Ensimmäinen rakkaustilaus pompsahti tänään postilaatikkoon, jopa huikealla parin päivän toimituksella. Olin niin iloinen kun pikkupaketti sisälsi kuusi aivan yhtä täydellistä tuoksua kun uskalsin odottaakin. Kesätuoksuja on taas nyt ainakin hetkeksi aikaa fiilisteltäväksi. Rakastan Yankee Candleseja aivan ylitsepääsemättömän paljon koska tuoksunvoimakkuus on ihan erityislaatusen hyvä, tuoksut jopa sopivat kynttilöiden kuvauksiin ja hintalaatusuhde on todella hyvä. Ostan yleensä aina näitä pieniä niin sanottuja "näytekynttilöitä" ja sitten sen mukaan ostelen aina sitten isompia versioita esimerkiksi lasipurnukoissa, jotka tosin ei myöskään ole ryöstökalliita.
Keskivertoisestihan nämä maksavat Suomessa sieltä 3 eurosta ylöspäin kappaleelta, mutta itse tilailen aina sieltä sun täältä brittisivustoilta, koska siellä nyt kaikki on edullisempaa, nopeampaa ja monipuolisempaa. Suosittelen siis kiertelemään eri brittisivustoja (näin ollen ei tule tullimaksujakaan) läpi jos haluaa näitä tilailla, eikä tuhlata Suomen supistettuun saatavuuteen liikaa euroja.
Tuoksut mitä kahmin tällä kertaa on todellakin tosi kesäisiä ja makeita. Löytyy hedelmäistä, mansikkaista ja makeaa tuoksua sekä tietenkin kesäistä multihuipentumaa kuten rannan ja polttavan hiekan tuoksua. Kyllä, nämä kynttilät kirjaimellisesti nostavat muistot etelänreissuista mielensopukoista esiin. Esimerkkinä Beach Walk sai aikaan muistikuvan Rodoksen kuumuudesta, rannan tuoksusta sekä siihen päälle kauniiden naisten ihanat hajuvedet mitä rantakaduilla leijaili. Ai taivas, niin ihania että jopa ihan matkakuume nousee. ♥
Kyseisiä kynttilöitä tilailen itse superedulliselta sivulta, joka löytyy täältä! Jos ei kuitenkaan ole uskaltavainen tilailemaan ulkomaalaisilta sivuilta niin ihan suhkot edulliseen hintaan kynttilöitä myy tämä sivu, josta ei kyllä itsellä ole kokemusta mutta vaikuttaa ihan hyvältä.
Kenelläkään muulla ei ole valittavissa niin monia todellisentuoksuisia kynttilöitä kuin Yankee Candlella.
Mitkä ovat teidän lempparituoksuja Yankee Candlesilta? :)
Oooh, näyttääpä ihanilta! Voin kuvitella miten kivalta tuo Strawberry Buttercream tuoksuu. ♥
VastaaPoistaSe on niin ihana! Kakut tulee mieleen heti ku tuoksuttelee :D
PoistaSaako kysyy millä teiti banneris?:-)
VastaaPoistahttp://elisaslifeifeelempty.blogspot.fi/2013_06_01_archive.html
kuvapainotteinen blogi, vasta käynnistetty!:-)
Se on ihan ladattu fontti netistä, että ei mikään sen kummosempi. :)
Poista