sunnuntai 5. tammikuuta 2014

8 KIRJAA KAHDEN HINNALLA

Musta on kehkeytynyt kunnon lukutoukka tässä viimeisen 365 päivän sisään ja mä innostun kirjojen ostamisesta enemmän kun vaatekaupoissa tai leffahyllyillä pyörimisestä. Tänään kävi vahingossa taas niin, että Hemtexin shoppailureissu muuttuikin kirjakaupoissa pyörimiseen ja kotiutin kahdeksan kirjaa aivan mielettömän edulliseen yhteishintaan. Ostin kahdeksan kirjaa samaan hintaa mitä saisi normaalihintaisia kirjoja kaksi kappaletta eli 64 euroa meni näihin kaikkiin ja se on keskimäärin kahden kirjan hinta tai jopa vähemmän. Aivan mieletöntä tuuria tämäkin koska sain ostettua pari sellaista kirjaa mitä olin pitempään silmäillyt ja sitten loput olivatkin vain kirsikoita kakun päällä. Klasikkolöydöksetkin noin edullisesti oli ihan huippua. 

Löytyy niin rikostrilleriä, 1800-lukua, klassikoita ja onnettomuustarinoita eli parhaimpia kirja-aiheita heti Hitler-aikakauden jälkeen. Ainut ongelma tässä nyt on vaan se, että en tiedä mistä kirjasta aloittaisin. Kääk! Tehkää siis kirjanmetsästysreissu Ideaparkin Kirja Kärkkäiselle koska siellä on ihan tosi monet hyvät kirjat alennuksessa edullisin hinnoin. Nämäkin kirjat olivat 3,95 - 10 euron hintaluokkaa kappaleelta, joten jokaiselle on varaa ostaa edes se yksi kirja. :)


Christine herää joka aamu vieressään vieras mies, joka kertoo olevansa hänen aviomiehensä. Lisäksi mies kertoo, että Christine on 47-vuotias ja että hän oli 20 vuotta sitten auto-onnettomuudessa, joka vaurioitti hänen muistiaan pahasti.

Joka ilta kun Christine nukahtaa, hänen muistonsa kuluneesta päivästä pyyhkiytyvät pois. Christinellä ei ole muuta kiintopistettä kuin muutama valokuva ja päiväkirja, jota hän kirjoittaa neurologinsa neuvosta ja salassa mieheltään. Päiväkirja auttaa häntä kokoamaan elämänsä sirpaleisia paloja kokoon, kun hän alkaa pikkuhiljaa muistaa mennyttä. Menneisyys näyttää kuitenkin aivan erilaiselta kuin mitä Christinen aviomies hänelle kertoo...

S. J. Watson kuvaa eläytyen ja taidokkaasti Christinen haavoittuvaa asemaa ja klaustrofobiselta tuntuvaa tilannetta. Miten voit tietää kuka olet, jos et muista mennyttä elämääsi etkä tiedä, keneen voi luottaa?

(lähde: elisa kirja)


Etsivätoimiston osakas, italialais-suomalainen Arianna de Bellis elää ylellistä mutta yksinäistä elämää Roomassa. Nuori, leskeksi jäänyt punapää on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt ratkomaan rikoksia. Tolfan pikkukylässä on surmattu vaalea amerikkalaiskaunotar. Lily Montgomery pani eläessään kylän miesten päät pyörälle, ja Arianna huomaa pian, että viettelijättäreksi leimatulla naisella on riittänyt vihamiehiä. Hänen ruumiinsa löytyy kosteasta mullasta muinaiselta etruskien palvontapaikalta. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa etsimään murhaajan. Jäljittäessään kylmäveristä tappajaa Arianna huomaa, että Tolfan kylä kuhisee kateutta, menetettyä rakkautta ja kostonjanoa. Tutkimusten edetessä ja salaisuuksien paljastuessa Arianna saa huomata joutuneensa seuraavaksi tappolistalle. Eikä kukaan pääse pakenemaan taustalla häälyvän mafian synkkää varjoa.

Vera Valan esikoisromaani aloittaa aistikkaan Arianna de Bellis tutkii -sarjan. Italiaan sijoittuvan dekkarisarjan ensimmäinen osa on auringonpaahteinen ja rehevästi tuoksuva tarina, jonka tihenevä juonikuvio pitää otteessaan ja joka kohottaa lukijansa arjen yläpuolelle.

(lähde: gummerus)


Sen piti olla ihan tavallinen asuntonäyttö. Taloa katsomaan tullut mies oli charmantti ja luotettavan oloinen. Siitä alkoi kuitenkin nuoren kiinteistönvälittäjän painajainen, jonka karmivuudella ei ole rajaa.

Annie O'Sullivan viettää kokonaisen vuoden arvaamattoman kaappaajan vankina eikä voi kuin alistua miehen kieroutuneeseen kotileikkiin. Lopulta hän pääsee pakoon, mutta painajainen jatkuu. Annie elää jatkuvassa pelossa, eikä sopeutuminen normaalielämään tahdo onnistua. Sitten selviää, että Annielle ennestään tuntematon kaappaaja ei toiminutkaan yksin, vaan joku halusi miehen toteuttavan perverssin unelmansa nimenomaan Annien kanssa. Kuka halusi suistaa Annien elämän raiteiltaan?

(lähde: bazar)


Kaivostoiminnan kuihduttua montanalaiseen Abundancen pikkukaupunkiin tuovat elämää enää elokuvatähdet, jotka pakenevat vuoristolukaaleihinsa julkisuutta. Yksi heistä on Spencer Scott, joka joutuu yllättäen huolehtimaan yhdeksänvuotiaasta pojastaan.Kaupungin toisella laidalla vähävarainen yksinhuoltajaäiti on juuri haudannut pienen poikansa ja yrittää saada elämänsä raiteilleen. Hädän hetkellä poikaystävä keksii kohtalokkaan suunnitelman. Sieppaamalla kuuluisan näyttelijän pojan nuoripari voisi kiristää sievoisen rahasumman ja aloittaa uuden elämän.

(lähde: adlibris)


Eletään 1800-luvun alkuvuosikymmeniä. Yksi ylikuumenneen talouden uhreista on nuori Nicholas Nickleby, joka isänsä onnettomien liiketoimien ja äkkikuoleman vuoksi joutuu puille paljaille. Lontoolaisessa köyhäinkoulussa Nicholas yrittää hankkia elantoaan kammottavan Wackford Squeersin alipalkattuna apulaisena – ennen kuin jatkaa kulkuaan kohti parempaa elämää.

Nicholasin ympärillä hyörii sekalainen joukkio keinottelijoita ja hylkiöitä, tuhlareita ja saitureita, tanssijoita ja pantomiimitaiteilijoita, salonkileijonia ja uhkapelureita, irstailijoita, parittajia ja koronkiskureita – ihmistyyppejä, joiden irvailulla armoitettuna satiirikkona tunnettu Charles Dickens viihdyttää lukijoitaan.

Nicholas Nicklebyn elämä ja seikkailut on teemoiltaan yhä universaalin ajankohtainen. Teos kuvaa aikakautta, jolle on tyypillistä keinottelevaan ja pröystäilevään elämänmenoon kätkeytyvä romahduksen alku.

(lähde: wsoy)


On vuosi 1801, kun Herra Lockwood tulee tapaamaan uutta vuokraisäntäänsä Herra Heathcliffiä. Nopeasti Herra Lockwood saa huomata, että Herra Heathcliff on kaikkea muuta kuin mukava mies, ja miten oudot sukulaisuus suhteen Heathcliffillä on luonaan asuvien ihmisten kanssa. Heathcliffin kieroutunut luonne herättää Herra Lockwoodin mielenkiinnon, jota hänen uusi taloudenhoitajansa Nelly Dean (joka on tuntenut Heathcliffin lapsesta asti) pääsee ruokkimaan, kun hän alkaa kertomaan Herra Lockwoodille Heathcliffin tarinaa.

Tarinan ytimessä on vanha Ernshawien perhe, johon Heathcliff adoptoidaan. Heathcliff ystävystyy heti perheen tyttären, Catherinen, kanssa, mutta Hindleyn, Catherinen veljen, kanssa hän ei tule toimeen. Tarina kertoo Heathcliffen ja Catherinen rakkaustarinan läpi elämän. Kuinka kaksi niin itsekeskeistä ja itserakasta ihmistä pystyisivät sulautumaan yhdeksi ja ajattelemaan toisen etua. Heathcliff on alempiarvoinen, kuin vanhan ja arvostetu suvun jälkeläiset Catherine ja Hindley. Heathcliff halveksii kuitenkin kaikkia perheeseen kuuluvia paitsi Catherinea, joka taas on erittäin tietoinen omasta arvostaan. Heathcliffin karatessa omille teilleen nuorena miehenä, Catherine nai naapurin pojan, Edgar Lintonin. Linton on hyvän ja arvostetun suvun poika, ja hän jumaloi Catherinea. Linton ja Catherine ovat kuin yö ja päivä, Catherinen ollessa julma ja itserakas, Linton on lempeä, ystävällinen mutta myös heikko. Catherine riutuu rakkaudessaan ja ikävässään Heathcliffiä kohtaan, kunnes Heathcliff palaa. Catherine kuitenkin menehtyy pian tämän jälkeen synnyttäessään Lintonille tyttären, joka saa nimekseen myös Catherine. Heathcliff on jo tässä vaiheessa kerennyt katkeroitua aina vain julmemmaksi, ainoana päämääränään satuttaa Lintonin perhettä ja tehdä jäljellä olevien Ernshawien elämästä täyttä helvettiä.

Catherine nuoremman lapsenhoitajana toimiva Nelly Dean yrittää tehdä kaikkensa ettei Catherine tapaisi Heathcliffiä ja joutuisi tämän julmuuden alaiseksi. Heathcliffin julmuudella ei kuitenkaan tässävaiheessa ole enää mitään rajaa ja siitä saavat kärsiä kaikki. Voiko tällainen tarina enää saada onnellista loppua?

(lähde: kirjakammari)


Tom Bryce (36 v), jolla on markkinointilahjoja valmistava yritys, löytää junasta CD-levyn. Laittaessaan CD:n tietokoneeseen käynnistyy raaka silvontamurha. Bryce saa tietokoneeseensa viestin, joka ei unohdu. Vaimolle tulee kummia puhelinsoittoja, ja pian koko perhe, johon kuuluvat vielä tyttö ja poika ovat vaarassa tulla murhatuiksi suorassa lähetyksessä.

Sussexin poliisipiirissä rikoskomisario Roy Gracen tutkimusryhmälle tulee tämä karmea murha selvitettäväksi. Roy Gracen oma Sandy-vaimo on kadonnut jäljettömiin yhdeksän vuotta sitten ja muistot palaavat. Gracen murharyhmä saa palapeliin uusia palasia, joita he asettelevat. Janie Stretton on ollut escort-palvelun tyttö. Grace hakee Sandyn kohtalosta tietoja myös meedio-istunnoista, mutta vaimoa ei löydy. Meedioista puhutaan muutenkin ja symboleista. Toisaalta kuvataan, miten onnistuvat Roy Gracen treffit patologi-naisystävänsä kanssa?

Murhaajaryhmittymää johtaa täydellisen vinksahtanut kaveri Carl Venner, joka esitellään jo heti alussa, hänellä on palkkalistoillaan on huippu-atk-ammattilaisia ja väkivallan asiantuntijoita. He ovat tehneet internetiin salaisen paikan, jossa esitetään live-murhia. Vennerillä on ponnari ja hän on tonnari, varsin kliseinen konna siis.

(lähde: jokken kirjanurkka)


Kun kaupungissa tapahtuu terrori-isku, Carole loukkaantuu pahasti ja menettää muistinsa. Koko maailman tuntema nainen ei enää tunne itseään vaan joutuu rakentamaan menneisyytensä mosaiikin pala palalta uudestaan. Carolen luo sairaalaan saapuvat hänen agenttinsa ja ex-miehensä sekä hänen aikuiset lapsensa. Sairaalassa vierailee myös salaperäinen ranskalainen; mies, joka kerran rakasti Carolea eikä ole voinut häntä unohtaa.

(lähde: wsoy)

Oletko itse lukenut mitään näistä kirjoista? 

6 kommenttia :

  1. Vou, sulla on sama kirjamaku kuin mulla! :D Ootko lukenut Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaanin? Suosittelen :) Ajattelin ite käydä ylihuomenna kiertämässä kaupat, jos löytys jotain luettava yhtä edullisesti ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras maku siis! Et tiedäkkään miten pitkään oon halunnut lukee sitä. En löydä sitä ikinä mistään kun pyörin kirjakaupoissa. Pitää vaan repästä ja tilata se netistä joku päivä. Varmasti on lukemisen arvoinen. Nyt kyllä on vielä kaupoissa alemyyntejä niin eiköhän vielä tollonkin ole, joten pidetään peukkuja, että löydät yhtä edullisesti. :)

      Poista
  2. suosittelen Torey Haydenista aloittamaan ;) itelläki mm. tuo kirja mutta vain pokkarina ;( ootko lukenu muita Toreyn kirjoja, tai omistatko?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesin aloittaa jo S.J Watsonin kirjasta mutta luen heti sen jälkeen Haydenin kirjan. :) En olekkaan ennen lukenut kyseisen kirjailijan tuotoksia, joten kiva nähdä millasta tekstiä siltä irtoo kirjansivuille.

      Poista
    2. Tuo kirja on fiktiivinen, mutta Toreylla on myös paljon kirjoja joissa hän kertoo työstään lasten kanssa ja etenkin sellaisten, jotka eivät syystä tai toisesta puhu. Toivottavasti kiinnostut myös niistä :) Torey on yks mun lemppari kirjailijoista!

      Poista
    3. Aika siistiä. Mä kun rakastan kaikkea lapsiin liittyvää ja sen semmoista. Ihan loistavaa! Mä varmasti aion siis kahmia lisää tuon ihmisen kirjoja itselleni. Kiitos vinkistä! :)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.