maanantai 20. toukokuuta 2013

YLLÄTTÄVÄÄ ITSENSÄ HEMMOTTELUA

Moi ja loistavaa uuden viikon alkua taasen kaikille. Tänään pääsin hihkaseen ilosta kun aamulla ei paistanut aurinko (joo, mä en pidä helteestä työviikoilla) ja seuraavaks piti taas miettiä melkeen kyyneliin asti, että mitä ihmettä pukee päälle. Päätin, että nyt on pakko muuttua tää ja mun on lähdettävä kaupoille ostamaan saakeli vaatteita, ettei tarvi aina murehtia. En kuitenkaan olettanu, että mä lähtisin sinne näinkin nopeesti kun yleensä tilanteiden takia mun shoppailut venyy viikko tolkulla.

Jokatapauksessa, suoraan töistä kaupoille ja suuntasin suoraan Crocsien liikkeeseen ja nappasin matkaan "balleriina crocsit" koska ne oli ehdottomasti sittenkin parhaimman tuntuset mun jalassa (ja sievimmät muutenkin). Hintaa noille mukavuuksille tuli alhaset 35 euroo mistä oon todella yllättäny. Noiden kenkien hinnat on tipahtanu kyllä vuosien aikana ihan hirmusesti. Päätin vähän tehä lisää mun näkösimmäks ja ostin jotain ihme timantteja, ei pystynyt vastustaan.

Ostin myös kolme paitaa ja hei, kerrankin niistä oli vaan yks alepaita. Oon ylpee itestäni kun kerrankin raaskin ostaa jotain liian kallista. On ainakin nyt legginsien käyttöön sopivia paitoja ettei tarvi hiostavat farkut jalassa hillua helteissä. Helteistä puheenollen, ostin Prismasta aurinkorasvaa mitä olin just tilaamassa Nellyltä ja onneks löysin, koska oisin pettyny niihin mitä olin ostamassa. Järkyttäviä pulloja. Turhamainen oon, mut pääasia että nyt on iho turvattu ja huuletkin.


Pakko viellä masistella siitä kun Leijonat ei voittanut kultaa, mutta pääasia oli, että pojat pelas huikeita pelejä, sano kuka tahansa mitä vaan. Ylpeenä oon ainakin ite, toisin kun Suomen euroviisuista. Hävettävää katsottavaa jostain syystä. Liikaa yrittämistä, iloisuutta ja renkuttava kappale. No onneks muut maat oli erityisen hyviä tänä vuonna. Moldova, Azerbaijan, Norja ja Viro  Mitkä oli teidän lempparit viisuista?

4 kommenttia :

  1. Hei oon ihan täysin samaa mieltä sun kaa Leijonista ja Euroviisuista! Piip ku pientä oravaa kun ihmiset vaan haukku ja lyttäs Leijonat ennen ja jälkeen turnauksen :( Mä oon niin ylpee niistä, tommonen "puulaakijoukkue" pääs neljänneksi! Kuitenkin monen tähän asti paras maajoukkueturnaus :) Ei vaan voi ymmärtää tota suomalaisten "tunnollista" fanittamista.. Myönnetään, että siellä vähän hiivuttiin, kun tuli tärkeimmät pelit, mutta upeesti ne silti taisteli sen pronssipelin, vaikka alussa oltiin hukassa. Harmittaa vietävästi, kun ei saaneet mitalia. Ehdottomasti ois ollu ansaittu! Rakastuin myös palavasti Konna Kontiolaan, hieno suoritus häneltä ;)

    Ja tosta euroviisuista, hah mun mielestä se oli ärsyttävä kappale ja se elekieli oli niin tekemällä tehtyä... Ihan odotettavissa oli, että jäi sinne häntäpäähän. Tylsä ja samantoistoa oli kappale :D Ja kauhee haloo, kun naapurimaat ei antanu pisteitä Suomelle, LOL! :DD Haha sori ku tulin vaahtoomaan, mutta kiva huomata, että joku on ees hiukan samaa mieltä :D Tykkäsin Azerbaijanin ja Norjan kipaleista ehkä eniten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri! Muuten ollaan niin "mahtifania" kun pelit sujuu ja tulee maalei, mut sitten kun se tärkein matsi niin sanotusti ryssitään, niin peli on suoraansanotusti pelattu. Dissataan, sorsitaan ja sitä samaa rataa mitä se on suurimman osan vuodesta: väritöntä, mautonta ja hajutonta. "en mä seuraa jääkiekkoo"

      Oon samaa mieltä tosta hiipumisesta ja sitäkin kyllä oli ilmassa, että pojat jännitti tosi paljon mut sehän kuuluu meiän suomalaisten perusluonteeseen, että seki saatto vaikuttaa pieneen kankeuteen mut kyl ne hyvin hitto taisteli jopa pronssiottelus loppuun asti! Konna on kyllä loistava. ♥

      Suomella meni noi viisut vähän yliyrittämiseks tosiaan, piti olla niin hieno lavashow ja hauska biisi, mut ei iha osunu kun pelkkiin suomalaisiin ja muutamiin ulkomaalaisiin, joita niitäkin piti olla ihan hirveesti median mukaan. :D Noh, ainakin kerran suomalaismedia oli jostai itsevarma vaikka meniki plörinäks.

      Poista
  2. hei iham mahtavia kuvia sulla täällä, saanen tiedustella mikä kamera sulla on? :)

    VastaaPoista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.