ÄLÄ MEE VIELÄ

Oonko mä ainut josta tuntuu, että on missannut "koko syksyn"? Ruska on jo kohta  loppumassa ja kaikki lehdet puista tippunut maahan enkä mä taaskaan ole kerennyt kuvailemaan mitenkään vuoden parhainta aikaa. Vaikuttaahan siihen kyllä sekin, että mä en käy missään töissä tai muutenkaan siirry paikasta toiseen kävellen niin ei niitä märkiä lehtiä tartu kenkiin. Ethän mee vielä kuitenkaan pois syksy? Sain onneksi pienesti taltioitua syksyä tänään kun suunnattiin veljen kanssa moikkaamaan toista puolta perheestä. Oli ihana nähdä koiravauva Suloa, perhettä yleensäkkin ja pelata koko päivä Wiitä. Nauruhermot saanut taas tekemistä ja täällä on yksi pikkutodiste siitä. Maaseudulla maailma on jotenkin paljon stressivapaampi ja tulee aina sellanen hyvä fiilis kun siellä on. Kaupungin hektisyys tarttuu vaikka ei töissäkään kävisi ja ihmiset vaan kimpoilee paikasta toiseen eikä osata nauttia pienistä asioista. Sunnuntaina ihmiset stressaa huomista töihin paluuta toisin taas kun isällä ollessa, Siellä ne elää jokaista päivää ihan niinkuin kaikki olisi samanarvoisia - ihan kuin ne oikeesti onkin. Ei stressata huomisesta ja se näkyy.

Stressistä puheenollen. Aikaisemmin aloittamani syöpätarinani toinen osa saattaa ottaa aikansa. Yritin aloittaa sen kirjoittamista pari päivää sitten ja se todella on nyt jäänyt yrittämisen tasolle koska oon saanut kamalia ahdistuskohtauksia sen takia. Kevät on niin tuoreesti vielä muistissa ja monet ikävät asiat, että ne repii isoja haavoja auki jos niitä yrittää käsitellä. Haluan käsitellä ja kirjoittaa teille niistä koska ne on mulle sen verta iso juttu ja tiedän, että jos saan sen kaoottisuuden muiden silmiin - se auttaa muakin tässä asiassa eteenpäin ja mikä tärkeintä; jotain joka kamppailee myöskin syövän kanssa. Sen kirjoittaminen vaan saattaa ottaa oman aikansa. Joka päivä yritän saada jotain tunteita sanoiksi ja tilanteita kokonaisiksi lauseiksi. Haluan kuitenkin antaa itselleni luvan ottaa ihan rauhassa sen kanssa, että en tee sitä kyyneleet silmissä ja verenmaku suussa. Fyysiset ahdistuskohtaukset on täysin uusi tuttavuus mulle muutenkin ja en nyt sanoisi pitäväni niistä tippaakaan. Hiljaa hyvä tulee ja eihän sitä tiedä jos vaikka ylihuomenna saan jonkun supersankari-olotilan ja saan koko tekstin tuotettua suorilta valmiiksi.

Nyt Coyote Uglya ja jääteetä kynttilöiden loisteessa. 

Ihanaa sunnuntai-iltaa teillekin! ♥