sunnuntai 22. helmikuuta 2015

EI HYVIÄ UUTISIA

kuva

Pitkään aikaan ei ole musta kuulunut ja syyn tulen kertomaan tänään. En aio tehdä tästä pohdiskelevaa tai pitkää tekstiä koska mulla ei ole siihen yhtään voimia. Toivon, että siellä vielä ihmiset on kiinnostuneita seurailemaan mun juttuja vaikka viime aikoina niitä ei ole tullut ja en voi luvata tulevankaan hetkeen.

Monen kuukauden ajan olen kärsinyt järkyttävistä selkäkivuista ja niiden kanssa olen opetellut väkisinkin elämään. Helmikuun alkupäivinä kuitenkin seinä tuli vastaan ja töissä oleminen ei enää ollut mahdollista. Hakeuduin yksityiselle puolelle fysiatrian erikoislääkärille josta mulle määrättiin kovat kolmiolääkkeet sekä tehtiin lähetteet fysioterapiaan välilevynpullistumaepäilyksen vuoksi. Kovat tuskat pahenivat voimakkaiden lääkkeidenkin kanssa ja fysioterapian aloitus ei käynyt edes mielessä. Olin pari viikkoa sairaslomalla ennen kuin menin nyt viikko sitten sunnuntaina uudestaan lääkärille, eri lääkärille, joka huomasi hädän. Sain lisää lääkkeitä, ajan maanantaille ortopedian erikoislääkärille ja magneettikuvaan kiireellisen lähetteen. Maanantaina kävin ortopedillä ja magneeteissa. Odottaa sain tiistaihin kun ortopedi soitti tulokset niinkuin oli luvannut. Se puhelu on ollut nyt hirveän muutoksen alku.

Sain käskyn hakea lähetteen Tayssiin ja sinne sitten kiireellä lähdettiinkiin koska puhelimessa ortopedi sanoi kuvissa löytyneet jotain mikä pystytään vain Taysissa käsittelemään ja mulla on kova riski halvaantumiselle. Se laittoi vauhtia. Keskussairaalassa odotin monta tuntia vuodeosastolla kirurgia, joka heti saapuessaan läväytti vasten kasvoja, että mulla on kasvain joka on murtanut lannerangan nikamia. Se on ollut syy mun tuskaiseen selkäkipuun. Selkäkipu johtui kasvaimesta, ei välilevynpullistumasta mitä epäiltiinkin samankaltaisten kiputilojen takia. Tämä vaihtoehto ei käynyt silti mielessä.

Pari päivää meni täydellisessä epätiedossa asian suhteen. Torstaina kuitenkin sain tiedon, että kasvain on pahanlaatuinen jo pikatuloksien perusteella. Se tieto on vienyt pohjan nyt kaikelta. Asiaa yritän käsitellä yksin ja myös läheisten kanssa, jotka ihanteellisesti mua tukevat kellon ympäri. Yksin en saa ja pysty enää asumaan koska pelkkä sängyssä kääntyminen ja nouseminen on vaikeeta ja tarvitsen siihen apua. Kovien lääkitysten vuoksi makaan päivät sängyssä ja ainoostaan pesulle sekä vessaan nousen tuetusti ja kävelletysti. Syöpäuutisen käsittäminen on vielä kesken ja tunteiden vuoristorata on käsittämätön. Ihmisten suru tässä tuhoo kaikista eniten mutta luojalle kiitos mulla on äiti, joka on mun kanssa kokoajan yötäpäivää. En selviäisi tästä muuten.

Ensi viikolla mulla on heti maanantaina verikokeiden ottaminen ja keskiviikkona on suurempi lisätutkimuspäivä kun kuvataan muu vartalo kasvainten ja etäpesäkkeiden varalta sekä tapaan vanhempieni kanssa patologin ja oman sairaanhoitajani joka tulee olemaan koko hoitoni ajan mun oma hoitaja. Ensi viikon jälkeen on vielä kerran magneettikuvaus jonka jälkeen leikkaavat lääkärit ja hoitajat alkavat tekemään lopullista hoitosuunnitelmaa. Riittääkö pelkkä leikkaus vai tarvitsenko solusalpaajia sekä sädehoitoa. Kaikki on yhtä suurta kysymysmerkkiä paitsi se, että mulla on todella syöpä. Se mitä kukaan ei koskaan uskoisi itse saavan.

Arvostan suuresti teitä, jotka jaksatte odottaa postauksia ja sitä, että palaisin aktiiviseksi blogin suhteen. Ehkä tämä postaus valoittaa miksi musta ei kuulu ja toivon saavani ymmärrystä sen suhteen. Koitan jaksaa jotenkin päivitellä hoidon alkua tai edes ajatuksia tänne. Se on vaan hyvin rankkaa kun monina päivinä ei pääse edes itse vetämään peittoa paremmin. Viikko sitten viimeksi jaksoin tietokoneenkin avata.

Tämän kertominen oli yllättävän vaikeaa. Vähäiset voimatkin kuluivat tähän.