lauantai 3. elokuuta 2013

VOISITKO KESÄ JO LÄHTEÄ?

Elokuu tarkoittaa mulle melkeinpä jo syksyä ja en halua, että nyt on kuuma ja silti on. Hiostavan kuuma ilma ja silti mä lähdin tänään shoppailemaan. Viimeisillä metreillä tuntu, että riisun itteni alasti Cubuksessa koska tuntu että eihän mikään ilma kierrä missään kun seison farkkuleggarit jalassa ja vaaterekkejä ängetty vieri viereen ja aina kun haluaa jostain liikkua niin joku minishortseissa tepastelee ohi ja näyttää niin iloiselta, että parempi vaan jäädä seisoon paikalleen ja oottaa, että matkassa mukana ollut saa maksettua ostoksensa ja sen jälkeen kiitoliitoo pois kaupasta. Miten kukaan voi shoppailla näin kuumalla vai onko ne minishortsit se salaisuus? Taidan siis shoppailla seuraavan kerran kaupoissa kun ensilumi on satanut.

Sain mä kuitenkin ostoksiakin tehtyä (liikkeissä, jotka oli tyhjiä ja tuuletus pelas) monen montakin. Hurjien alennusmyyntien jälkeen oli vielä jonkun verran aletuotteita kaupoissa mutta ne ei paljoo miellyttänyt paitsi alusvaatteet mitä ostinkin. Pieniä korviksiakin löysin ja vielä samaisesta liikkeestä viis kappaletta, joten mun käytännölliselle luonteelle tää järjestely sopi hyvin kun ei tarvinut lähtee kolumaan eri kauppoja etsien jotain pieniä korviksia tai no olisinhan mä voinut H&M:lle mennä taas hiplaamaan niitä samanlaisia koruja ja lopulta olla ostamatta mitään. Reilulla 20 eurolla sain korviksia, 43 eurolla sain uudet tehokuulokkeet, herkkuja tuli ostettua vuoden palkan eestä, erittäin outo Suomalainenkin leffa tuli ostettua alelaarista, jotain hiushoitojuttuja kuten Bed Headin värihoitoainetta pilkkahintaan sekä kaikenlaista pientä ja tarpeellista. Nyt ei parane shoppailla hetkeen pahemmin tai oon yhtä köyhä kun kouluaikoina. 

Tuskaisen valituksen jälkeen tässä ei ole muutakaan tähän erään muuta kun että, heissuliveissulivei!


6 kommenttia :

  1. Musta tuntuu, että alastomuus on se salaisuus. Itselläni oli polvipituinen hame viime shoppailureissulla. Ei ollu niin tuskaa kuin farkut jalassa, mutta en nyt viileäksikään sanoisi. Toisaalta mulla ei pahemmin oo varaa kuumuudesta valittaa, kun haluisin etelään asumaan, missä on aina kuuma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en taas voi sietää kuumuutta Suomessa sitten yhtään varmaan just sen takia kun täällä en pidä mitään mekkoja sun muita juttuja. :D

      Poista
    2. Niin no se on sitten valintakysymys. :P
      Piti sanomani tossa edellisessä kommentissa jo, että upeita kuvia!

      Poista
    3. Niihän se on! Kiitoksia myös kovasti :)

      Poista
  2. Mulla on yhdet ainoat minishortsit tänä kesänä (koska viime vuoden shortsit ei enää mahdu päälle) ja ne on kyllä olleet kovassa käytössä aina helteillä... On kyllä helpompi olla kuin leggareissa. :D En itekään enää hirveesti helteistä tykkää enkä myöskään ota aurinkoa. On ihan mahdottoman epämiellyttävää istua jossain paahtavassa auringossa, jopa monta tuntia....!

    Onhan se noissa minishortsit+toppi-yhdistelmissä joskus vähän ärsyttävää kun niiltä miehiltä tuppaa saamaan huomiota, miesten katse kun kohdistuu aina sinne missä paljasta pintaa näkyy, ihan sama vaikka naama ois ilman meikkiä ja ruma ja punanen ja hikinen. Ja usein ne miehet on jotain viiskymppisiä. :D Olishan se kiva kun nuorilta kolleiltakin sais katseita mut ei !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi että. Ton mielikuvan minkä tosta sun viiskymppisten miesten katseista kerroit, niin taidan tyytyä valittamiseen ja pysyä leggarilinjalla tulevatkin kesät. Kuvottavaa! :D Kotona voi sitten revitellä ihan miten vaan ja kukaan ei kattele.

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.