lauantai 7. joulukuuta 2013

PAKKASIHON PELASTAJA


Vuosien kaihoisan eron jälkeen kotiutin itselleni Dermosililta käsirasvaa, joka on täynnä muistoja ja mielikuvia ihanista asioista nuoruudesta. Saksanpähkinän tuoksuinen käsirasva Primo-sarjasta tuli itselle tutuksi jo vuosia sitten kun äitipuoleni omisti näitä purnukoita talon jokaisessa huoneessa. Laitoin niitä jatkuvasti iholle ja laitoin jo toista kerrosta ennen kuin ensimmäinen kerkesi kuivua koska yksinkertaisuudessaan tuoksu on niin ihana, että ei malta olla laittamatta kokoajan lisää ja lisää. Tämä tuoksu ei myöskään muuten hälvene itselläni käsiä pesiessä! Ihan loistava ominaisuus.

Mieluisan tuoksun lisäksi on pakko myöntää, että tämä rasva on ainut ihoni pelastaja näin pakkasilla vaikka maailman laiskin ihon rasvaaja olenkin. Ei tarvitse kuin kerran kaksi laittaa päivässä tätä käsirasvaa käsiin niin johan pysyy kädet pehmeänä ja ei ilmesty sellaista "pakkasihoa" joka on ehkä inhottavimman näköistä ikinä. Käsirasvan lisäksi ostin käsien kuorintavoiteen sekä kynsinauhoille rasvaa jota käytän silloin tällöin koska käsirasva mielestäni hoitaa hienosti myös kynsinauhat samalla. Kuorintavoidetta käytän parisen kertaa viikossa ja ei ole kyllä siitäkään mitään negatiivista sanottavaa.

Ainut miinuspuoli tässä on se, että Dermosil veti pois myynnistä pienemmän tuubin tätä käsirasvaa ja nyt joudun kantamaan tuota isoa möhkälettä laukussani pitkin kyliä mutta on se ehkä sen arvoistakin. Suosittelen siis todellakin ostamaan näitä ainakin kokeiluun ja tämä käsirasva on paras mahdollinen yksilö laiskoille rasvaajille kuten itse olen koska ei tarvitse odotella miljoonaa vuotta, että rasva kuivuu. Nopea kuivuminen ei kuitenkaan ei ole kosteutuksen hyvyydestä pois.

Onko teillä kokemuksia näistä? 
Kiinnostaisko kuulla mitä käytän kasvoille talvella?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.