lauantai 14. huhtikuuta 2012

ARVOSTELU: SPANISH POMEGRANATE MASK

Arvostelut jatkukoon, mutta tällä kertaa paljon positiivisemmissa merkeissä. Kyseinen pikkunaamio on raivannu tiensä mun ykköstuotteisiin ihonhoidossa lähes automaattisesti ekan käyttökerran jälkeen. Kyseessä on 3 minuutin kasvonaamio, mikä on oikeelta nimeltään Espanjan granaattiomena naamio.
Kasvonaamion ensimmäinen lupaus on antaa heleyttä iholle ja sen se tekee lähes täydellisesti. Se myös poistaa iholta ylimääräsen lian ja tekee ihosta tosi pehmeen. Tuoksu ei ainakaan voisi olla täydellisempi, sillä purnukka on jo itsessään suloinen mutta hedelmäinen tuoksu antaa roimasti lisäpisteitä.

Tuotteen käyttö on helppoa ja miellyttävää, eikä se tee ihosta kireetä jos sen laittaa esimerkiksi saunaan tai muuten vaan iholle vaikuttamaan. Tuote kuivuu hitaasti, mutta vaikuttaa sitä nopeammin. Tuotteen ohjeissa lukee että sitä tulisi käyttää pari kertaa viikossa ja välttää silmänympärysihoa, joten veikkaan että tuotteessa on jotain, mikä rasittaa ihoa pitkän ja jatkuvan käytön jälkeen. Ehkäpä se on myös syy siihen, miten ihon puhdistumisen tuntee kasvonaamion ollessa kasvoilla. Mutta sehän on vaan hyvä?

+ Iholle neutraali pH
+ Testattu ihotautilääkärin valvonnassa, joten tuote sopii myös herkkäihoisille
+ Ei eläinperäisiä ainesosia
+ Tuoksu erittäin hedelmäinen ja raikas
+ Helppo käyttöinen
- Pieni koko (50ml)
Tuotteelle annan 4/5 tähteä, vaikka tuotteessa ei ole mitään vikaa, niin ei se silti täytä kaikkia viittä tähteä.

2 kommenttia :

  1. Whii mulle on myös tulossa tää!

    Tilasin toissapäivänä paketin, laittelin pri alekoodia mukaan ja otin kaikki mahdolliset tilaajalahjat (tietty) ja laskin paketin arvoks jälkeenpäin 192 euroa :DD

    Mikäs siinä, mun laskussa luki noiden koodien ja lahjojen jälkeen 27,20 euroa. :---) Me so happy now.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo kiva säästö sullakin! Kerro sitten mitä tykkäsit tosta :)

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.