EIKÖ TÄMÄ KOSKAAN HELPOTU?

Kello on puoli yksitoista illalla  ja ulkona sataa lunta. Itseasiassa on satanut koko päivän ja se on ihan sairaan ihanaa. Oon odottanut tätä päivää pitkään koska se merkitsee entistä enemmän vaan sitä, että joulu lähestyy. Vaikka tätä päivää odotin paljon niin nyt vaan toivoisin, että ei sitä olisi tullut ollenkaan. Sain tänään soiton sairaalalta eilisten pääkuvien "tarkemmista" tuloksista vaikka jo eilen sain alustavaa tietoa lääkäriltä. Tänään kuitenkin tuntui, että se kaikista ikävin mahdollinen vaihtoehto sai varmistuksen. Mä joudun menemään ensi viikolla sädehoidonpolille tapaamaan lääkäriä ja tekemään sädehoitosuunnitelmaa. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä patti mun päässä mistä puhuin edellisessä postauksessa, on etäpesäke.

Mitä tähän voi enää edes sanoa? Hetken aikaa tuntui, että jes nyt helpottaa hetkeksi ja voisin alkaa keskittymään siihen, että voimat palautuvat sekä voin alkaa valmistelemaan joulua. Ja tietenkin antaa rauhan mun läheisille kun koko tämä hiton vuosi on pyörinyt mun sairauden ja tuskien ympärillä. Oliko tämä nyt taas ihan pakollista? Olisi tämä voinut tulla vaikka mieluummin joulun jälkeen pilaamaan kaiken.

Ilmeisesti ruokahaluttomuus ja huimaus johtuvat tästä päästä enkä asialle mitään voi. En voi liikkua mihinkään ja se vasta onkin ahdistavaa. Sairaalassakin pakolliset matkat menen pyörätuolilla koska kävely aiheuttaa automaattisesti huimauksen joka ei mene ohi. Pisin kävelymatka mitä teen - on kolmannesta kerroksesta alas autolle ja muutaman ihmisen tukemana takaisin ylös. Muuten en voi kun istua tai maata. Tee tässä sitten jouluostokset, koristele kotia joulua varten ja nauti elämästä. Ei mulla riitä edes sanat kuvailemaan kuinka mua harmittaa, suututtaa ja ahdistaa.

Halusin tulla kirjoittamaan teille tästä lyhyesti koska musta tuntuu pahalta jos en kerro teille näitä käänteitä kun te siellä niin ihanasti aina välitätte ja kyselette vointia. Tähän postaukseen ei tule kuvaa vaikka sitäkin aina korostan, että haluan postauksien olevan kuvallisia. Se ehkä kertoo tästä tilanteesta ja jaksamisesta. Tämä on nyt kaikki mihin kykenen enkä aio soimata itseäni siitä, että tämä postaus ei nyt näytä hyvältä. Se on pieni murhe tämän rinnalla.

Jos jotain positiviista pitää etsiä kaiken tämän keskeltä niin ehkä se on se, että tämä havaittu muutos on kallossa eikä aivoissa tai muualla pään sisällä. En vaan tiedä helpottaako se mun oloa mihinkään suuntaan. Oli se missä tahansa niin hoidot on edessä ja vähintään vielä monen viikon sädehoitona.

Kunpa tämäkin olisi vaan osa tätä helvetin suurta painajaista ja kohta mä herään.

ENSIMMÄINEN KONTROLLIKÄYNTI

Moikka pitkästä aikaa! Melkein kuukausi vierähtänyt edellisestä postauksesta ja oon sen takia pahoillani. Tässä viimeisten viikkojen aikana mun yleiskunto romahti hyvin nopeesti surkeeseen jamaan ja en ole mitenkään pystynyt tuottamaan minkäänlaista materiaalia blogiin vaikka kuinka olisin halunnut. Materiaalin puutos näkyy tässäkin postauksessa koska kuvina toimii muutama omasta Instagramista otettu kuva ja se on jotain mitä hyvin harvoin teen. En kuitenkaan halua kuvattomia postauksia niin eiköhän tämä nyt ole väliaikaisesti sallittua. Halusin kuitenkin tulla teitä hieman moikkaamaan ja kertomaan tästä nykyisestä tilanteesta koska kyllähän kuukaudessa kerkeää jotain juttuja tapahtumaan vaikka niitä todellisuudessa ei paljoa tapahdukkaan.

Olo on tällä hetkellä ihan siedettävä mutta tosiaan viime viikkojen aikana se ei ole sitä ollut ja joillekkin siitä olen maininnut viime postauksen kommenteissa. Oon ollut hyvin pohjalla ja voinut tolkuttoman surkeasti. Oon monta viikkoa ollut sellaisella ''satsuma päivässä'' - ruokavaliolla ja kaiken muun oon oksentanut jos oon edes yrittänyt saada mitään alas. Pikkuhiljaa asia on nyt muuttunut ja saan jo syötyä vähän enemmän, juomatkin maistuvat ja pystyn nukkumaan paremmin ilman, että petivaatteet on märät tuskahiestä. Mahdollisesti pääkivun takia tämä kaikki pääosin on tapahtunut ja nyt vihdoin keksin lääkeyhdistelmän jonka avulla saan pidettyä tappopääkivun aisoissa edes sen verta, että pystyn juomaan ja olemaan ilman, että tekisi mieli lyödä pää seinään ja menettää taju. Tajunnan menettäminen kun ei ole muutenkaan ollut kovin kaukana ravinnottomuuden ja unettomuuden takia. Huimauksesta onneksi oon nyt alkanut pääsemään pikkuhiljaa eroon ettei tarvitse jokaista askelta varoa.

On yksi hyväkin asia mistä erityisesti haluan teille kertoa tässä hyvin sekalaisessa postauksessa - nimittäin mun ensimmäisen kontrollikuvauksen ja lääkärikäynnin tuloksista. Kävin lantion ja keuhkojen röntgen ja lantion CT-tutkimuksessa viikko sitten ja sain tämän viikon keskiviikkona tietää tuloksista. Kaikki arvot lähentelevät viitearvoja ja monet ovat jopa niiden sisällä. Missään ei ole puutoksia ja kaikki "näyttää hyvältä" vaikka CRP eli tulehdusarvo on hieman koholla mutta syön siihen nyt vajaan viikon kestävää antibioottikuuria ja se on alkanut nyt vaikuttamaan. Kuvien tulokset sitten olivatkin yhtä hyviä vaikka mulla oli aika huono fiilis ettei niin olisi koska surkea olo ja ahdistus oli muutenkin ollut niin suuri etten oikein jaksanut olla positiivinen asian suhteen. Lääkäri kertoi, että kasvain ei ole kasvanut yhtään sekä luuston etäpesäkkeiden ympäristö on osittain kalkkeutunut mikä kuulemma tarkoittaa jonkinlaista paranemisprosessia - eli pelkästään hyvää tapahtunut.

Seuraavaksi olisi tosiaan tarkoitus saada nesteet ja ruoka maistumaan kunnolla sekä pitäisi käydä kuvauttamassa pää koska ohimoon on noussut kova patti mikä ilmeisesti on ihan kallossa mutta halutaan varmistus asiasta koska pääkipu kohdistuu juuri sille alueelle. Se ilmestyi keväälläkin kovan kivun, korkeiden verenpaineiden ja stressin takia ja ilmeisesti syyt saattavat olla nytkin samat mutta halutaan varmistaa asia ihan kaiken varalta. Tällä hetkellä kuitenkin mennään eteenpäin kipulääkkeillä ja lukuisilla muilla lääkkeillä, että pääsisi päivistä mahdollisimman kivuttomasti läpi. Toivon vaan, että menisi pian ohi koska joulukuukin lähestyy ja en ole valmistellut joulua yhtään. Pitkään mun blogia seuranneet tietää kyllä miten mulle rakkaasta juhlasta on kyse ja en todellakaan halua missata sitä kaikkea ihanaa odottamista, tunnelmaa ja jännitystä kipujen takia.

Ja haluan kovasti kiittää teitä kaikkia ihania ihmisiä, jotka olette kyselleet mun kuulumisia tämänkin kuukauden aikana ja muutenkin teitä, jotka olette pysyneet "linjoilla" vaikka musta ei ole kuulunut. Merkitsee suunnattomasti kun tietää, että siellä on ihmisiä jotka ymmärtää mun hiljaisuuden täällä blogin puolella. Kiitos. ♥ Nyt vaan peukut pystyyn, että olo kohenisi kunnolla ja alkaisi postauksia tulemaan blogiin tykityksellä.