tiistai 23. heinäkuuta 2013

PERFEKTIONISMIN UHRI


Kamerassa on reilu sata kuvaa samasta kuvauskohteesta eikä mikään miellytä. Miksei yksikään voi onnistua? Aivan sama. En postaa tänään blogiin yhtään mitään. Olen yrittänyt tänään taas kuvata postausta meikkipussini sisällöstä ja kuvauspaikka oli tarkoin harkittu, aseteltu ja luonnonvaloa piti riittää. Ei, se ei riittänyt, kuvauskulma oli huono ja jonkun meikkituotteen teksti ei näkynyt tarpeeksi hyvin. Siirrän postauksen teon toiselle päivälle. Tällaista on mun blogipostausten teko. Joskus onnistuu parissa tunnissa, joskus ei viikossakaan. Joskus vaan luovutan ja postaan blogiin kuvia mitä en haluaisi ja esimerkkinä huonepostausvideo minkä tein todella huonolla moodilla ja se oli kaikkea sitä mitä vihaan: laadutonta. Se ahdistaa että se on mulla vieläkin täällä ja mietin monesti uusivani sen videon tässä lähiaikoina ihan vaan oman mielenterveyteni vuoksi. Kun lupaan blogiin asioita, mun on hyvin vaikee päästää niitä asioita pois päästäni ja jos joku huomauttaa puuttuvasta tai kauan kestäneestä odottelusta jonkun postauksen kohdalla, niin mulla tulee todella ahdistava olo kun oon pettänyt itsenikin.

Omistan jossain tapauksissa pakonomaisen ja tyytymättömän asenteen asioita kohtaan mitä teen. Olen todella kriittinen itselleni eikä yleensä mikään riitä. Tämä piirre ei vaan ole bloggaamisen kohdalla vaan myös opiskelun, työelämän, ihmissuhteiden ja oman luonteeni kanssa. Koskaan ei riitä eikä koskaan voi mennä sieltä mistä aita on matalin. Kuulostaa ehkä jokaisen mielestä tosi kivalta kun löytyy motivaatiota tehdä täysillä asioita mutta todellisuudessa se vie kaikki mehut.


Peruskoulussa en niinkään jaksanut panostaa mutta ammattikoulussa pidin todella tärkeenä opiskelumotivaatiota ja tein kaiken tarkasti. Monet luulivat että olen vittumainen tahaltaan kun halusin tehdä tehtävät ja projektit yksin jos olisi mahdollisuus tehdä yksin tai ryhmänä. Kun voi tehdä itse, voi vaikuttaa kaikkeen ja tehdä niin pilkun tarkasti kun haluaa. Hermoja kiristäviä hetkiä oli ne kun piti tehdä isoja projekteja yhdessä ja lopulta ajauduin tekemään ne yksin koska halusin tehdä kaiken täydellisesti ja otin vastuun aina itselleni. Ei hyvä valinta. Olin palanut loppuun monta kertaa koko opiskelun aikana. Tein tehtävät ehkä liiankin hyvin ja järjestelmällisesti mutta niistä saatu palaute tietenkin boostasi lisää motivaatiota tehdä paremmin. Silti en koskaan ollut täysin tyytyväinen vaan aina kritisoin itseeni ja monesti opettajat sanoivatkin, että älä ole niin kriittinen itsellesi. Ei ole valintakysymys.

Myös mun perfektionismi levii niihin mittasuhteisiin, että mun on pakko opiskella uusia asioita ja lukea artikkeleita jatkuvasti. Kokoajan haluan laajentaa sanavarastoa, kieliosaamista, yleissivistystä ja lukea historiaa. Se on pakonomaista, tietenkin nautin siitä kun voin tehdä netin avulla sen niin helposti mutta se vie paljon omaa aikaa. Saatan lukea historiasta tunti tolkulla, ajautua katsomaan tutkitusta aiheesta dokkareita jonka jälkeen murehdin tunti tolkulla sitä miten en oo aikasemmin lukenut tästä asiasta ja miten sivistymätön olen -> pakko lukea lisää. Jatkuva oravanpyörä mistä ei pääse pois.


En ole kuitenkaan kaikessa tarkka. En siis ole sairaalloisen perfektionisti. Lähinnä vaadin itseltäni paljon mutta pystyn myös elämään sen kanssa jos kaikki ei ole aina niin täydellistä. Pääsen siitä tunteesta yleensä yli ajan kanssa. Voitteko uskoa, että olen tämänkin tekstin tarkastanu esikatselun kautta varmaan neljästi? Onneksi olen hyvä kirjoittamaan nopeesti ja sulavasti koska muuten mun postausten teko kestäisi tunteja kun tarkistan kaiken ja viilaan pilkkua sieltä mistä ei edes tarvitsisi.

Monesti mulle on sanottu että vaikuttaa mulle pakkomielteiseltä jotkut asiat missä oon todella tarkka etten voi luovuttaa. Melkein kuin pakko-oireinen. Aina on tämän tytön oletettu pärjäävän hienosti, joten ei ihme jos oma luonnekkin alkaa sitä todistelemaan ja vaatimaan, että suoriudus nyt täysillä kun ihmiset on jo tottunut siihen eikä aiheuteta pettymystä. Ketään ei todellisuudessa kiinnosta tiedänkö mitään historiasta kunhan en oo ihan saapas. Se on kaikki mun pään sisällä.

  • Työtehtävissä tai koulutehtävissä. Teen aina yksin ja mieluiten myös muiden osuuden jotta tulos miellyttäisi itseeni. Töissä teen toisen vuoronkin työtehtäviä jos tiedän miten huolimaton toinen on ja en voi kestää sitä. Mieluummin teen täydellisesti kun kestän kaaosta pääni sisällä.
  • Blogikirjoitusten teossa. Kuvat pitää olla tarkasti muokattuja, miellyttäviä ja tekstin pitää olla silmääni miellyttävää. Mitä vähemmän hymiöitä ja kirjoitusvirheitä, sitä parempi. Tekstin pitää olla täydellisissä riveissä oman läppärin näytöllä eikä julkaistaessa saa olla yksikään sana yksinään uudella rivillä. Tätä on hyvin vaikea tarkistaa miten fontin koko ja muotoilu näkyy toisten koneella, niin se joskus ahdistaa kovasti.
  • Uusien asioiden opettelussa. Pakko lukea kokoajan, kaikesta ja paljon. Haluan tietää katsotun elokuvan näyttelijöiden nimet ja iät, haluan tietää kuka elokuvan on tehnyt, missä se on kuvattu ja pohjautuuko se johonkin tarinaan. Historia on kaikista vaativin aihealue itselleni koska se kiinnostaa eniten ja tieto on niin monipuolista ja valtavan laaja. Saatan helposti takertua moniksi päiviksi tutkimaan Pompeijin tai Tsernobylin historiaa tai Titanicin tutkimuspöytäkirjoja ja dokumentteja.
  • Pukeutumisessa. Haluan ehdottomasti että värit sopivat yhteen jos lähen ihmisten ilmoille. Kylmät ja lämpimät värit aina erikseen ja korut myös niiden mukaan. Lämpimät ja luonnonläheiset värit saavat kultaiset korut ja kylmät sekä keinotekoiset värit saavat hopeat korut. Yritän muuttaa tätä kovasti itsessäni ja jonkinlaista edistymistä on jo havaittavissa.
  • TV-sarjojen katselussa. Jos kiinnostun jostain sarjoista, mun on aivan pakko katsoa ne alusta alkaen. Olen koukuttunut juuri Dexteriin ja mun on vaan pakko katsoa koko sarja alusta alkaen. Olen tällä hetkellä kolmannessa kaudessa ja en voi jättää yhtäkään jaksoa välistä koska en saa mielenrauhaa jos olen menettänyt jotain oleellista tietoa. 
  • Sisustuksessa. Huonekalujen pitää olla samaa värimaailmaa eikä huoneessa voi olla kuin kolme pääväriä. Mitä vähemmän sisutustavaroita ja muuta sälää, sitä parempi. Esimerkiksi tyynyjä pitää olla tasaluku eli kahdeksan, DVD-elokuvat pitää olla genreittäin kasattu sekä taulun ja pöydän pitää olla samassa suhteessa sentilleen.
Onko kohtalontovereita?

6 kommenttia :

  1. Blogisi kuulostaa mielenkiintoiselta ja erilaiselta..Ja monelta osin myös minulta itseltäni. Jään seuraileen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pystyy samaistuun jonkun verran. :) Jeejee, tosi kiva että jäät!

      Poista
  2. Voi sua hassua, kukaan lukija ei varmastikaan olisi niin tarkkana kuvista kuin sinä itse! Ymmärrän kuitenkin pointtisi :) Mä olen taas enemmän kontrollifriikki ja mun tarttee aina tietää onko asiat hallussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin se varmaan onkin! En usko, että kovin moni nyt välittää näin tarkasti laadusta paitsi mä koska valtaosa blogeista, jotka on suosittuja niin on kuvien laadultaan sitä mitä on. Kontrollifriikkinä olo on mullekkin hieman tuttua mutta se varmaan on osa tätä perfektionismiäkin :D

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.