Viimeiset yhdeksän päivää ennen jouluaattoa ja voin taata, että siellä on lukuisia ihmisiä, jotka tälläkin hetkellä painii sen kysymyksen kanssa, että mitä ostaa joululahjaksi vaikka läheisille. Kavereille ja ystäville on huomattavasti helpompi omasta mielestäni ostaa joululahjoja koska sen ei tarvitse olla niin merkittävä toisin kuin äidille tai sisarukselle hankittava lahja. Merkittävä niissä mittasuhteissa, että siihen saattaa mennä hieman enemmän rahaa mutta sillä on todellista tarvetta sekä käyttötarkoitus. Itse suosin tänä jouluna järkeviä joululahjoja ja vältän ostamasta puolella tuhannella eurolla joululahjoja joista puolet eivät pääse edes käyttöön. Virheistä olen oppinut ja en aio enää yhtenäkään jouluna ostaa äidille villapaitaa koska se on tosi vaikeaa ostaa juuri oikeaa villapaitaa toiselle ellei tiedä mitä hän haluaa. Määrällisesti ei tarvitse loistaa mutta senkin edestä kannattaa laadullisesti panostaa joululahjoihin tai vain siihen yhteen lahjaan.
Alla olisi viisi pikaista vinkkiä järkeviin joululahjoihin. Olkaa hyvä!
1. Viinit tai muut alkoholijuomat. Monesti ihmiset juovat viinejä, viskejä ja mitä näitä nyt on. Monesti saat selville ihmisten makumieltymykset kyselemällä muilta, kurkkimalla viinikaappiin tai tekemällä sponttaanin teon ja ostat arvostelujen hittituotetta. Viinipullo varsinkin on kaunis lahja ja itse rakastan ostella niitä koska ne on ainakin kaunis, aikaa kestävä ja aikuismainen lahja eikä sen hinta päätä huimaa. Budjetti: 10 - 40 euroa.
2. Lasipurkkilahjat. Tänä jouluna omat läheiseni saavat lasipurkkilahjoja. Hömppiähän nämä ovat paremmin kuin järkeviä mutta selvästi parempi vaihtoehto kuin konvehtirasiat, joita saa kyllästymiseen asti. Ei tarvitse tietää kuin ihmisen mahdolliset allergiat ja makumieltymykset niin ollaan jo melkein valmiita kanssa. Tälläinen lahja on piristävä, edullinen ja ajatuksella tehty, varsinkin jos se on tehty juuri lahjan saajan makumieltymyksien mukaan. Netti on pullollaan mahtavia ohjeita näiden tekoon, joten eikun selailemaan vain ja inspiroitumaan. Tässä olisi kuitenkin vielä oma ohjeeni, vinkvink! Budjetti: 0 - 20 euroa.
3. Laadukkaat astiastot. Suosittelen lämmöllä ostamaan ihmisille laadukkaita astiastoja koska ne on tarpeellinen lahja ja varsinkin jos ihminen keräilee vaikka jotain tiettyjä Iittala-astiastoa niin siinä on hyvä sauma auttaa kaveria mäessä ja ostaa muutamat kupposet ja kipposet lahjaksi. Laadukasta, ei maksa liikaa ja tarpeellisia eikä varmasti poksu hajalle yhtä helposti kuin Ikean euron lasit tiskikoneessa. Budjetti: 40 euroa ->.
4. Leffaliput. Nämä on yksi huikeimpia joululahjoja mitä voi saada! Elokuvissa käyminen maksaa nykypäivänä aivan liikaa ja se on silti yksi maailman parhaimmista puuhista. Itse ainakin olisin ikionnellinen jos joku mulle antaisi leffalippuja lahjaksi koska ne voi käyttää silloin kuin itse kerkee parhaiten ja juuri niihin näytöksiin mihin haluaa. Ajattelevainen lahja ja varmasti tarpeellinen jos elokuvista pitää. Budjetti: 20 euroa ->.
5. Kylpylälahjakortti tai muu lahjakortti. Itse ostin tänä jouluna kylpylälahjakortin ja tekisi kyllä kieltämättä ostaa vielä muutamia lahjakortteja lisää. Ne ovat helppo mutta samaan aikaan todella tarpeellinen lahja. Kodin Ykköseen voit ostaa vaikka lahjakortin ja ladata summaksi 60 euroa ja voit olla varma, että lahjan saaja keksii parissa sekunnissa mitä hän voisi sieltä ostaa jos vain yhtään veri vetää sisustusjuttuja puoleensa. Kylpylälahjakortti on kuitenkin omasta mielestäni aivan mahtava idea vanhemmille koska he tarvitsevat lepoa ja rentoutumista. Budjetti: 20 euroa ->.
Onko teillä muita järkeviä joululahjaideoita?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti
∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.