maanantai 28. lokakuuta 2013

KAIKKIEN ON NÄHTÄVÄ LEIJONASYDÄN


Uusi viikko starttasi tänään kahden tunnin yöunilla ihmeellisen hyvin. Tässä sitä meinaan edelleen ollaan pystyssä ja kello näyttää pian jo kymmentä illalla ja herättyä tuli ennen kuutta. Olisin varmaan sammunut töistä tullessa heti mutta päätinpä suunnata kaverin kanssa kattomaan Leijonasydän leffateatteriin ja syömään vähän siipiä kun viimeks aamusella syönyt. Leffa oli huikeen hyvä vaikka mitä nyt 20 minuutin mainokset ennen leffan alkua ja älytön rivouslataus alussa sai mut ärsyyntyyn ja kaverin kanssa tunteen myötähäpeen tunteita kun meidän vieressä istu sellanen vanha pariskunta. Toivottavasti ne ei ollut yhtä nipoi kun mä.

Leffa oli oikeesti tosi hieno kuvaus ehkä astettain yliampuvasti rasismista (koska eihän kaikki rasistit ole ihan natseiksi itseään mieltäviä) ja ihmisen muuttumisesta ja arvomaailmojen muokkautumisesta. Tykkäsin tosi paljon käsikirjotuksesta mikä oli suomalaiseks elokuvaks aika puhutteleva. Kärjistettyjä ja inhottavia kohtauksia mutta silti niin todentuntusii laineja pongahteli sieltä täältä. Suosittelen kaikkia meneen katsoon sen ja niin tekee varmaan jokainen sen nähnyt. Ootko nähnyt jo?

Pörrötossutkin on päässyt nyt iltasella varsinkin hoitaan hommaansa kun paleltaa ja särkee jalkoja koko päivän kävelyt. Taidanpa katsoa tai ainakin yrittää katsoa jotain leffaa ennen kun lyhty sammuu. The Boy in the Striped Pyjamas kiehtois katsoa mutta saattaa olla ehkä liian painava leffa katsella ennen unia.

Huomenna en aio töiden jälkeen tehdä sitten yhtään mitään! Ihanaa viikon alotusta kaikille.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

MUUMIMUKEIHIN RAKASTUNUT


Oon aina pitänyt vähän vinksahtaneina ihmisiä, jotka hamstraa ja ihannoi muumimukeja kun eihän niissä oo mitään ihmeellistä oikeestaan. Nyt kuitenkin itse oon yks näistä vinksahtaneista ja haluan niistä ihanuuksista jokaisen söpöyden itselleni! Tänään nappasin matkaani tuon yhden ihanaisen Mymmeli-mukin reilulla kymmenellä eurolla eli onhan se ihan liikaa jostain mukista mutta on noi on vaan niin söpöjä vaikka en muumeja edes ihaile mitenkään erityisesti. Haluan myös niitä kulhoja ja kaatimia sekä eräästä sisustuspuodista haluun semmosen Muumipapan hatun näköisen maljakon kukille. Oikeesti mistä tää muumihöperyys on peräsin..

Löysin myös vihdoista viimein täydelliset talvikengät ja annoin lopulta itselleni luvan sitten vähän lisää ostella kivoja juttuja kuten Mavalan kynsilakan (tähänkin merkkiin hurahtanut) sävyssä Milano,  SodaStreamiin energiajuomatiiviste, joka on liian hyvää ollakseen totta sekä ostin meikinpoistoainetta, joka on Tokmannilla aivan törkysen halvalla laatuun nähden. Kannattaa käydä kotiuttaan niitä Lumenen putsareita kun niitä saa kahella eurolla, eikä muuten oo pahempia. :)


Tänään siirryttiin aamuyöllä talviaikaan ja se on kanssa aina yhtä miettimistä, että mihin suuntaan sitä kelloo pitää siirtää. Ihan turhaa touhua semmonenkin mutta pääasia, että viikonloppu piteni tunnilla. Pienet on ilot. Viikonlopusta puheenollen mulla on ollutkin aika rentouttava sellanen. Eilisen päivän kokonaisuudessaan katselin Hard Times of RJ Bergeriä ja katoinpa sitten kummatkin kaudet loppuun jonka jälkeen tuli taas se olo kun joku sarja on loppunut ja tuntuu, että se jäi kesken ja toi vielä jäikin ihan tosissaan kesken. Ilmeisesti koko sarja on lopetettu Amerikassa tai niin käsitin kun yritin hädissäni tarkistaa, että onko jatkokausia. Yleensä en lämpee millekkeen MTV:n teinihömpälle mutta toi oli vaan kerrassaan niin mahtava sarja jos haluu nauraa ihan päättömille jutuille.

Jospa nauttisi vielä tästä päivästä kun kellokin vasta on kohta neljä. Heräilly harvinaisen aikaseen tänään niin tuntuu päivätkin liian pitkältä mulle. Tässähän on vielä ihan liikaa tunteja ja ei oo mitään tekemistä! Aivan parasta. Viettäkää ihana sunnuntai ♥ 

lauantai 26. lokakuuta 2013

VIIMEISET NELJÄ VUOTTA


Viimeiset neljä vuotta mun elämästä on ehkä keskiverto ihmiselle ne kaikista ns. vaikuttavimmat.  Saadaan päättötodistus peruskoulusta, haetaan kouluihin, täysi-ikäistytään, juhlitaan, aloitetaan työelämä, ihastutaan, rakastutaan, mennään vuokralle, hankitaan jopa lapsia ja edetään elämässä aikuisuuteen. Viimeiset neljä vuotta mun eliniästä pitäisi niin sanotusti olla tälläisiä vuosia. Mä en jaksa surkutella enää, että miten paljon oon "menettänyt" kun en oo nauttinut samoissa määrin kun monet muut. Turha sitä itseään oon masentaa sillä, että yrittää ajatella menettäneensä jotain kun päinvastoin mulla on fiilis, että mun koko elämä on vasta alkamassa. En anna toisten sanojen mua lannistaa ja saamaan olooni jotenkin epäonnistuneeks. Kaikki ei oo samasta puusta veistettyjä. Eikä sitä edes haluisi.

Mun elämä on ollut kaikkiaan saavutus. Oon tehnyt asioita mitä oon halunnut, tehnyt omia päätöksiäni, jotka on vienyt mua paljon pidemmälle kun muiden ohjeistukset olisi sekä oon päässyt siihen pisteeseen, että en enää välitä muiden mielipiteistä. Aivan järjettömän iso saavutus multa koska mä oon se ihminen, joka on aina ollut tosi altis kuunteleen ekana muita ja vasta sitten toimimaan oman tahdon mukaan. Viimeiset neljä vuotta on kuitenkin koulinu sen verta kovin ottein, että oon sen oppinut ettei muiden sanoilla ole mitään painoarvoa mun elämässä. Toisten mielipiteillä on tiettyä merkitystä mutta ne ei muuta mitään. Oon aikuinen ihminen, joka osaa kyllä kantaa vastuun päätöksistään. En vaan aina jaksa sitä vastuuta aikuisuudesta ja tää viikko on yksi niistä pohjahetkistä kun tekisi mieli kertoa jollekkin asioita mitkä sieltä "aikuisuudesta" ahdistaa ja minkä kanssa en ehkä heti tuu pärjäämään. Se on vaan sellanen juttu, että kun muutaman kerran näytät pystyväs toimiin yksin niin toiset ei oo kauheen helposti enää tulossa auttamaan sua.

Mun murheet pyörii tällä hetkellä mun tulevan asunnon asioissa. Oon kiitollinen, että mun pankkiasioita huolehtiva nainen on äiti mun ikäiselle ja on kokemusta toimia nuorien ihmisten kanssa ja ohjeistaa. Mulla on käsissäni isot narut tällä hetkellä, alan tekeen isoja päätöksiä ja nyt puhutaan isoista rahoistakin. Se on aika tärisyttävää kun katsoo millanen ihminen mä oon ollut aina. Oon ollut aina tosi tarkka rahoistani ja kun viimeiset kolmisen vuotta on elänyt 96 eurolla kuukaudessa (plus satunnaiset tulot) ja siitä puolet mennyt bussikorttiin niin oppii kyllä sitä rahaa arvostamaan ja näkemään sen arvon. Nyt ei kuitenkaan puhuta 96 eurosta vaan se kerrottuna jollain tuhannella. Voi luoja sentään. Tiedän, että tää on iso juttu ja kaikki mun läheiset on ylpeinä siitä, että edes oon lähtenyt tähän projektiin ja kaikki kehuskelee isoin sanoin mua mutta silti kukaan ei anna niitä kallisarvoisia ohjeita. Eihän kukaan mun kavereistakaan osaa tukee ja ohjeistaa kun kukaan ei oo tässä tilanteessa ollut. Koita siinä nyt istua sohvalla kaverinkaa ja antaa ymmärtäviä sanoja kun toiselle isoin murhe on saada 5 euroo pitsaan kun mä pohdin päässäni niin isoista summista, että menetän yöuneni. Kun mä tästä selviin niin voin olla itestäni niin ylpee, että tästäkin lopulta mentiin omin avuin läpi.

Turha näitä asioita on stressata jos ollaan järkeviä. Mulla on ammattilainen auttamassa rahojen kanssa, suku auttamassa asunnon kanssa ja itteni pääsemässä eteenpäin. Kaipaan jo niin paljon uutta ympäristöä ja puhdasta alkua. Haluan sen fiiliksen kun en tunne uudelta asuinpaikalta kun muutamia ihmisiä ja sen fiiliksen kun ekan kerran maksat lainanlyhennystä. Mä haluan jo sen elämän heti nyt vaikka mua pelottaa enemmän kun koskaan. Kai se on ihan luonnollista murehtia tai muutenhan mä tekisin ihan väärää juttua. Jos mä olisin ihan relax tälläsen asian kanssa niin jossain olis jotain mätää. Mun kuuluu menettää yöuneni ja stressata jatkuvasti pienistäkin asioista. Sitä on aikuistuminen isojen päätöksien kanssa. Mä en "aikuistunut" keskiverto nopeudella mutta nyt kun sen teen niin harpon vuosien askelilla eteenpäin kirjaimellisesti. Mulla on elämä mitä en vaihtaisi mihinkään muuhun ja voin olla ainakin loppujenlopuks itestäni niin ylpee. :)

Kuka muu on ollut tässä tilanteessa varsinkin nuorena? 
Ohjeita tai vinkkejä?

Ps. Kirjoitin eka, että toi 96 euroa kerrotaan kymmenellä ja sitten sadalla. Lopuksi tajusin, että ehei Jonna se on tuhannella. Näin mahtava oon matikassa!

lauantai 19. lokakuuta 2013

LUMI-PÄIVITTÄJISTÄ VALITTAVAT


Selailin tossa aikani kuluksi jotain syksykuvia mitä räpsiny tässä vähän ajan sisään ja löyty sieltä muutama epämääränen kuva ensilumestakin ja pongahti heti mieleen aihe mistä halusinkin tänne blogiin kirjoittaa koska se on mua erityisesti ärsyttänyt lähiaikoina ja se aihe on lumipäivityksistä valittajat. Kaikella toki pitää olla rajansa mutta myös sillä, että kun valitetaan kaikesta. Oli aihe ihan mikä tahansa Suomessa niin siitä valitetaan ja varsinkin nää säämuutokset tuntuu olevan joku yleinen juttu, että pitää olla ihme kiertokuvia vaikkapa siellä Facebookissa missä joku on kommentoimassa, että ulkona sataa lunta ja toinen vetäsemässä turpaan, että "on mullakin ikkunat". Kaiken kaikkiaan se on musta junttimaisinta junttimaisuutta. Aluksi se oli ehkä hauskaa mutta nyt alkaa tulee korvistä ja silmistä ulos. Miksei suomalaiset osaa lopettaa "hauskoja juttuja" tarpeeksi ajoissa? Mikä niissä lumipäivityksissä ensinnäkään ärsyttää niin ihmeellisen paljon, että jokaikinen talvi niistäkin pitää valittaa. Tottakai lumi on hieno sääilmiö mitä me saadaan tässä maassa ja musta on ihan kiva, että joku osaa iloita siitäkin. Joidenkin mielestä pitäis varmaan tulla joku Irma-hurrigaani, että sais ees vähän ilmoitella, että tuuleepas ulkona ilman että joku vetää päärynäpuuta nenäänsä.

Tää tuntuu olevan aika yleistä kaikkien uusien juttujen kanssa mitä Suomessa keksitään. Muistatte varmaan kun Jani-Petteri Putouksessa tokas ekan kerran "haittaakse?" niin siitä on tullut joku meiän kansallislausahdus, jota viljelee nyt onneksi enää vaan ne keski-ikäiset naisihmiset, muutamia poikkeustapauksia lukuunottamatta sekä paikkakuntalaisia, jonne läpät tulee muutaman vuoden viiveellä. Täällä päähänpinttyy liian monet asiat. Musta siis tuntuu, että nää päivittäjistä valittajat vois alkaa valittaan vaikka itsestään nyt kun tuntuu, että se on jopa ärsyttävämpää kun se, että joku päivittää jotain liikaa. Munkin Facebook tuntuu olevan täynnä näitä päivittäjä-valituksia kun taas hyvin harvakseltaan törmään mihinkään lumihehkutuspäivitykseen. Oh dear god.

ELÄMÄNPELKOAKO

Syksyn upeat auringonlaskut, kylmyys ja pimeät illat on jotain niin parasta. Rakastan sitä kun illat on niin pitkiä ja pimeitä sekä tietenkin viileitä. Sitä fiilistä kun voi vetää villasukat jalkaan ja hillua lämpimissä vaatteissa ja ajatukset juoksee paremmin. Kesällä mun ajatukset ei liiku suuntaan eikä toiseen ja näin syksyisin tuntuu, että haluaa kokoajan vaan tehdä ja puuhata asioita. Kai sitä energiaakin on kun vihdoista viimein on raikasta ilmaa mitä hengitellä ja väsyneitä ihmisiä, jotka ei vedä musta yliärsyttävällä hyväntuulisuudella energioita päivästä toiseen. Muiden masentuessa, mä virkistyn. Mä taidan siis olla se syksyihminen.

Oon muutamien viime päivien aikana käynyt lähes joka päivä sairaalalla ja kun kotiin ollaan ajeltu ties mitä reittejä pitkin niin en oo voinut jättää kameraa kotiin. Eilen ajeltiin pitkä lenkki Säijääseen ja voi hyvä luoja miten upeita maisemia voi olla. Oon monesti sanonut, että parhaimmat maisemat on landella tai moottoriteiden varsissa - taas piti oma väite paikkaansa tai ainakin edelleen pitää. Kuvaamisen sijasta mä vaan tuijotin hiljaa ikkunasta ihan mieletöntä auringonlaskua ja tajusin miten kaunista Suomessa on. Unohtu taas hetkeks kaikki huolet ja murheet. Autossa istuminen on mulle joku terapiamuoto oikeesti. 


Huolet kun on aika suuresti rytmittänyt mun päiviä tässä niin en oo päässyt siihen kuvausmoodiin mikä mulla voisi olla nytkin. Voisin kuvailla mitä teen päivittäin mutta jotenkin sillä ei ole mitään painoarvoa nyt joidenkin asioiden rinnalla. Mun on normaalisti hyvin helppo siirtää huolet hetkeksi sivuun mutta nyt jotenkin oon kovin alttiina näille ja veikkaan, että sillä maanantaisella sairaalakäynnillä saattaa olla jotain osuutta tähän mun herkkyystilaan. Kaikki suunnitelmatkin meni tältä viikonlopulta ikävästi uusiksi kun haluan olla ajantasalla mitä tapahtuu lähipiirissä. Isoa hätää ei pitäisi olla mutta kyllä tässä nyt vähän on pelko takaraivossa kun kuitenkin leikkauspöytä kutsunut lähimmäistäkin jo kolmesti tässä 6 päivän sisään ja nyt on taas yksi sukulainen sairaalassa leikkauksessa.

Mun isomummulla on tapana "ennustaa" kun jotain ikävää tapahtuu ja noin reilu viikko sitten isomummu alkoi näkemään unia kuolleista sukulaisistamme. Hän sanoo, että kuolleet tulee kolinalla uniin ja tarkoittaa sillä, että sitten siellä on kerralla kaikki - oma poika, aviomies ja oma isä sekä muut tärkeät ihmiset, jotka taivaaseen ovat jo lähteneet. Aina kun on näin käynyt niin jotain ikävää on suvussa tapahtunut. Päivä unien jälkeen mun ensimmäinen lähimmäinen joutu sairaalaan ja eilen joutui toinen. Nyt vähän on sellanen hämmentynyt olo kun näin on kuulemma tapahtunut lähes aina kun isomummu on kertonut näistä  unistaan.



Aikustuessa tuntuu arvostavan omia sukulaisiaan paljon enemmän ja musta se on hyvä asia. Siinä on vaan sekin vastapuoli, että se on aika rankkaa ihmiselle joka on niin empaattisuuteen taipuvainen ja muutenkin aika yltiöherkkä kaikelle. Sairaala on mulle ollut aina tuttu ympäristö koska siellä on itekkin lapsena tullut käytyä useesti omien sähellysten ja onnettomuuksien takia, sukulaisten takia, kouluasioiden takia ja muutenkin on kaikkiaan tuttu ympäristö. Nyt se vaan tuntuu jotenkin niin kamalalta paikalta kun tietää, että tälläkin hetkellä samassa paikkaa makaa ainakin kolme tuttua ihmistä ja tässä mä vaan itse istun sängyllä kirjottelemassa blogia täysin terveenä ja mitään hätää ei ole mulla - eikä pitäisi olla kenellekään muullakaan mulle tärkeelle ihmisellä. Oon vaan niin ylihuolehtivainen jossain asioissa ja se tuntuu korostuvan kun tätä ikää kertyy. En halua tietää millanen oon eläkkeellä kun mitään tekemistäkään ole enää. Varmaan päivystän jossain lastenlapsien oven takana ja hiekotan talvisin heidän koulureitin askel askeleelta. Liikaa kun menettää, niin sitä alkaa jo pelkäämään ja olemaan liian varovainen. Toivottavasti musta ei tule sellasta elämää pelkäävää yksilöä joka varoo kaikkia asioita. Teen sitä jo nykyään enkä halua sen tästä pahenevan.

Ehkä seuraava viikko on jo parempi. 

torstai 17. lokakuuta 2013

MAVALAN VÄRIHERKKUJA

Mistähän mun kynsilakkahimo taas on saanut bensaa suoniinsa? Mulla ei oikein oo ollut mitään kiinnostusta ostella meikkejä vähään aikaan mutta syksyn tullessa (ja nyt ohi mennessä) on alkanut värilliset lakat kiinnostaan hirmusesti. Tänäänpä mun onneksi cittarissa oli Mavalan kynsilakat tarjouksessa 3,90 euroa kappaleelta ja pitihän niitä muutamia kotiuttaa. Sävyä Paris multa löytyikin mutta alkaa jo veteleen viimesiään vanhempi yksilö niin kotiutuin samalla uuden kun nappasin matkaani Toulouse, Reno ja La Paz  nimiset sävyt. Jotenkin niin syksyisiä sävyjä mutta silti ei kuitenkaan liian. Tiettekö mitä tarkoitan? En pidä jos tietyt värit leimataan syksyväreiksi ja syksyisin sekä talvisin pitäisi käyttää tummia sävyjä kuten ruskeeseen taittuvaa viininpunaista kun mun mielestä syksyllä voi käyttää ihan niitä samoja lakkoja kuin kesälläkin. Tästä aiheesta oon ennenkin puhunut blogissa ja samoilla linjoilla mennään edelleen. Mitä mieltä ite oot?

Kynsilakkojen lisäksi nappasin matkaan tuon samaisen meikkipaletin mitä vähä aika sitten ostin sävyssä Luminous Blue. Bongasin tuon lämpimän sävyisen paletin jostain blogista ja piti ottaa itsellekkin kaupasta viimeinen yksilö kun eipä nyt kymmenen euroa kovin paljoa oo neljästä kivasta luomiväristä. Sävyn nimi on tuolle uutukaiselle Luminous Brown. Ei yhtään persoonallisempia nimiä sitten oo viitsitty keksiä Maybellinellä.


Kello näyttää nyt vajaata yheksää ja mun herätyskello alkaa rääkymään noin seitsemän tunnin päästä. Tämä päivä on vietetty minisyyslomaillen kotona ja huomenna aamuvuoro vielä töissä ja voikin jatkaa lomailua vielä muutaman päivän ajan. Nyt marsmars lepoasentoon ja telkkarin tuijotukseen, että joskus saisi unen päästä kiinni. Huomenna toivottavasti pääsen löpisee taas mielin määrin tänne ihan muissa merkeissä. Kauniita unosia. Ps, huomiseen asti aikaa linkkailla blogeja!

maanantai 14. lokakuuta 2013

NYT ON PAHA OLLA


Tänään mun piti kirjoitella blogiin mun uusista sisustusyksityiskohdista mun kaaoksen ympäröimässä huoneessa mutta suunnitelmat muuttu. Nyt ei kirjoiteta hyvillä mielin. Mukava päivä käänty vähän harmittavasti ihan tavallisen sairaalakäynnin aikana. Käytiin siis perheen voimin katsomassa sukulaista, joka on leikkausputkessa neurologisella. Kaikki meni siihen asti hyvin kun sain tietää, että naapurisängyssä makaa ihminen, joka on loppusuoralla kohti taivaan portteja. Aivokasvain saatana. Liikaa muistoja, liikaa tuttuja fiiliksiä ja ne saamarin hormonit on sitten tänään just niin jyllänny, että huulta purien ja kenkiä tuijotellen yritin nieleskellä kyyneliä siinä samalla kun muut puhuu jostain ihan muusta. Ajatukset hakkas päässä niin kovaan tahtiin. Kirkkaana vaan välkky silmissä kaikki muistot siitä miten ite on joutunut seuraan ihmisen aivokasvain kamppailua. Pari kertaa mietin, että nyt nousen tästä ja lähen menee. Hoitajana muka pitäisi sitten kestää kun kivi nämä jutut. Liian tunteellista settiä nyt kyllä, että aivan sama oonko lähihoitaja niin mua ahdistaa niin paljon, että tuntuu ettei päässä oo tilaa enään aivoille kun ne hakkaa tuhattakymmentämiljoonaa ja yrittää saada järjestyksen takaisin. Turha toivo, tämä ilta pohditaan tätä.

Seurailin vähän väliä tätä ihmistä ja oletin, että sairaanhoitajat olisivat empaattisia ja kauniita sanoissaan hänelle mutta suoraansanotusti paskanmarjat. Oli hyvin lähellä, etten noussut siitä jakkaralta ja karjassut, että nyt turpa kiinni ja kunnioita kuolevaa. Satuttaa, itkettää ja harmittaa. Mun teki mieli nousta ja halata sitä ihmistä monta kertaa siinä sen vaatimattomalla sängyllä. Ei se varmaan olisi enää edes käsittänyt sitä mutta joku solu musta huusi mua niin tekemään. Ei ole helppoa katsoa edes hetkeä neljä kertaa oman kaverin ikäisen kuolemaa kun kerran on joutunut jo kokemaan oman ikäisen ihmisen romahtamisen. On/off-nappi tunnekeskukseen aivoissa olisi mulle tarpeellinen jossain tilanteissa. Ainakin tietää taas elävänsä ja omistavansa tunteet kun välillä tuntuu, että kaikki on niin tasapaksua. Miten rakkaita mun läheiset onkaan ja miten kiitollinen oon, että ollaan terveitä. Elämä todellakin lyö nyt satanolla. Ainakin tämä todellisuus.

Rakastakaa niitä lähimmäisiä täydellä sydämellä koska ikinä ei todella tiedä koska viimeisen kerran näätte. Aivokasvain on hyvä esimerkki koska se tulee nopeesti ja vie nopeesti. Älä hukkaa aikaa rumiin sanoihin äläkä pidä mitään itsestäänselvyytenä. Joskus se kaikki voi kaduttaa niin paljon, että mikään ei tule koskaan auttamaan siihen tunteeseen. Huomenna ehkä näämme paremmissa fiiliksissä, peukut pystyyn!

Aldri, aldri ta livet for gitt. 

lauantai 12. lokakuuta 2013

ALELAAREISTA SOKOISTUMISEEN

Hej! Taas viikon jälkeen voisi ilmoittaa itsestään elonmerkkejä myös normaalein postauksin ja ajattelinpa sen tehdä sitten nyt kun mahdollisuus on mitä parhain. Miten tämä on mennyt siihen, että varsinaisesti bloggaan melkeinpä tasan viikon välein? Vaikuttaa siltä, että mulla olisi jotenkin todella kiireinen elämä vaikka ei kyllä ole. Kiireen tunteen saa aika nopeesti itselle vaan ajattelemalla ja sitä teen aika paljon.

Viikonlopun viettoon päästiin taas eilen ja ah, mikä uskomaton helpotus se vaihteeksi oli. Eilinen oli helpohko työpäivä ja ensiviikolla niitä on pari lisääkin sekä extra vapaapäivä, joka tulee kyllä niin tarpeeseen. ♥ Oon töiden ohessa kerennyt näkeen kavereita, hoitamaan pankkitätini kanssa asioita, shoppailemaan liikaa sekä nukkumaan erityisen huonosti. Käytiin tosiaan siis hullareilla kaverini kanssa torstaina ja täytyy myöntää, että kyllä se nyt melkeinpä aina on pettymys. Puhuttiin aika sopivasti Panchossa istuessa ja keltapussisia ihmisiä yläilmoista seuraillessa, että kyllä stokkan hullareiden myyntihinnat on ihan normaalikauppojen normihintoja. Eipä sielä kun varakkaat minkkiturkkiset tädit ja perheelliset ihmiset tee löytöjä muualta kuin rasva - ja suihkugeelilaareista. Itse löysin muutaman jutun kuten Aussien Miracle Moistin shampoon sekä hoitoaineen (24 euroa) koska oon etsinyt niitä pienen ikäni ja aina ostanut vahingossa sen hirveän tuoksuisen yksilön ja nyt jopa ostin oikean ja Im in love with it. Studio Secretsin meikkivoiteen pohjustusvoidekkin (10 euroa) lähti mukaan sekä kolme rasiaa Fazerin suklaita (n. 10 euroa) vaikka en suklaaihminen pahemmin ollekkaan. Aika edullisiahan siellä meikit olivat mutta ei mitään sellaista tarjousta kyllä ollut, että sekoisi onnesta. Toi "tapahtuma" on vähän ylivedetysti nimetty. Ainakin näin keskiverto palkallisen mielestä. Onko samoin ajattelevia?

Oon vähän aina ollut sitä mieltä, että Stockmann ja Sokos on sellaisia varakkaiden ihmisten kauppoja ja stokkan kohdalla mielipide pysyy samana mutta jostain syystä oon nykyään jotenkin ihan sokoistunut ja löydän sieltä yllättävän paljon kaikkea ja ne hinnat ei todellakaan ole pahoja mitä olen kuvittelut. Alkuviikosta löysin kaverin kanssa siellä kierrellessä vaaleenpunaisen vedenkeittimen neljällä kympillä ja sain kaverin s-kortilla miinus parikymppiä viellä ja Sokoksen nettikaupastakin oon tilaillut esimerkiksi Villeroy & Bochin arvokkaat lihaveitset muistaakseni kolmella kympillä alennettuna myöskin parilla kymmenellä eurolla. Äitiltä kuulin, että he käyttävät kyseistä merkkiä ravintolassaan erityistilaisuuksien asiakkaille. Aikas arvokas ostos siis ja kysehän nyt oli vain kuudesta lihaveitsestä ja vielä semmoisesta joilla sitä lihaa syödään eikä tokikaan valmisteta. Nyt pitää löytää kyseiset haarukat vielä niin kehtaa jopa niitä käyttää vieraiden tullessa.


Mulla on aivan tajuttoman paljon asiaa ja kirjoitinkin aivan todella jäätävän pitkän postauksen lähihoitajuudesta ja meidän arjesta mutta en ole vielä täysin varma julkaisenko sitä koska se pituus nyt on aika kevyesti sanottuna jäätävä. Sain eräältä lukijaltani pitkän (mahtavan) viestin sähköpostiin lähihoitajuudestani ja hän pyyteli jonkinlaista postausta siitä ja minähän menin ja heti inspiroiduin siitä koska miksipäs ei kirjottaisi asiasta, joka on tosi iso osa omaa elämääni. Saapahan nähdä miten sen kanssa toimin vai pidänkö sen ikuisuuden ajan pölyttymässä luonnoksissa.

Näissä ajatuksissa suuntaan nyt pakkaselle repimään jotain ruoka-aineksia sulamaan ja alan kokkailemaan jotain överihyvää lauantairuokaa itselleni kun muut lähtevät viihteelle ja minä tyttö alan tunnollisena hinnoittelemaan kirppistavaroita ja pakkaamaan lisää tavaroita muuttolaatikoihin. Ihan kun sitä en olisi jo tarpeeksi tehnytkään mutta ei valiteta ainakaan vielä! ;) Muistakaas sitten linkkailla blogejanne.

perjantai 11. lokakuuta 2013

LINKITÄ BLOGISI, VAIHTEEKSI!


Syksyn pimeneviin iltoihin kaipailee taas sitä ihanaa tekemistä eli uusien blogien lueskelua, ihastumista ja rakastumista. Varsinkin kun nyt Indiedaysin jäsen oon niin oon huomannut miten valtava määrä upeita blogeja siellä on ja ei ihme miksi ovatkaan. On kuitenkin vaikeaa selailla jotenkin kaikkia niitä läpi ellei haluaisi lukuajan käyttää niiden blogien etsimiseen niin startataanpa linkitä blogisi käyntiin ja nyt haluan, että niitä blogeja tulee niin Indiedaysiltä mutta myös ihan joka paikasta. 

Blogi voi olla suomeksi, englanniksi tai norjaksi kirjoitettu sekä toivon, että blogissa on laadukkaita kuvia mutta myös teksti on mielenkiintoista ja hyvin luettavaa. Iskekää mua siis "rakastan tuota blogia" - suoneen linkkaamalla teidän luomuksianne oli sitten kyse lifestyleblogista, sisustusblogista tai mielipideblogista. Muoti - ja eläinblogit ei valitettavasti mun juttu ole koska en näe niissä itselle paljoakaan ominaista. Try me if you want to.

Linkkailua voisin pitää nyt käynnissä sinne ensiviikon perjantaihin eli 18.10 asti ja sen jälkeen valitsen taas lemppareimmat, joita on yllättävän vaikea numeroida määräksi ennen kuin kaikki on käynyt läpi. Niitä tulee siis joko kolme, viisi, kymmenen tai viisitoista tai enemmän. Kaikilla on siis taas mahdollisuus!

Linkittäminen käynnissä: 11.10 - 18.10.2013. 
Toivomukset: Lifestyle, sisustus - ja mielipideblogit, joissa laadukasta teksiä ja kuvamateriaalia. Inspiroi mua!

perjantai 4. lokakuuta 2013

LIMUHOLISTIN PELASTUS

Hammassärkyä, Sodastream-rakkautta, pitkiä työpäiviä, liikaa kotiostoksia ja tänään on perjantai! Rentouttaa pelkkä ajatuskin huomisesta nukkumisesta vaikka tämä jäätävä hammassärky on jotain aivan hirveetä. Vihaan hammassärkyä kun se on niin pahaa joka kerta. Toivottavasti Panacod nyt edes auttaisi kun kaikki muut (edes vähän toimivat) särkylääkkeet on testattu ja pakko alkaa nyt veteleen mulle tuttuja ja rakkaita Panacodeja, jotka nyt turruttaa pahemmankin kivun aika nopeesti ja tämän kivun saisi myös koska en kestä. Kuinka moni muu vihaa hammassärkyä? En usko, että kukaan sitä pahemmin odotteleekaan. 

Sodastreamin tosiaan menin ja ostin Kodin Ykkösestä koska se alennus mitä siitä sai/saa on ihan mieletön. Melkeenpä -50% alennusta tosta designlaitteesta, joka on meinaan just niin kaunis kun kuvittelinkin. Pakko oli heti testata sitä kun kotiin pääsi laatikoiden kanssa ja menipä testiin heti se energiajuoma-makutiiviste ja oli meinaan ehkä parempaa kun mikään energiajuoma aitona versiona kaupan hyllyltä. Puhdasta rakkautta jo ensimmäistä kertaa. Pieni on tämä 75 euron summa mitä laitteesta maksoin ja reilu 25 euroa lisäkaasupullosta ja juomapullosta. Säästää hirmusesti rahaa tämä vekotin kun kattoo miten kovasti limukkaa rakastan ja miten paljon sitä pullojätettä mun asuntoon sitten kertyisi.  Ketkä muut tykkää Sodastreamista ja mitkä on sun lempparimakuja? Haluun tietää parhaimmat maut koska alan sitten hamstraamaan niitä kuin mielipuoli! Energiajuoma on tosiaan testattu mutta tekisi mieli maistaa niitä marja - ja hedelmämakuja, joten onko suosituksia?


Vaikka paljolti mun rahat kuukaudessa meneekin kotiostoksiin ja jopa nykyään niihin järkeviin sijoituksiin (kuten Sodastream vinkvink) niin oon kuitenkin yrittänyt pitää mun luonteestakin kovasti kiinni eli meikkihamstrausta ei pidä lopettaa vaikka aikuistua pitäisikin. Ostin tänään tosiaan Maybellineltä tuon "Big Eyes" luomiväriduon mitä oon pitemmän aikaa jo silmäilly ja nyt oli pakko se kotiuttaa kun alan kaipailemaan aamuihin nopeeta meikkausta ja tuossa kun on kaikki sävyt mitä voisin käyttää ihan arkisestikkin. Eipä se muutenkaan paljoo maksanu kun muistaakseni joku vähän päälle kympin jos en nyt ihan dementoitunut oo. Ostin myös kynsille jotain ihmehoitolakkoja koska ne oli niin edullisia (5,95 euroa) kappalehinnaltaan, että melkeen otin ne kaikki viisi vaihtoehtoa mutta ehkä alotan nyt näillä. 

Kuten myös näkyy niin kuvallinen puoli on edelleen minimaalista. Aina on intoa kuvata mutta aika on sellanen juttu ettei siitä vaan voi aina nipistää. Työ ja elämä tulee ekana ja vasta sen jälkeen kameralla kikkailu. Mulla ei ole aikaa kuvailla aamupaloja (en kyllä edes syö), ruskaa (vaikka haluaisin), ostoksia päivittäin tai mun lempparijuttuja. Se on harmillista jo ihan pelkästään mulle itselle koska rakastan tätä hommaa tosi paljon. Tasapainottaa hyvin hektistä arkee ja sen takia en kuitenkaan edelleenkään halua painostaa kuvailemaan vaikka mä nyt satun tätä blogia pitämään. En ota "hutastuja" kuvia ihan vaan sen takia, että täällä ihmiset saa jotain materiaalia katseltavakseen. Arkisin ainakin kannattaa katsella niiden nuorten tyttöjen blogeja (tai työkseen bloggaavien) joilla sitä aikaa on niin paljon antaa blogille ja aamupalan syömiseen on aikaa sekä varsinkin sen kuvaamiseen. Haha, katkeruus, oi ihana katkeruus. 

Tekisi mieli vähän kirjotella jotain asiatekstiä taas vaihteeksi. Onko ideoita joista olisi kiva saada herkkähipiäisten painajaismielipidettä? Virne.