RASKAIN AIKA VUODESTA

Joulu on mulle henkilökohtaisesti erittäin raskasta aikaa vaikka ihan äärettömästi tätä taikaa ja fiilistä rakastan. 16 päivää niin on tullut viisi vuotta kun olen nähnyt vaarin viimeisen kerran, 17 päivää niin on tullut viisi vuotta kun vaari tappoi itsensä. 17 päivän päästä tulee viisi vuotta siitä kun joulu menetti merkityksensä. Vaarin kuolemasta oon kirjottanut vajaa puoli vuotta sitten blogiinkin ja tiesin, että koen tarvetta nostaa tämän aiheen vielä lähempänä jouluakin esiin. Nyt se halu kirjoittaa oli vaan mitä vahvin kun selailin vanhoja lapsuuskuvia ja löysin lisää yhteisiä kuvia vaarin kanssa. 

Kaipaan iloisia jouluja mummilassa. En kaipaa edes vanhempien yhdessäoloaikaa yhtä paljon kuin tätä.

Kaipaan isovanhempia yhdessä. Sitä puhdasta rakkautta riitoineen ja kettuiluineen.

Kaipaan turvallista mummilaa. Aina sai tulla ja mennä miten huvitti. 

Kaipaan mummin vanhoja jouluelokuvia. VHS-elokuvat rokkaa.  

Kaipaan vaarin tupakanpolttoa. Sen takia rakastan tupakantuoksua.

Kaipaan mummin ihania pienoistaloja, joissa loistaa kynttilät sisällä. Lapsenlapsien mukaan nimetty ja perintöesineitä tulevat olemaan kunhan mummi kerkiää lähtemään vaarin seuraksi taivaaseen kinastelemaan.  

Kaipaan kun mummi teki meille serkuksille eri värisille muovilautasille perunamuussia ja nakkeja sekä mehua aina saman värisissä mukeissa.

Kaipaan sitä kun me saatiin syödä erityisoikeutetusti telkkarihuoneessa elokuvia katsellessa.

Kaipaan mummin telkkarihuonetta. 

Kaipaan vaarin omaa huonetta missä telkkari oli korkealla katon rajassa ja ihme jumppalaite aina edessä kun huoneeseen yritti päästä sisälle. 

Kaipaan mummilan ovessa olevaa eläintarraa, että me serkukset osasimme vielä lukutaidottomina mennä oikealle ovelle pimpottamaan. 

Kaipaan mummilan yläkerran isoa meteliä pitävää koiraa.

Kaipaan mummilan kierreportaita ja aina oli käveltävä kapeinta kohtaa pitkin ylös. 

Kaipaan sitä kun vaari pyöräili ympäri kaupunkia ja ihan missä vaan mentiin niin vaari tuli vastaan.

Kaipaan sitä kun vaari haki meidän lapulle listaamia K18-elokuvia leffavuokraamosta kun oma ikä ei riittänyt.

Kaipaan sitä kun mummilasta lähdettyä tiesi aina, että vaari ja mummi odottaa parvekkeella ja vilkuttaa meille. 

Enää ei vaari vilkuta, vaari ei pyöräile vastaan, ei ole rakasta mummilaa, ei ole mitään mitä kaipaan paitsi maailman tärkein mummi. Se on ehdottomasti kaikista positiivisinta. On vaan järjetön määrä muistoja ja ne verestää vuosi vuodelta yhä enemmän. Ehkä mä joskus opin siirtämään nämä kaikki kultareunuksiin. Vielä en.

Kaipaan mummilaa ja vaaria. ♥

Sen takia kaipaan joulujakin.