AHDAS KODIKASTA?

Muistan, että mulla on ollut teini-iästä asti yksi omituinen rakkaussuhde pieniin ja ahtaisiin huoneisiin. En puhu nyt mistään arkkuahtaasta vaan tarkoitan sillä sitä, että itseni mielestä kodeissa näyttää suloiselta kun huoneet on kodikkaan ahtaita. Itselläni kun oli toiveena, että ensimmäisessä kodissani olisi mahdollisuus pitää ruokailutila olohuoneessa eli ei niin isoa keittiötä, että sinne mahtuisi edes ruokailuryhmä. En tunne ainuttakaan ihmistä joka erityisesti toivoisi pientä keittiötä, joten olen siis omituinen. Se toive toteutui tässä mutta ei olisi toteutunut siinä asunnossa mihin olin muuttamassa yli puoli vuotta ennen kuin löysin tämän.

Asuntoni oli aikaisemmalla omistajalla tanssistudiona, joka selittää olohuoneen peiliseinän. Peiliseinä tuplaa olohuoneen tilan silmissä mutta silti se ei tee siitä liian suuren oloista omaan makuuni. Voisin sijoittaa peiliseinänkin kohdalle huonekaluja mutta pidän siitä noin, että se on ihan paljaana. Monista peilipinnoista ja valkoisuudesta huolimatta toivon tällä hetkellä oman kotini olevan kuin nukkekoti  kuten tätä asuntoa kuvailen. En uskoisi, että samoja adjektiiveja irtoaisi hieman uudemmasta asunnosta koska tämä missä nyt asun on alkujaan rakennettu seitsemänkymmentä luvulla. Kodikkuus siis moninkertaistuu sillä kun seinissä ja muutenkin asunnon yleisilmeessä on niin sanotusti sitä ajanpatinaa. Siloiteltu sisustus jotenkin tekee tästä asunnosta niin paljon arvokkaamman kun suuret ovenkarmit ja vanhat patterit nousee silmille eikä kaikki ole jo automaattisesti niin viimeisen päälle laitettua.

Eilen väänsin ja käänsin olohuonetta jonka tuloksena telkkaritaso ja sohva vaihtoivat päikseen paikkoja. Telkkaritaso sopi kuin tehty isojen seinähyllyjen alle ja jotenkin omille silmille näyttää kotoisammalta näin. Sohva on yksinään pienellä seinällä hetken ennen kuin alan rakentamaan tauluseinää sen ylle.

Vuoden päästä voi olla ihan eri ääni kellossa ja sitten tämä asunto onkin tyhjyyttä ja pelkistettyä yksityiskohtaa täynnä. Ensimmäiseksi kodiksi tämä on kuitenkin täydellinen enkä haluaisi vaihtaa. Toinen koti voi vuosikausien päästä näyttää aivan vastakohdalta koska silloin saattaa olla suuri huonekorkeus, valtavat tilat ja peililattia. Tämä koti on tällä hetkellä kuitenkin suoraan oman pääni sisäisestä sisustuslehdestä ja se on ainut asia mikä merkitsee. ♥

Ahdas vai avara koti?

ODOTUKSEN ARVOINEN

Maanantaihan se sieltä taas tulla tupsahti rikkoon pyhän viikonlopun mielettömyyden. Ei anneta asian kuitenkaan masentaa koska sieltä on taas neljän päivän päästä tulossa uusi perjantai. Perjantait on aina odottamisen arvoisia mutta niin oli myös tänään töistä kotiinpaluu koska tiesin, että viimeistään tänään on saapunut Poster Misteriltä tilaamani sitaattijuliste. Riemunkiljahduksia ehkä rääkäisin ilmoille kun huomasin lattialla odottamassa pahvisen kirjekuoren. Melkeen tukehduin jännityksestä kun päätin avata kirjeen vasta kun olen käynyt suihkussa, ruokkinut marsut ja vaihtanut asialliset vaatteet Gina Tricotin varhaisteinilökäreihin. En oo ikinä tehnyt noita kolmea asiaa näin nopeesti mitä tänään. Hävettää ehkä myöntää mutta nyt kun on tunti kirjeen avaamisesta, niin edelleen eteisen kivilattialla on pikasuihkun jälkeiset litimärät jalanjäljet. En minä malttamaton ole.

Viikon piinaava odotus oli täysin sen arvoista. Juliste oli juuri sellainen mitä halusin. Murehdin kyllä jonkin aikaa, että miten tekstit menee riveille kivasti kun heidän nettisivuillaan tosiaan saa itse päättää rivitykset tekstille minkä valitsee ja yritin kuvanmuokkausohjelman avulla katsoa, että sanat menee järkevästi. Menihän ne ja nyt kyllä on astetta rakkaampi sitaatti kehyksissä. Miten näin pienet asiaa saa koko ihmisen niin onnelliseksi? Pienistä asioista munkin elämänlaatu paranee.


Oon hieman hämmentynyt tällä hetkellä. Mulla on meinaan aivan tolkuton bloggausinto, aivan tolkuton. Voisin kirjoittaa teille vaikka postauksen mun tummansinisestä imurista. Tätä fiilistä ei ole pitkään aikaan näkynyt näin voimakkaana kuin nyt. Haluaisin täyttää koko blogin sisustusaiheilla koska mun pää kirjaimellisesti räjähtää näistä inspiraatioista. Alan hyvin pian toteuttamaa yhtä isointa sisustusprojektia syyskuun alusta ja se on varmaan kaikista pisin haave sisustamisen saralla. Teen pienistä ja isoista sitaattijulisteita sekä tietenkin muutenkin inspiroivista julisteista ison kollaasiseinän kauniiden kehyksien avulla. Katseenvangitsija seinä siis ajatuksena ja en kyllä kestä tätä odotusta, että pääsen tilailemaan ensimmäisiä julisteita mitä oon iskenyt jo Etsyssä lemppareihin.

Toivon myös suuresti, että nämä sisustusjutut inspiroi teitäkin. Haluan sisustaa ja näyttää teille, että kaunista saa myös edullisesti eikä kaiken tarvitse olla hintaluokaltaan sitä kalleinta. Ei tavallisilla alle keskipalkkaisilla nuorilla aikuisilla ole varaa ostella Kartellin huonekaluja tai pienen pieniä sisustusesineitä joiden arvolla ostaisi jo uuden maton. Haluan sisustaa järkeä käyttäen ja toivon, että täältä saa monet vinkkiä miten voi sisustaa nuoren ihmisen budjetilla - vaikkeikaan välttämättä ihan opiskelijan budjetilla. I think you get the point! Tavoitteena kun ei ole saada tästä mitään sisustusblogia vaan haluan näyttää teille tämänkin puolen mun elämästä ja senpä takia koen tärkeenä tietää, että onko ketään joka silti pitää näidenkin juttujen lukemisesta. :)

Saako kukaan näistä sisustushöpinöistä jotain irti? 

PINTAREMONTTI VALMIS!

Tältä näyttäisi tällä hetkellä mun pikkukeittiössäni pienen pintaremontin jälkeen. Itselle muutos on ainakin huumaavan iso vaikka mitään en oikeestaan tehnyt tummien pintojen ja kaakelien saumojen uusimisen lisäksi. Tuntuu, että vähintään parikymmentä vuotta nuoreni keittiön yleisilme pienillä muutoksilla. Alle 100 euron keittiöremontti on niin mieleinen, että jaksan tuijotella tätä nyt toivottavasti jonkun aikaa ennen kuin se varsinen jättiremontti pääsee repimään koko keittiön rakenteita myöten pois. Enää ei tarvitse keittiössä kuin uusia liesituuletin jollain kikalla ja hankkia sievät vetimet kaapistoihin. Sisustusjuttuja unohtamatta.

Tuosta alla olevasta kollaasista näkee hieman eroa mitä pinnoille tapahtui. Kiinteä keittiötaso sai siis DC-Fixillä tumman pinnan, pesin kaakelit sekä saumat uusin valkoisella Saumafixillä. Pyökkihirvitysvetimet poistin kaapistoista ja laatikoista. Toistaiseksi ne toimivat nyt ponnahdusmenetelmällä, että vetimiä ei tarvitse ennen kuin löydän uudet. Keittiöön tuotu ylimääräinen työtaso sai uuden tumman maalipinnan mikä Bauhauksessa tehtiin lähes identtiseksi DC-Fixin sävyn kanssa. Laatikostoille ei tarvinnut tehdä mitään koska olin ne maalannut aikaisemmin valkoiseksi. Pieniä muutoksia siis eikä mitään sen ihmeellisempää.

Paljon raikkaampi ilme, eikö?

PIENTÄ PINTAREMONTTIA

Pitihän se joku pienoinen remppakärpänen iskeä muhunkin rankimman aamuvuoropätkän päälle. Malttamaton ihminen kun olen niin eilen päähäni saaneet visiot lähtivät tänään toteutumaan heti Bauhausreissun jälkeen. Tarkoituksena olisi siis tehdä pientä pintaremonttia mun keittiöön jonka aikaisempi asukas on laiminlyönyt niin mestarillisesti, että kyllä vähän kyyneliä ja euroja pitää sen eteen tuhlata jotta saadaan tuosta muuhun kotiin sopiva huone.

Ainakin jonkun hetken pysyvää pintaa työtasoille, kaakelien saumojen vaalennusta ja erillisen työtason maalausta edessä sekä kammottavien pyökkivetimien maalaus koska ihania vetimiä en ole vielä löytänyt mistään. Sain onneksi tänään jo työtasot valmiiksi toiselle puolelle keittiötä ja huomenna on kaakeleiden vaalennusta sekä erillisen työtason maalausta. Tykkään ihan tolkuttoman paljon nyt tästä vaikka kaikki on niin kesken kun voi vaan olla.

DC-Fixillä (en säästellyt kirosanoja) tehty päällyste työtasoille nyt on vähän köyhän miehen kikka mutta en missään nimessä raaski alkaa tekemään juuri nyt mitään kunnon keittiöremonttia kun se on muutenkin edessä muutaman vuoden päästä. En aio siltikään katsella "huonoa" keittiötä vaikka pari vuotta on odoteltava täydellisen keittiön ilmestymistä tänne. Tummat työtasot, valkoisuus ja pienet kauniit yksityiskohdat piristää tarpeeksi.

Tulevien päivien aikana tulee laajempaa kuvamateriaalia esiteltäväksi!

Ootteko kokeillut DC-Fixiä?

ABSURDI HANKINTA ATEISTILTA

Absurdia mutta totta. Ateisti meni ja osti kauan haaveilemansa Buddhan pään koristamaan omaa kotiaan. Voiko tämän mieltää vähän samaksi kuin sen, että ihmiset kantaa ristiä kaulassa vaikka eivät usko mihinkään uskonnolliseen. Moni kantaa sitä muun merkityksen vuoksi ja itsellä on sama perustelu tälle Buddhan päälle.

Oon vilkuillut Buddha tyylisiä koriste-esineitä jo hyvinkin pitkään mutta en ole saanut käsiini yhtäkään mieleistä tai tarpeeksi naisellista yksilöä. KodinYkkösestä tänään kuitenkin löysin ihan sattumalta tämän kaunokaisen vähän yli parilla kympillä. Budjettiinkaan ei tullut siis isoa lovea tämän haaveen toteuduttua. Buddhan läheisyydessä seisoskeli myös pari kivestä tehtyä koristetta missä luki joko love  tai home. Halusin niistä ehdottomasti ainakin toisen ja lopulta kun mun oli niin vaikeeta päättää kumman otan niin mun oli keksittävä keino yksinkertaisesti vaan karsia toisen mahdollisuudet. Päänsisäinen perusteluni lopulta muodostui sellaiseksi, että kyllä on kaltaistaan vailla. "Love" näyttää tekstinä paljon paremmalta kuin "home" vaikka merkitys yhtä tärkeä. Turhamainen turhamaisuus.

Seuraavaksi olisi tarkoituksena tilailla Poster Misteristä yhdellä itselleni tärkeällä Gandhin sitaatilla koristetun laadukkaan julisteen jonka saan laitettua kehyksiin väliaikaisen  Elle-lehden lehtileikkeen paikalle. Uskonnollisia yksityiskohtia vaan lisää Ateistin valtakuntaan. Entistä absurdimpaa mutta sitäkin kauniimpaa.

Mitä mieltä ootte kaunokaisestani?

SISUSTAMINEN BUDJETILLE

Lauantait on mulle muodostunut koko kodin suursiivouspäiväksi ja välillä oon kelaillut päässäni, että mähän käyttäydyn kuin jonkin sortin kotiäiti. Jääkaapin totaalipesu, sohvatyynyjen imurointi, tavaroiden paikkojen muuttaminen ja peiliseinän pesua. Suussa maistuu pesuaine ja hiukset näyttää siltä kun niillä olis luututtu koko lattia. Mun siivoominen voisi olla samanlaista miten neljä vuotias lapsi siivoaisi. Turha kuvitella, että kykenen johonkin seurapiirinaisen pölyn huiskintaan vaan se on likaista ja veristä työtä. Kuusi päivää viikosta kun eletään pellossa ja seitsemäntenä siivotaan kuuden päivän sotkut niin kyllä nyt vähintään mustelmia saa.

Siivouksen ohella iski tänään filosofinen olo kun tuijotin melkein tuhannen euron arvoista televisiota ja mietin miten kallis maku mulle on kehkeytynyt. On viisikymmentä tuumaista telkkaria ja metallijalkaista divaanisohvaa eikä pidä unohtaa kiiltopintaisten huonekalujen paljoutta. Ei pidä antaa mahdollisuutta itsensä vetää överiksi ja tämän päiväinen oivallus sai todella mut tekemään pitkästä aikaa kohtuullisen järkevän ja hyvän päätöksen. Haluan kyetä myöhemminkin ostamaan juttuja ilman, että joudun valtaviin taloudellisiin ongelmiin. Pienistä euroistani aion huolehtia aikuismaisesti viimeiseen hengenvetoon asti.

Aion asettaa itselleni kuukausibudjetin sisustamiselle. Peruskoulun kutosen matikalla päädyin tiettyyn summaan mikä voisi olla sopiva vaikka turhauttaa kieltämättä budjetoida yhtään mitään kun oon tottunut elään niin, että ostan juuri sen mitä haluan. Ei tarvitse katsella hintalappuja sen suuremmin mutta onhan sisustaminen todella kallista puuhaa pidemmän päälle. Turha mun on aktiivisesti selailla mitään sisustusblogeja joissa puolet vanhemmat naiset tekee unelmakauniita asuntoja uusilla hankinnoilla viikottain ja mä pyöritän mun tavaroita ympäriinsä täällä väliaikaisuuteen kyllästymisen vuoksi. Tulee vaan paha mieli. En saa hankittua mun ostoslistan tuotteita yhtä ripeesti kuin he tai muuten todella eläisin ihan eri tasoisesti kuin nyt. Oon tosi malttamaton ihminen tämän asian suhteen ja se ei varmasti blogin lukijoiltakaan ole jäänyt huomaamatta ainaisten valitusten jälkeen. Hitaasti hyvä tulee ja sitä rataa mutta järkihän tässä lähtee.

Katsotteko te paljon käytätte rahaa sisustamiseen?

PARI KIRPPISLÖYTÖÄ

Olin jo päässyt unohtamaan miten kivoja pikkulöytöjä kirpputoreilta voikin tehdä jos vaan avaa silmät. Oon ollut niin pitkään jo uusien juttujen perään, että oon kerennyt totaallisesti unohtamaan miten vanhat ja jopa ne käytetyt jutut voi olla ihania. En vaatteita tai muita "käyttötavaroita" tykkää ostaa käytettyinä mutta sisustusjutut ovat enemmänkin kuin tervetulleita. Tänään käväisin töiden jälkeen pikaisesti eräällä uudella kirpputorilla josta löysin kahdella ja puolella eurolla ihanan valkoisen maljakkopurnukan meikkisiveltimilleni sekä hauskan sisustuskyltin jonka teksti sai myyjänkin naurahtamaan. Kaksi ja puoli euroa kahdesta täysin ehjästä ja ihanasta jutusta joista olisi saanut pulittaa normaalissa kaupassa ainakin kympin tai pari.

Ongelma kirpputoreissa on se, että Tampereella ei mun mielestä ole kovin hyviä kirpputoreja vaan valtaosa on sullottu täyteen reikäisiä tuulihousuja ensimmäisen maailmansodan ajalta ja monissa paikoissa tavarat on naurettavan ylihinnoiteltuja. Kaikista parasta on siis löytää jotain kaunista edullisesti kun tuntuu, että se on lähinnä mahdotonta ainakin Tampereen seudun kirpputoreissa joita tiedän. Kangasalalla on kaikista parhain kirpputori meinaan Pirkan Kirpputorikeskus (alkuperäinen tosin paloi poroksi) mutta sinne on liian pitkä matka autottoman lähteä ilman hovikuskia. Onko suosituksia hyvistä kirpputoreista Tampereella?

Teettekö te ihania löytöjä usein kirpputoreilta?

ELÄ IKIMUISTOISESTI

Unelmoin siitä, että pääsen vuosien ja jälleen vuosien haaveilun jälkeen vihdoista viimein vierailemaan Tšernobylissä, näkemään Auschwitzin keskitysleirin karuus, lukea mahdollisimman monta Holokaustia käsittelevä kirjaa, kävelemään Pompeijin raunioilla, pelätä henkeni edestä Grand Canyonilla, rakastua ensimmäistä kertaa, nimetä mahdollinen tyttölapseni tietyllä nimellä, päästä kuumailmapallon kyydissä taivaalle, saada jalat rakoille Kiinanmuuria pitkin kävellessä, vierailla jokaisessa Euroopan maassa, opetella syömään syömäpuikoilla, sanoa "tahdon" papin edessä, saada sydänystävän, uskaltautua yhä uudestaan Serpentiinivuorille, päästä koskettamaan Delfiiniä, kirjoittaa kirja ja joku päivä päästä hankkimaan Range Rover Land. Pieniä suuria unelmia joista jokainen on toteutettavissa.

Päälle kaksikymmentä vuotiaana kuvittelisi jo saavuttaneensa paljon merkittäviä asioita elämässä. 21 vuotta kun on suhteellisen pitkä aika elämästä mutta itseasiassa se ei ole. Kiirehdin monien mielestä liian nopeesti sitoutumaan omistusasuntoon mutta toisten mielestä "oli jo aikakin". Ihmiset asettavat toisille paineita suorittamisesta ja asioiden tekemisestä tietyn iän saavuttaessaan ja kuitenkaan ymmärtämättä sitä, että nykymaailma on hieman erilaisempi kuin muutama vuosikymmen sitten. Omasta mielestäni on täysin kohtuutonta vaatia nykyisiltä nuorilta aikuisilta sitä mitä joskus odotettiin.

Parikymppisenä pitäisi muka olla jo vuosia työelämässä, ehkä olla jo aviopuoliso - lapsia unohtamatta sekä tietynlainen asema maailmassa. Ei se maailma nyt vaan enää pyöri niin. Tällä vuosituhannella vaaditaan koulutusta ja työkokemusta ennen kuin edes pääsee työelämään pysyvästi kiinni. Harvemmin nykyään mennään ensimmäisen kiinnostavan ihmisen kanssa naimisiin ja vietetään yhdessä loppuelämä. Nykyään ihmiset opiskelevat monta ammattia, käyvät lukuisia työpaikkoja läpi kuten myöskin ihmissuhteita sekä toteuttavat unelmiaan. Elävät ainutlaatuista elämää mikä meille on siunattu. Kannattaa siis sivuuttaa toisten odotukset.



En halua antaa muiden ihmisten odotusten vaikuttaa siihen miten elän elämääni. Ei mua hetkauta jos jollain on mun ikäisenä markkinoiden uusin Audi, valtava matkailutausta ja lapsi koska mullapa on omistusasunto, mahtava työpaikka ja kaksi marsua. Jokainen elää omaa elämäänsä ja tekee omanlaisia valintoja sekä asettaa itselleen tietyt arvot. Joku haluaa odottaa lapsen saamista avioliittoon kuten minä tai joku ei koskaan halua avioliittoon koska ei pidä papin aamenta missään merkityksessä. Ihmiset tekee eri järjestyksessä asioita tai on tekemättä sekä asettaa realistisesti unelmiaan tärkeysjärjestykseen. Äidiksi tuleminen on unelmalistallani perhekeskeisenä ihmisenä isoin kohta mutta se ei ole ajankohtainen enkä siihen ole minkään järjen mukaan valmis vaikka kykeneväinen olisin.

Haluan tehdä elämässäni asioita joista saan korvaamatonta oppia, näkemyksiä ja ennenkaikkea oppia arvostamaan sitä mahdollisuutta, että voin elää itseäni varten. Haluan joskus olla kerrassaan loistava äiti joka ei selitä vain pelkkää sanahelinää. Se on eri asia katsoa äitiään esikuvana kun hänen elämänohjeensa on suoraan hänen omasta elämästään. En mä esimerkiksi osaisi arvostaa työmoraalia yhtä kovasti jos en olisi nähnyt miten kovaa äitini on aina tehnyt työtä tai olisi osannut unelmoida omistusasunnosta jos äitini ei olisi samanikäisenä tehnyt samaa. Omat teot antaa omassa elämässään paljon mutta se ei jää vaan siihen. Haluan tehdä mun elämässä niin paljon asioita, että joskus vanhana voin katsoa taaksepäin hymyissä suin ja todeta, että tulipa tehtyä.

En aio kuitenkaan toteuttaa mun unelmia sillä ajatuksella, että joskus voin ylpeänä esitellä kokemuksiani lapsilleni vaan yksinkertaisesti tahdon näyttää heille minkälaista elämä voi parhaimmillaan olla ja mihin kannattaa tähdätä ennen kuin kuuntelee mitä muut on sanomassa saati katsoa miten muut tekee. Tiedän, että on vaikeeta katsoa omaa elämää kiinnostavampana kuin jonkun muun koska se kuuluu meidän luontoon, että aina jonkun toisen oma on parempaa ja samaa pitäisi tavoitella. Kannattaa uhmata sitä koska mäkin sen opin ja nyt tuntuu helvetin hyvältä. Olkoot muut äitejä mun ikäisenä, omistakoot omakotitalon, matkustelkoot lukuisia paikkoja läpi tai olkoot Presidentin lapsia. Mun tähän astinen elämä on onnistunut jo monilta osin hienosti ja tätä nousukiitoa en aio pysäyttää.

POHJAHETKIÄ

Viimeiset kolme päivää on ollut itselleni yksiä tämän vuoden vaikeimpia ja syytä en kykene kertomaan vaikka tahto olisi suuri. Syy ei ole mitenkään merkittävä mutta kuitenkin itselleni ollut lamauttava. Aina oon noussut ikävien uutisten jälkeen ylös ja aion nousta nytkin. Oon oikeestaan tainnut jo unohtaa mitä vaikeiden asioiden käsittely on kun nyt on päässyt tottumaan helppoon elämäntilanteeseen jo monen kuukauden ajan ilman sen suurempia murheita.

Perjantai oli vaikein päivä näistä kaikista ja en voi taas kuin olla kiitollinen mun äidille, joka aina jaksaa kuunnella ja osoittaa ymmärrystä vaikka ei välttämättä ymmärtäisikään mun monimutkaisen aivotoiminnan tuottamia ajatuksia. On korvaamaton rikkaus omistaa äiti joka tietää mitä elämä pahimmillaan voi olla. Aina ollut tukena ja osoittanut äitiyttä vaikka kuinka haastava olisin ollut nuorena ja silti edelleen seisoo mun rinnalla. Parhaimmat ja ikävimmät asiat mitä mun elämässä on tapahtunut on äiti rinnalla pysynyt. Samoiten ne kaikki ihmiset, jotka on jaksanut mun avautumista ja murheita kuunnella aina pahoina hetkinä. Arvostan teitä.

Itselle puhumisen sijasta parhain terapia ikävien asioiden käsittelyssä on musiikki kuulokkeet korvilla niin kauan, että korviin sattuu. Musiikki blokkaa koko ulkomaailmaan ja ei silloin kerkeä ajattelemaan yksinään päänsä sisällä ikäviä asioita. Pyrinkin aina vaikeina aikoina tekemään paljon jos musiikkia en pääse kuuntelemaan. Töissä teen kokoajan hommia, että en muistaisi ja kotona tuijotan väkisin hauskoja videoita netistä tai siivoan. Se, että pitää itsensä kiireisenä on hyvä tapa todistetusti.

Se, että musta ei ole kuulunut taas varmaankaan viikkoon on aika pitkälti laiskuutta ja lopulta myös ikävien uutisten aiheuttamaa lamautumista. Oon kuitenkin oppinut, että jos kirjoittaa väkisin niin sen huomaa. En aio koskaan kirjoittaa tänne asioita, jotka ei todella tunnu hyvältä. En voi kirjoittaa teille murheiden syitä mutta voin kirjoittaa teille, että mulla on murheita ja se on ihan parasta. Kirjoittaminen yksinkertaisesti on ihan parasta ja en tiedä mitä tekisin jos mulla ei olisi tätä pikkuriikkistä blogia joka muuten tilastojen mukaan on ylittänyt sadantuhannen katselukerran, että kiitos vaan teille ihanille jotka on pysynyt täällä joko seurailemassa mun tuiki tavallista arkeani jo yli tämän kaksi ja puoli vuotta tai vasta vaikka sen pari päivää. On niin piristävää aina huomata, että ihmiset käy satoja kertoja päivässä mun blogissa ja jättää jonkun kommentin johonkin kirjoitukseen mihin oon panostanut monta tuntia päivästä. Pieniä elämän iloja. Bloggaaminen on musiikin rinnalla ehkä parhain terapiamuoto sittenkin.

Sunnuntaina mun olo aina parempi.