ELÄMÄNI JULKISENA 732 PÄIVÄÄ

Oon blogannut jo pitkät kaksi vuotta ja tänään on varsinaisesti se virallinen synttäripäivä blogilla. Tasan kaksi vuotta sitten eli 19.1.2012 päätin, että nyt tämäkin neiti alkaa bloggaamaan muiden tavoin ja siitähän se sitten lähti. Bloggaus on ollut yksiä mahtavimpia juttuja mitä näin aikuisiällä on tullut tehtyä ja en kadu hetkeekää sitä vaivaa ja ärsytystä mitä olen tämän kautta saanut itselleni koska se ilo ja positiivisuus mitä olen saanut lukijoilta palautteen myötä on ollut ihan kaiken sen negatiivisen arvoista. Lukijoilla ja muutenkin satunnaisilla palautteen antajilla on ollut suuri merkitys mulle jo blogitaipaleen alussa kun en todellakaan tiennyt miten laadukkaita kuvia edes otetaan tai miten niitä pitäisi käsitellä, miten tekstiä kirjoitetaan niin ettei sen lukemisessa mene hermot jatkuviin kielioppivirheisiin tai miten ylipäätään kerron asioita mun ylipursuavasta mielestä. Tarinoissa kuitenkin on aina kaksi puolta ja tässäkin on. Blogilla on ollut tosi iso merkitys myös itseni löytämisen suhteen. Oon elänyt pitkään vaikeessa elämäntilanteessa ja se on vienyt voimia niin henkisestä mutta myös fyysisestä jaksamisesta kun jatkuvasti odotan tulevaa eli pois lähtöä. Se on vienyt multa paljon ja oon niin onnellinen, että löysin bloggaamisen pariin koska tämän kautta oon päässyt purkaamaan vaikeita asioita, iloisia asioita, ihania tapahtumia, otettuja kuvia ja ihan sitä kaikkea mitä mun elämään on mahtunut suruineen ja iloineen.

Oon kirjoittanut lähes kaikesta jotain ja silti yrittänyt pitää mahdollisimman kaukaisena kaiken. Se on haastavaa ja en ole aina siinä onnistunut koska jo yli vuosi sitten ensimmäiset kaverini bongasivat blogini ja nyt lähes kaikki kaverini siitä tietävät ilman, että sitä tietoa olen jakanut kellekkään koska alkujaan blogista tiesivät vain parhaimmat ystävät ja heillekkin kerroin hyvin selvästi, että tästä ei puhuta eteenpäin vaan jos joskus niin käy, että joku löytää blogin niin se on sitten niin mutta erikseen ei mainita koska halusin pitää vapauden kirjoittaa ihan mistä vaan. Vapaus kuitenkin vähän joutui koetukselle kun ihanien tyyppien rinnalla väärät ihmiset alkoivat löytää blogiani. Kesällä pitikin monesti pohtia, että onko tämä kaiken sen arvoista ja onko tässä järkeä kun joudun niin sanotusti suurennuslasin alle kun kirjoitan erittäin aroistakin asioista ja asioista, jotka ei käytännössä kuulu kenellekkään. Tajusin kuitenkin sen, että he jotka eivät ole mun elämässä tällä hetkellä ovat tarkoituksella menneisyyttä. Asiat ja ajatukset mitä kirjoitan tänne on mulle itselle tärkeitä tai muuten vaan kertomisen arvoisia tai ei aina niinkään mutta koska rakastan kirjoittamista ja avautumista kaikesta niin en anna muutamien surunaamojen olla pilaamassa sitä hymynaamojen joukkoa. Mä kirjoitan itselleni, en muille. On kuitenkin hienoa jos mun kirjoitukset iskee muihin ja jotkut kokevat olevansa samaa mieltä tai elävänsä samoissa ajatusmaailmoissa.



Bloggaaminen on antanut mulle paljon uutta ja ihanaa. Tuntui ihan mahtavalta se kun mua pyydettiin Indiedaysille Inspirational bloggaajaksi. Miten mun pienen pieni blogi jossa ei edes kasvokuvia viljellä, on iskenyt johonkin noinkin valtavaan blogiportaaliin kuin Indiedays. Blogi-itsevarmuus nousi silminnähtävästi ja sain heti itseluottamusta sen suhteen, että ihmiset haluavat lukea asioita mun elämästä ja miten mä näen asiat. On niin harvassa blogit jossa käsitellään näinkin avoimeisesti murheita, surua, ikävää, mielipiteitä, arkea ja ihmisyyttä kuin miten mä käsittelen. Mä syväluotaan joskus todella syvälle ja se uppoo moniin ihmisiin koska mun blogihistorian aikana luetuimmat postaukset käsittelevät esimerkiksi vaarini itsemurhaa, tiukkoja mielipiteitä tai kotiongelmia mistä olen kirjoittanut pienissä erissä eri yhteyksissä. Odotan kuitenkin sitä päivää kun voin kertoa oikeilla sanoilla kaiken. En kuitenkaan koskaan usko, että tulen kääntämään blogiani täysin kasvokuvalliseksi näin päivittäisissä merkeissä koska haluan pitää työnkin vuoksi blogin jossain määrin niissä mittasuhteissa, että minua vähemmän (asiakkaat, työkaverit yms.) tuntevat eivät yhdistäisi blogia minuun. Uskon monien ihmisten sen ymmärtävän, jotka tekevät töitä ihmisten parissa. Jokseenkin tämä tuo myös jonkinlaista turvaa, joten miksipä ei jos hyvältä tuntuu niin jatkan näin muutonkin jälkeen mutta jos mieli on silloin eri niin katsotaan tilannetta silloin.

Parasta on lukea sitä mitä on kirjoittanut aikaisemmin blogiin ja nähdä miten asiat on muuttunut ja miten kokoajan lähestyn sitä mun elämän pomppulautaa eli tätä kesää jolloin levitän vihdoista viimein siivet ja voin sulkea blogista yhden elämänvaiheen pois ja aloittaa uuden elämänvaiheen. Odotan sitä paljon jo pelkästään sen takia, että pääsen kertomaan siitä ensimmäisenä tänne ja joskus myöhemmin lukea ja nauttia niistä hetkistä ihan niinkuin pystyn nyt nauttimaan menneistä hetkistä lukien vanhoja postauksia. Julkinen päiväkirja todellakin tuo iloa myös kirjoittajalle. Paras harrastus heti nuoruuden urheilujen jälkeen mutta ehkä parhain tekoni itseni vuoksi pitkään aikaan. Bloggaaminen oli mulle hyvä valinta ja on edelleen. Rakastan kirjoittaa ja toivon, että tätä jatkuu vielä kauan.