keskiviikko 11. joulukuuta 2013

HISTORIALLINEN PÄIVÄMÄÄRÄ

Oli aivan pakko otsikoida koko postaus tällä hirmu tärkeällä faktalla koska tänäänhän on 11.12.2013 ja se on viimeinen mahdollisuus mennä pikanaimisiin päivämäärän takia koska hahaa sitä haluville tällaisia ei enää tule. Mullakin on niin paljon sanottavaa, että en tiedä mistä edes alottaisin. On tullut ostettua paljon joululahjoja, paketoitua niitä, nukuttu erittäin huonosti ja jopa nukkumatta meni viime yö, töissä menty pää kolmantena jalkana ja joulu juoksee jo vastaan. Ärh, tänäänkin piti lähteä superväsyneenä keskustaan vielä ostelemaan lisää lahjoja ja kun huomenna olisi pitänyt olla pankkiaika mutta mukavasti taas pankkitätini teki oharit omien virheidensä takia, niin päätin uhrata tämän päivän päikkärit ihan silkasta ketutuksesta. Huomenna otan lepopäivän ja perjantaina taas juoksemaan kaverin kanssa kauppoja läpi. Ehkä sitten alkaa olemaan kaikki hankittuna. Anteliaisuus ei taas tunne rajoja kun mä ostelen ihmisille juttuja. Pankkitili vaan ei hirveesti kiitosta anna. Noooo palkkapäivä on taas loppukuusta niin ei murehdita raha-asioita jouluna!

Käväsin tosiaan The Body Shopissa, Stokmannilla ja Suomalaisessa kirjakaupassa hakemassa muutamia lahjoja sekä itselleni - tattadaa - vihdoista viimein jotain mitä oon halunnut eli kirjan nimeltä Parakki 10 ja sen lisäksi otin vielä Poika 30529 joka myös liittyy samoihin aihepiireihin. Hintaa kirjoilla oli noin 30 euroa kappaleelta ja sitten ostin vielä äitillekkin lahjaksi Dianan kirjan joka oli myöskin 30 euroa. Äitelle näitä lahjoja onkin tullut hankittua taas ihan hirmusesti ja piti käydä stokkalta vielä hakemaan äitille Rihannan hajuvesikin kun niistä hän pitää. Kiharrin ja vaikka mitä on jo paketeissa. Kyllä äidin kelpaa viettää viimeinen yhteinen joulu munkaa! Ensijouluna en toivottavasti joudu täällä olemaan niin pyrin tekemään tästä äitille ikimuistoisen. Mulla on yksi pieni projekti puuhailtavana lahjaksi äidille ja ajattelin tehdä siitä myös DIY-juttua tänne koska tiedän, että monilla on rahat tiukilla ja se on ihana lahja mikä on lähes ilmainen.

Kyllä vai ei DIY-joululahjoille? :)

6 kommenttia :

  1. Muakin kiinnostaa toi Parakki 10 hirmuisesti, mutta joululahjaksi en ole tohtinut keneltäkään pyytää.. No jospa rahapussi jossain vaiheessa antais sen verran nyörejä auki, että saisin sen ostettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hope so! Alotin lukeen tota jo eilen ja sain luettua 16 sivua niin nopeesti, että huhhu. Niin kiinnostava, että taidan lukee koko kirjan muutamassa illassa!

      Poista
  2. Itsetehdyt lahjat on mahtavia riippuen kenelle antaa sen! Kaikki kun ei osaa arvostaa itsetehtyä.. itsellähän puolet lahjoista tänö vuonna itse kudottuja:) muunmuassa tänään syntyneelle pikkuneidille tullut tekastua housut, sukat ja tumput:) juurikin puhuttiin tästä hyvästä päivämäärästä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin. Itselle DIY-jutut on tullut kivoiksi kun oon kattonut ulkomaalaisten tyttöjen vlogeja ja diy-projekteja. Erilaisia ihania askarteluja, kynttiläkippojen tekoja ja muutenkin kaikkee sulosta. Itse en kutoomaan lähtis kun en osaa ja en usko, että mun läheiset oikeestaan niistä välittäis. Siinä ainakin on uhrattu ajatusta toiselle ja se on ihana asia. :)

      Poista
  3. KYLLÄ diy-lahjoille :) Kun vaa keksis ite miten vois niitäkin tehdä... ainakin luontaistuoterasvat on kivoja :D

    VastaaPoista
  4. Jeij! Mulla on pari ideaa taskussa, että täytyy vaan löytää hyvä hetki niin kokoon kaikki asiat kasaan ja muistan vaan sen kamerankin ottaa touhuun mukaan. :)

    VastaaPoista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.