkein työntämään syrjään tältä viikolta iskälle lähtemisen mitä olin jo monta viikkoa halunnut. Perjantaina kun yllätäen jouduinkin lähtemään sairaalaan osastolle huonojen veriarvojen takia. Luulin pääseväni illaksi kotiin mutta en sitten kuitenkaan päässyt koska tulehdusarvoja myöten kaikki päin härän berberiä. Loppujen lopuksi jouduin olemaan osastolla kaksi päivää ja viimein sunnuntaina hoitaja hymyillen ilmoitti, että pääsen kotiin koska veriarvot on alkaneet nousemaan hitaasti mutta varmasti. Oli riemu revetä kun pääsinkin lähtemään isälle Kärkölään.

Viimeiset neljä päivää on siis olleet aivan ihania. Päässyt viettämään aikaa toisen perheen kanssa, nukkunut hyvin ja päässyt eroon hetkeksi Tampereesta, joka mua muistuttaa sairaudesta päivittäin. Jokainen kilometri kauempana sairaalaa on mulle henkisestikkin kilometri kauemmaksi sairaudesta. Sitä tunnetta on vaikee selittää mutta mitä kauemmaksi pääsen niin olokin paranee. Heti seuraavankin sairaalaviikon jälkeen on päästävä iskälle koska univelkaa varmasti kertyy sairaalaviikon ja sen jälkeisen viikon osalta eikä todistetusti missään muualla saa nukuttua niin hyvin kuin pilkkopimeessä lastenhuoneessa pikkusisaruksien kanssa.

Käväsimme Orimattilan kotieläinpuistossakin toissapäivänä ja samalla reissulla tuli tehtyä shoppailureissu Suomen suurimmassa outlet-myymälässä. Mukaan tarttui koristetyynyjä ja ihania suihkusaippuoita. Missään ei siis voi käydä ostamatta yhtään mitään. Se on mun yllä vallitseva kirous. Onneksi elämä on opettanut tässä viimeisen puolen vuoden aikana, että menetetyt eurot ei ole mitään verrattuna elämästä nauttimiseen. Teen kaikkea mistä nautin ja teen sen katumatta.

8 kommenttia :

  1. Ihanaa, että olet saanut rentoutua ja shoppailla :)

    VastaaPoista
  2. Mä niin toivon sun paranevan ja voivan taas hyvin <3 Vaikkei pelkän blogin välityksellä ihmistä voikaan kovin hyvin tuntea niin silti kirjoitukset nostaa aina tunteet pintaan. Vietä mahtava kesä ja nauti joka ikisestä hetkestä!! :) :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että. ♥ Sait ison hymyn mun huulille. Koitan kyllä parhaani mukaan nauttia aina kun vaan pystyy. Kesällä elämä on paljon kevyemmän tuntusta niin pitää sillon nauttia pienimmistäkin asioista oman jaksamisen mukaan. :)

      Poista
  3. Noista kuvista välittyy sellainen ihana tunnelma, ihan täydellisiä! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa että se välittyy muillekkin! Tunnelmaa noissa meinaan riittää. Kiitos. :) ♥

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.