SE TUNNE KUN SURU JA VIHA KOHTAA

Mun tekee kovasti mieli kirjottaa yhden naisen blogin pohjalta tännekkin vähän omia näkemyksiä ja tuntemuksia asiasta, kerran se mua koskettaa päivä päivältä niin paljon, erityisen paljon. Miten väärin voidaan ihmisiä kohdella ja miten kukaan ei edes pyydä anteeksi niiiltä ihmisiltä eikä asioihin tuu helposti muutosta. Miten pilalla voi tärkein tukipilari olla, meinaan lastensuojelu.

Tuntuuko teistä joskus ihan voimattomalta katsella sivusta joidenkin toisten ihmisten epäonnea ja koettelemuksia? Tuntuuko, että haluis tehdä niin pahasti jotain niiden hyväks muttei osaa, kykene tai voi? Mulla on tää tunne juuri nyt koskien erään erittäin vahvan ja kokeneen naisen blogia jota oon seuraillu hyvän tovin. Näissä mun omissa kiputiloissa itkukohtaukset on aika herkillä juuri nyt, niin oon tässä vuodattanu kyyneliä tolle blogille, mun kivuille ja kummallekkin yhtä aikaa. En halua nukkua edes kun mua ärsyttää niin paljon toi vääryys. Saatana soikoon Suomen lastensuojelu.

Tiedätte varmaan otsikoiden pohjalta paljonkin mitä Suomessa on tapahtunu viimesien vuosien aikana Lastensuojelun saralla. Millasia emämokia Lastensuojelun mukapätevät, välittävät ja osaavat henkilöt tekee? Miten paljon ongelmia ja tuhoa niiden valinnat ja ammattimaiset`näkemykset on saanut aikaan? Miten paljon pienet resurssit kostautuu joidenkin ihmisten elämässä lopullisesti ja miten kukaan ei koskaan puutu näihin tarpeeks vakavasti, ennen kun on liian myöhästä.

Huostaanottoja tapahtuu meiän maassa aivan liikaa vedoten siihen, miten hyvin täällä asiat on kuitenkin ja kaikkeen saa apua, tukea ja läsnäoloa. Perheitä ei tarvitse erottaa, jotta lasten etu tulee ensisijaiseksi. Missä helvetin koulussa tälläset ihmiset on käyny, jos perheiden hajottaminen on ainut ratkaisu taata lasten turvallinen lapsuus ja puitteet elämälle? Mä en opiskellut lähihoitajakoulussa koskaan mitään tollasta vaikka lastensuojelua käytiin myös aika tarkasti. Aina huostaanotto on viimesin ratkasu eikä sen koskaan pyritä oleen lopullisin.

Lastensuojelussa on ihmisiä jotka tekee joko liian ylihuolehtivia päätöksiä tai päätöksiä, joissa tarvittaisiin hirveesti apua mutta mitään ei tapahdu vedoten niihin vähäisiin resursseihin. Lapsen huostaanotto ja sijoittaminen uuteen perheeseen maksaa vähintään sen parikymmentä tuhatta euroa. Mistä ne rahat sitten ilmestyy? Eikö perheterapiat ja kuntoutus ois helpointa ja taloudellisempaa ihan kaikille osapuolille, jos tilanne sen sallii ja tapaus ei ole edes niissä mittakaavoissa että tarvitaan huostaanottaa ja viedä lapset toisille muka paremmille vanhemmille. Sekö on ammattimaisuutta? Sekö on pätevyyttä? Sekö on välittämistä? Mun tekis mieli huutaa näiden ihmisten korviin, että herätkää tähän maailmaan hitto vie.

En halua syyttää kaikkia kyseistä työtä tekeviä ihmisiä, jotka oikeesti auttaakin monia lapsia, nuoria ja perheitä ja se on ihan todistettua, mutta kun mennään hajottamaan perheitä ja ihmissuhteita siltä pohjalta, mitä näiden ammattilaisten omat näkemykset tilanteista on ja miten ne todellisuudessa ei ole lähellekkään niin pahoja kun he antaa ymmärtää. Miksei kukaan valvo näitä päätöksiä? Miten jollain yksillä ammattilaisilla on niin suuri vaikutus ja mahdollisuus vaikuttaa ihmisten elämään? Miten tässä ei toimita moniammattillisen ajattelumallin mukaan, mitä toilotetaan lähihoitajakoulussakin kolmen vuoden ajan? Miksei työelämä noudata samoja asioita mitä on opetettu ja mihin katoaa se tärkein, eli ihmisarvon kunnioitus?

Jos ajatellaan lapsen parasta, tehkää se myös sitten oikeesti. Asettukaa sen 5-vuotiaan tai 7-vuotiaan lapsen pieniin kenkiin, nähkää se maailma sieltä korkeudelta, sillä elämänkokemuksella ja näkymyksillä mitä niin pieni on voinu nähdä. Nää ihmiset sais mennä itseensä ja tajuta, että lapselle parhaat vanhemmat on aina ne omat, varsinkin jos ne ei ole tehnyt pahaa. Lapsi ei ajattele vanhemmistaan pahaa edes hyvin helposti. Lapselle tärkeintä on se, että on oma äiti ja isi. Lastensuojelun toiminta on nykypäivänä menny siihen, että tietyt henkilöt yrittää toimia kuin jonain jumalina ja hallita ihmisten elämää, koska niillä on siihen pätevyys. Mikään ammatti ei pitäis luoda tätä mahdollisuutta. Ei mikään. Kaikki valinnat ja päätökset pitäis tehdä vähintään muutamien ammattiryhmien kanssa, kuten lääkärien ja psykologien näkemyksien ja diagnoosien pohjalta. Ei koskaan vain yksi ammattiryhmä voi päättää mikä on oikein ja mikä on kannattavinta, koska se ei näköjään toimi sitten paskanvertaa.

Huoh, että saa suututtamaan tällänen. En kyllä voi ymmärtää millasia ihmisiä siellä näitä huonoja valintoja tekee. Kuka oikeesti voi olla niin kylmä. Mä toivon, että tän ihanan ja rohkeen naisen elämä ja perhesuhteet palautuu niihin mittakaavoihin kun niiden pitääkin olla eikä tota paskaa jatku enään pitkään. Tollasta ei toivo ihmisille, jotka oikeesti yrittää ja oikeesti on todistanu kykenevänsä olemaan hyvä ja mahtava äiti. Paras äiti lapsilleen. Käykää lukemassa ja osottamassa teiän hyväsydämisyytenne tälle naiselle, koska semmosta voimaa ihan varmasti tarvitsee. Blogiin pääsette tästä! ♥

Tässä on ehkä yksi pieni mahdollisuus päästä vaikuttamaan asian muutokseen. Kirjottamalla nimensä tähän kansalaisaloitteeseen.