Käsittelen tässä postauksessa MINUA ja asioita omasta perspektiivistä, enkä muita vaikka pieniä väkisin kaivettuja viitteitä jotkut ihmiset siihenkin saa.
Miten voi ahistaa näinkin paljon vauvakuume. Ihan hirveitä ahdistuskohtauksia saanu menneen viikon aikana kyseisestä asiasta. Kaikki pamahtaa paksuks, kaikki on yrittämässä raskaaks ja joka toinen hehkuttaa omia lapsiaan. Mä vaan voin seurata ja pyöritellä sormia, että joo-o, miksen mäkin oo tossa tilanteessa ja tollanen ihminen joka ei stressaa tulevaisuutta. Mä oon halunnu lasta jo 15-vuotiaasta asti, mutta kiitos luojan, musta ei tullu mitään typerää teiniäitiä, koska se mä oisin. En oo tarpeeks kypsä taloudellisesti tai muutenkaan oikeesti tärkeillä tasoilla. Ei riitä että on fiksu, pitää olla kypsä ja edes mä en koe olevani tarpeeks kypsä kantaan vastuuta jostain lapsesta, jos en kykene edes huolehtimaan omasta unirytmistä. Enkä oo seurustellu vähintään 3 vuotta, enkä oo kihloissa, enkä asu omillaan ja en oo edes vakkaritöissä. Ahdistaa silti vaikka mun ei edes pitäs minkään järjen mukaan olla viellä äiti eikä kukaan vaadi sitä multa tai odota että oisin. Ehkä musta joskus tulee sitten hyvä mama kun oon miettiny näitä nuorena vuosi tolkulla!
Ahdistaa varmaan sen takia kun tajuaa, että oman ikäset likat hankkiutuu raskaaks eikä ne välitä siitä, että pitäs olla töissä oikeesti ja vaikka mitä muuta. Äidiks tulo kun ei oo mikään pikkujuttu. Äh. Inhottaa, inhottaa ja inhottaa. Kai tää kuuluu tähän ikäkriisiin kun jo oikeesti on täyttäny maagiset 20-vuotta eikä oo tehny vielä moniakaan asioita mitä muut tässä iässä on jo keskimääräsesti tehny. Ehkä mä teen ne jutut eka kun edes mietin äidiks tulemista kun ei se oo ajankohtasta ja voin olla siitä ylpee, että edes tajuan sen.
Oonko ainut joka kärsii tässä iässä näistä tunnetiloista ja ei pysty käsittää, miks jotkut saa lapsia vaikka ei ne edes stressaa siitä, että SE ON NIIN ISO JUTTU. Ei näin nuorena kuulu tulla äidiks, ellei oo kaikki asiat kohdillaan. Eihän?
