VIIMEISET NELJÄ VUOTTA

Viimeiset neljä vuotta mun elämästä on ehkä keskiverto ihmiselle ne kaikista ns. vaikuttavimmat.  Saadaan päättötodistus peruskoulusta, haetaan kouluihin, täysi-ikäistytään, juhlitaan, aloitetaan työelämä, ihastutaan, rakastutaan, mennään vuokralle, hankitaan jopa lapsia ja edetään elämässä aikuisuuteen. Viimeiset neljä vuotta mun eliniästä pitäisi niin sanotusti olla tälläisiä vuosia. Mä en jaksa surkutella enää, että miten paljon oon "menettänyt" kun en oo nauttinut samoissa määrin kun monet muut. Turha sitä itseään oon masentaa sillä, että yrittää ajatella menettäneensä jotain kun päinvastoin mulla on fiilis, että mun koko elämä on vasta alkamassa. En anna toisten sanojen mua lannistaa ja saamaan olooni jotenkin epäonnistuneeks. Kaikki ei oo samasta puusta veistettyjä. Eikä sitä edes haluisi.

Mun elämä on ollut kaikkiaan saavutus. Oon tehnyt asioita mitä oon halunnut, tehnyt omia päätöksiäni, jotka on vienyt mua paljon pidemmälle kun muiden ohjeistukset olisi sekä oon päässyt siihen pisteeseen, että en enää välitä muiden mielipiteistä. Aivan järjettömän iso saavutus multa koska mä oon se ihminen, joka on aina ollut tosi altis kuunteleen ekana muita ja vasta sitten toimimaan oman tahdon mukaan. Viimeiset neljä vuotta on kuitenkin koulinu sen verta kovin ottein, että oon sen oppinut ettei muiden sanoilla ole mitään painoarvoa mun elämässä. Toisten mielipiteillä on tiettyä merkitystä mutta ne ei muuta mitään. Oon aikuinen ihminen, joka osaa kyllä kantaa vastuun päätöksistään. En vaan aina jaksa sitä vastuuta aikuisuudesta ja tää viikko on yksi niistä pohjahetkistä kun tekisi mieli kertoa jollekkin asioita mitkä sieltä "aikuisuudesta" ahdistaa ja minkä kanssa en ehkä heti tuu pärjäämään. Se on vaan sellanen juttu, että kun muutaman kerran näytät pystyväs toimiin yksin niin toiset ei oo kauheen helposti enää tulossa auttamaan sua.

Mun murheet pyörii tällä hetkellä mun tulevan asunnon asioissa. Oon kiitollinen, että mun pankkiasioita huolehtiva nainen on äiti mun ikäiselle ja on kokemusta toimia nuorien ihmisten kanssa ja ohjeistaa. Mulla on käsissäni isot narut tällä hetkellä, alan tekeen isoja päätöksiä ja nyt puhutaan isoista rahoistakin. Se on aika tärisyttävää kun katsoo millanen ihminen mä oon ollut aina. Oon ollut aina tosi tarkka rahoistani ja kun viimeiset kolmisen vuotta on elänyt 96 eurolla kuukaudessa (plus satunnaiset tulot) ja siitä puolet mennyt bussikorttiin niin oppii kyllä sitä rahaa arvostamaan ja näkemään sen arvon. Nyt ei kuitenkaan puhuta 96 eurosta vaan se kerrottuna jollain tuhannella. Voi luoja sentään. Tiedän, että tää on iso juttu ja kaikki mun läheiset on ylpeinä siitä, että edes oon lähtenyt tähän projektiin ja kaikki kehuskelee isoin sanoin mua mutta silti kukaan ei anna niitä kallisarvoisia ohjeita. Eihän kukaan mun kavereistakaan osaa tukee ja ohjeistaa kun kukaan ei oo tässä tilanteessa ollut. Koita siinä nyt istua sohvalla kaverinkaa ja antaa ymmärtäviä sanoja kun toiselle isoin murhe on saada 5 euroo pitsaan kun mä pohdin päässäni niin isoista summista, että menetän yöuneni. Kun mä tästä selviin niin voin olla itestäni niin ylpee, että tästäkin lopulta mentiin omin avuin läpi.

Turha näitä asioita on stressata jos ollaan järkeviä. Mulla on ammattilainen auttamassa rahojen kanssa, suku auttamassa asunnon kanssa ja itteni pääsemässä eteenpäin. Kaipaan jo niin paljon uutta ympäristöä ja puhdasta alkua. Haluan sen fiiliksen kun en tunne uudelta asuinpaikalta kun muutamia ihmisiä ja sen fiiliksen kun ekan kerran maksat lainanlyhennystä. Mä haluan jo sen elämän heti nyt vaikka mua pelottaa enemmän kun koskaan. Kai se on ihan luonnollista murehtia tai muutenhan mä tekisin ihan väärää juttua. Jos mä olisin ihan relax tälläsen asian kanssa niin jossain olis jotain mätää. Mun kuuluu menettää yöuneni ja stressata jatkuvasti pienistäkin asioista. Sitä on aikuistuminen isojen päätöksien kanssa. Mä en "aikuistunut" keskiverto nopeudella mutta nyt kun sen teen niin harpon vuosien askelilla eteenpäin kirjaimellisesti. Mulla on elämä mitä en vaihtaisi mihinkään muuhun ja voin olla ainakin loppujenlopuks itestäni niin ylpee. :)

Kuka muu on ollut tässä tilanteessa varsinkin nuorena? 

Ohjeita tai vinkkejä?

Ps. Kirjoitin eka, että toi 96 euroa kerrotaan kymmenellä ja sitten sadalla. Lopuksi tajusin, että ehei Jonna se on tuhannella. Näin mahtava oon matikassa!