keskiviikko 17. joulukuuta 2014

LUUKKU 17: RAHALAHJA HAUSKASTI

rahalahja

Jouluna on mieluista saada rahaa lahjaksi mutta sen antaminen on hieman tylsää. Raha on itselläni viimeisimpien vaihtoehtojen listassa mitä tulee joululahjojen suhteen mutta jos on tilanne milloin on vain yksinkertaisesti annettava se lahja rahana, yritän tehdä sen kivalla tavalla. Ajattelin tehdä tänä jouluna myös yhden tämmöisen lahjan koska perheessä on ihminen, jonka elämäntilanne muuttuu hetkellisesti ja raha ei varmasti tule olemaan pahitteeksi.

Irtokarkit tässä tapauksessa on vaan siis peiteoperaatio.

Kävin ostamassa tänään tähän kilon irtokarkkeja, jotka ovat lahjan saajan lemppareita sekä käytin hieman pahvia, teippiä sekä tietenkin lasipurkkia näiden lisäksi. Täytin lasipurkin irtokarkeilla tarkasti, keskelle asettelin pahvista tehdyn pienen kirjekuoren josta roikkui pahvitikku minkä päässä on nuoli, joka taas taitellaan karkkien päälle kannen alle. Itse kirjekuoreen laitoin 50 euron setelin ja pienen viestin lahjarahan fiksusta käytöstä. Lasipurkki kiinni ja pienet koristukset päälle. That's it. Hauska mutta silti helppo ja niin muunneltavissa. Pinterestissä on tullut vastaan laspurkkeja joihin on laitettu sisälle talouspaperirulla ja sinne sisälle laitettu raha mutta itse ajattelin tehdä tämän omalla tavallani ja kirjaimellisesti piilottaa rahan karkkien sekaan. Kokemuksesta tiedän, että ensimmäinen reaktio tulee olemaan aika huvittava kun saa purkillisen karkkia joululahjaksi. Tämä lahjan saaja ei sitä helposti nielisi.

Annatteko itse jouluna rahaa lahjaksi?

10 kommenttia :

  1. Täältä putkahtelee koko ajan joululahjaideoita, joita aion tänä vuonna toteuttaa. Hei, onko sun pakko paljastaa kaikki! :D Mulla tulee olemaan yksi lahja tällainen, mutta mulla on vielä oma pieni twisti siihen.. ;) Vilahtaa ehkä jossain vaiheessa blogin puolella..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Yritän malttaa pitää jotkut vaan itsellänikin tiedossa.. ;) ja vähänkö kiva, että teet tämän tyylisen. Meen kyllä kattoon blogistas ssitten lopputulosta!

      Poista
  2. Voi ku voiski antaa rahaa tosta vaa lahjaks ja viel viiskymppiä :D opiskelijaelämä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Mulla on kerran vuodessa tämmöstä. Annan kaikki euroni muille. :'D

      Poista
  3. Aivan loistava idea :) Mistä oot ostanut noita lasipurkkeja :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon itseasiassa ostellut vähän sieltä täältä. Tokmannilta ja Minimanista kuitenkin pääosin! :)

      Poista
    2. Mä nyt toteutin tämän idean sitten :) Ostin eräälle lahjakortin, laitoin sen lasipurkkiin ja sinne joukkoon kääreellisiä suklaakarkkeja :) Kiitos sulle ideasta !<3

      Poista
    3. Vähänkö siistiä, että toteutit! Lahjakortti on muuten tosi hyvä vaihtoehto rahan tilalle. :)

      Poista
  4. Mä tein just tälläsen pikkuveljelle vessapaperin hylsy -taktiikalla ja täytin purkin Fazerin sinisillä käärepaperikarkeilla. Veli ois kyllä varmaan tyytyväinen pelkkään suklaapurkkiinkin mut yllättyypähän ilosesti rahan löytäessään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Tänä vuonna siis ainakin pari ihmistä saa rahalahjan hauskasti. :D

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.