KATSEENVANGITSIJA

Menihän siinä vuosi. Meinaan tauluseinän tekemisen aloittamisessa. Vuosi sitten kun lupailin ääneen, että syyskuussa (2014) aion aloittaa tauluseinän teon niin se vähän jäi kun selkä ei antanut mahdollisuutta tehdä kuin pakollisimmat asiat arjen pyörityksessä. Vuosi tuon jälkeen mun seinällä vihdoin on kolme taulua. Taulua joissa on kaikissa jokin merkitys tai sanoma mun elämästä tai ajattelusta. Oon niin tyytyväinen tuohon lopputulokseen ja en tiedä raaskinko vielä edes miettiä jatkanko seinälle muidenkin taulujen asettelua vai annanko sen jäädä nyt noin. Se näyttää omaan silmääni naiselliselta ja kauniilta mutta kuitenkin katseenvangitsijalta, joka vähän oli tarkoituksenakin. Mustat kehykset korostaa vielä niiden näyttävyyttä vasten valkoista seinää. Yritän epätoivoisesti saada tähän asuntoon "särmää" kun kaikki huonekalut on niin valkoista ja korkeakiiltoista niin yksityiskohdat saisi olla mustaa tai vaikka hopeaa ettei olisi niin kovin kliinistä.

Keskimmäinen taulu on nimeltään Dreamer eli unelmoija ja siihen rakastuin yksinkertaisesti sen kauneuden takia. En aluksi edes tajunnut, että sen nimellä on jokin merkitys itselleni mutta kun sain sen tuohon seinään niin tajusin, että aika osuvasti ostin tuon kun perimmäisenä ajatuksena koko seinän tauluihin olisi se, että ne kuvastaisi mua. Vasemmallla on taulu, jossa lukee "Life is too short to worry about stupid things. Have fun. Fall in love. Regret nothing, and don't let people bring you down" ja oikealla olevassa taulussa lukee "Do things that feed your soul, not your ego, and you will be happy." Kliseisiä mutta sitäkin osuvampia sanomia.

Kaikki julisteet oon ostanut Deseniolta jos jotakuta kiinnostaa! :)

Miltä näyttää teidän silmään?

ÄLÄ MEE VIELÄ

Oonko mä ainut josta tuntuu, että on missannut "koko syksyn"? Ruska on jo kohta  loppumassa ja kaikki lehdet puista tippunut maahan enkä mä taaskaan ole kerennyt kuvailemaan mitenkään vuoden parhainta aikaa. Vaikuttaahan siihen kyllä sekin, että mä en käy missään töissä tai muutenkaan siirry paikasta toiseen kävellen niin ei niitä märkiä lehtiä tartu kenkiin. Ethän mee vielä kuitenkaan pois syksy? Sain onneksi pienesti taltioitua syksyä tänään kun suunnattiin veljen kanssa moikkaamaan toista puolta perheestä. Oli ihana nähdä koiravauva Suloa, perhettä yleensäkkin ja pelata koko päivä Wiitä. Nauruhermot saanut taas tekemistä ja täällä on yksi pikkutodiste siitä. Maaseudulla maailma on jotenkin paljon stressivapaampi ja tulee aina sellanen hyvä fiilis kun siellä on. Kaupungin hektisyys tarttuu vaikka ei töissäkään kävisi ja ihmiset vaan kimpoilee paikasta toiseen eikä osata nauttia pienistä asioista. Sunnuntaina ihmiset stressaa huomista töihin paluuta toisin taas kun isällä ollessa, Siellä ne elää jokaista päivää ihan niinkuin kaikki olisi samanarvoisia - ihan kuin ne oikeesti onkin. Ei stressata huomisesta ja se näkyy.

Stressistä puheenollen. Aikaisemmin aloittamani syöpätarinani toinen osa saattaa ottaa aikansa. Yritin aloittaa sen kirjoittamista pari päivää sitten ja se todella on nyt jäänyt yrittämisen tasolle koska oon saanut kamalia ahdistuskohtauksia sen takia. Kevät on niin tuoreesti vielä muistissa ja monet ikävät asiat, että ne repii isoja haavoja auki jos niitä yrittää käsitellä. Haluan käsitellä ja kirjoittaa teille niistä koska ne on mulle sen verta iso juttu ja tiedän, että jos saan sen kaoottisuuden muiden silmiin - se auttaa muakin tässä asiassa eteenpäin ja mikä tärkeintä; jotain joka kamppailee myöskin syövän kanssa. Sen kirjoittaminen vaan saattaa ottaa oman aikansa. Joka päivä yritän saada jotain tunteita sanoiksi ja tilanteita kokonaisiksi lauseiksi. Haluan kuitenkin antaa itselleni luvan ottaa ihan rauhassa sen kanssa, että en tee sitä kyyneleet silmissä ja verenmaku suussa. Fyysiset ahdistuskohtaukset on täysin uusi tuttavuus mulle muutenkin ja en nyt sanoisi pitäväni niistä tippaakaan. Hiljaa hyvä tulee ja eihän sitä tiedä jos vaikka ylihuomenna saan jonkun supersankari-olotilan ja saan koko tekstin tuotettua suorilta valmiiksi.

Nyt Coyote Uglya ja jääteetä kynttilöiden loisteessa. 

Ihanaa sunnuntai-iltaa teillekin! ♥

SYÖPÄTARINANI: OSA 1

Olen huomannut, että blogiini eksyy yhä enemmän ja enemmän ihmisiä syöpään liittyvillä hakusanoilla sekä tiedän, että blogiani seuraa muutkin syöpää sairastavat ihmiset. Monet heistä on nuoria kuten minä itse tai jopa nuorempia. Heitinkin tuossa jokin aika sitten kavereilleni ajatuksen ilmoille, että mitä jos mä kirjottaisin blogiin hieman enemmän syövästä ja siihen liittyvistä ajatuksista. Monesti netistä löytää vain virallisia artikkeleita syövistä tai tarinoita niiden selättämisestä eikä niihin pysty samaistumaan samalla tavalla kun ne ei ole niin henkilökohtaisia. Monet ihmiset eivät pysty puhumaan sairastamisestaan muiden kanssa ja vertaistuen saaminen ei ole niin yksinkertaista ellei lähde mukaan vaikka syöpäliittoon. Nuorella se kynnys on siinäkin asiassa korkeampi ja kuten minä, en halua mennä mihinkään tapahtumiin puhumaan mun syövästä kenenkään kanssa. Haluan jutella siitä silloin kun musta tuntuu siedettävältä ja se hetki voi olla aamuyöllä. Mikä onkaan paras tapa siihen kuin netti ja sen sisältämät sivustot joissa voi jutella muiden kanssa ja avautua omista tuntemuksistaan. Blogi on yksi mahdollisuus siihen. Tartuin tuumasta toimeen ja nyt aloitan ensimmäisen osan kirjoittamisen, joka käsittelee päivää jolloin koko syöpä saapui mun elämään ensimmäisen kerran.

17. helmikuuta 2015 olin matkalla Tampereen yliopistolliselle sairaalalle kiireesti. Olin saanut hetki sitten soiton Koskiklinikan Fysiatrian erikoislääkäriltä, että nyt on kiire mennä keskussairaalaan koska eilispäivänä otetuista magneettikuvista on löytynyt jotain mitä voidaan käsitellä vain sairaalalla. Samaan hengenvetoon lääkäri pahoitteli sitä miten ei uskonut mun kovia kipuja eikä käsittänyt miksi söin lääkkeitä kuin pahemman luokan narkomaani. Nyt hän kuulemma ymmärtää. Se päivä on piirtynyt mun soluihin, luihin ja ytimiin mun koko loppuelämäni ajaksi. Jokainen puhelu, lääkäri ja jopa ensiavun naapurisängyn nuori mies on jäänyt mieleen tarkoin yksityiskohdin siltä päivältä. Se päivä on elämäni yksi pelottavimpia enkä vieläkään pysty olemaan miettimättä sitä yhä uudelleen ja uudelleen.

Muistan kuinka saavuin Acutaan ja mut ohjattiin alkutietojen ottamisen jälkeen suoraan ensiavun niin sanotulle vuodeosastolle, johon tulee kaikista kipeimmät ihmiset mun käsitykseni mukaan. Istuin sängynlaidalla edes kenkiä pois ottamatta kun ajattelin, että ei tässä kauaa mene. Naapurisängyssä odotteli myös lääkäriä mua muutaman vuoden vanhempi nuori mies, joka oli harmaissa lökäreissä ja selvästi aristi myös selkää. Hänen luokseen saapui lääkäri ennen mua ja muistan edelleen heidän keskustelun kristallinkirkkaasti. Hänellä oli välilevynpullistuma ja kuuntelin erityisen tarkasti mitä hänelle puhuttiin koska elin edelleen uskossa, että mullakin on sama. Sitä kun epäiltiin kokoajan. Hän joutui jäämään sairaalaan yöksi koska seuraavana päivänä olisi tiedossa leikkaus. Ajattelin vain, että hän pääsee nopeemmin eroon kivusta kuin itse. Todellisuudessa mulla olikin paljon hirveempää vaivana kuin mikään välilevynpullistuma.

Vihdoin kun mun mieslääkäri vai pitäisikö sanoa tilanteen vakavuuden huomannut lääkäri saapui mun eteen kyselemään mitä erikoisempia kysymyksiä - tajusin, että nyt ei ole kaikki aivan kohdillaan. Hän halusi nähdä miten kävelen, miten varpaille nousu onnistuu, pääsenkö kyykkyyn, pystynkö kääntymään sängyssä ja vaikka mitä. Hän täytti mun tietoja ja hänen silmistään näin, että hän tietää jotain mitä mä en. Hän vain sanoi, että mene pitkällesi, että tässä menee valitettavasti nyt pitkään että lääkäri saapuu vasta leikkauksen jälkeen näkemään mua. Monta tuntia makasin ja odottelin. Hieman jo turhautti kun halusin kotiin. Lopulta mun ympärille ilmestyi koneita, kärryjä, mieshoitajia ja erittäin vakavailmeinen naislääkäri, joka sanoi lähes suorilta mulle; magneettikuvista löytyi kasvain pakara-alueelta. Me otetaan susta koepalat nyt.  Pystyin jopa tunteen kun kaikki veri pakeni mun kasvoista ja tuntu, että toimin jonkun yliluonnollisen voiman alaisena. Tiesin mitä pitää tehdä sanomattakin ja kohta tajusin makaavani sairaalasängyllä vatsallani housut nilkoissa ja ihmisten hääräilemässä mun ympärillä. Olin yllättävän neutraali ja pystyin tilanteen jälkeen keskustelemaan tilanteesta lääkärin kanssa lyhykäisesti vaikka näin jälkeenpäin ajatellen ihmettelen miksen jo romahtanut siinä tilanteessa.

Kun kävelin pois sairaanhoitajien huoneen läpi odotustilaan koko tilanne ja sen vakavuus valkeni mulle. Puin toppatakin päälleni ja kyyneleet vaan valui mun poskilta kastellen takkia. Vedin ylisuuren hupun päähäni ja lähdin Acutan ovista pihalle ja kävelin vaan pitkin parkkipaikkaa. Ei mua kukaan ees ollut tullut vastaan ja en tiennyt mihin mä olin menossa. Otin puhelimen ja soitin äidille vielä suhteellisen rauhallisena mutta kun piti sanoa, että sieltä löytyikin kasvain - niin sanat ja ilmeisesti koko suomenkielentaito katosi. Lopulta kun sain kerrottua asian äiti sanoi soittavansa papalle, että tulisivat hakemaan mut pois sairaalalta koska en ollut kykenevä odottamaan yli tuntia siinä kunnossa äitiä. Kävelin takaisin Acutaan ja jäin tuulikaappiin seisomaan. Vedin huppua paremmin, että mun kasvoja ei näkynyt ollenkaan ja itkin. Voin kertoa, että aika moni ihminen yritti katsoa, että oonko kunnossa kun en pystynyt ollenkaan kontrolloimaan mun itkemistä. Hengittelin kuin synnyttävä nainen ja kaverit hädissään pommittivat viestejä mulle. Se vartti oli hyvin pitkä aika odottaa papan autoa ja kun lopulta näin mummun kävelevän kiireesti Acutan oville päin, mä taas jotenkin käsitin koko tilanteen. Itkin vaan ja hyperventiloin. Se automatka mummolaan oli hiljaisin ikinä. Kukaan ei autossa uskaltanut sanoa mitään kun itkin ja yritin saada happeakin takapenkillä. Sinä päivänä vielä oli toivoa, että kasvain ei olisi pahanlaatuinen.

Seuraavassa osassa kerron syöpädiagnoosin saamisesta ja sairaalaan siirtymisestä. 

TALLINNAN REISSUA

Heippa! Kotiuduttiin parisen tuntia sitten Tallinnan reissusta ja ajattelin nyt heti tälle illalle tulla kertoilemaan kuulumisia, että ei vaan venyisi taas kohtuuttoman pitkälle niiden kertominen. Kuulumiset ei ole erikoisia mutta sitäkin väsyneempiä ja ikimuistoisempia. Reissu oli mukava ja kivoja juttuja tuli nähtyä kuten Teletorni ja sen kautta upeat Tallinnan maisemat. Hyvää ruokaa, juomaa ja luksustasoinen Estoria hotelli oli vain kirsikka kakun päälle. En ole koskaan ollut niin hienossa hotellissa ja vaikka mäkin olen hotelleissa ollut nuorenakin kilpauinnin takia, niin mikään ei ole kyllä yltänyt näin korkealle tasolle koskaan. Värikkäissä huoneissa oli upeat NASAn kehittämät sängyt, pienet ihanat yksityiskohdat pitkin hotellin käytäviä, kuten karkkikipot, hotellissa ei pystynyt liikkumaan kuin hotellin vieraat ja työntekijät koska ovista pääsi vain huonekorteilla läpi (turvallisuus tuossa maassa on plussaa) sekä mieletön palvelu esimerkiksi aamupalalla pelkästään oli jotain mistä tekisi mieli antaa koko hotellille viisi tähteä. Vau. Tuonne menen aina kun tarvitsen hotelliyöpymistä Tallinnassa. Ei ole epäillystäkään. 

Ostoksia tuli tehtyä taas aikas hyvä määrä ja nyt löytyy esimerkiksi niin syksyisiä kynsilakkoja OPIlta, lisää Victoria's Secretin herkkutuoksuja, MACin huulipunia, muutamia ruusukultaisia koruja, uusia alusvaatteita ja tolkuttomasti erilaisia pastoja mitä hamstrasin Virukeskuksen ruokakaupasta, joka oli kuin maanpäällinen ruokaparatiisi. Mainitaan nyt vielä lavallinen sitruuna jääteetä Superalkosta, joka on maailman parhainta. Voiko ihminen enempää pyytää Tallinnan reissulta? Nyt katse kohti Liviä ja toisenlaisia äitejä, käsi sipsipussiin ja nautiskelemaan omasta kodista, joka ei häviä millään osa-alueella edes luksushotellille.

Riittiköhän tämä kolme kertaa Tallinnaa tälle vuodelle?

EPÄREHELLISYYS KIRPPUTORILLA

(Ei näin kaunis kukkakuva sovi näin rumaan aiheeseen mutta harmikseni ei nyt ole sopivampaakaan.)

Ajattelin avautua yhdestä hyvinkin paljon tällä hetkellä ärsyttävästä asiasta, joka itseasiassa tapahtui hetki sitten. Oikeestaan se on kyllä tapahtunut aikaisemmin mutta hetki sitten me sen vasta huomasimme. Kyseessä on siis se, että meidän kirpputoripöydästä varastettiin arvokkaita Arabian tauluja ja ilmeisesti miestenvaatteita. Herää kysymys siitä, että miksi kukaan tekee niin ja miten pystyy elämään itsensä kanssa sen jälkeen? Kirpputori ei tarkoita, että sinne ihmiset vie myytäväksi (tai joidenkin mielestä ilmaiseksi saataville) tarpeettomia tavaroita joita he eivät välttämättä enää kaipaa takaisin ja on oikeestaan aivan sama maksaako niistä vai nappaako salakavalasti ne omaan laukkuun tai oikeen nerokkaasti omien myytävien tavaroiden sekaan samalla kun käy tyhjentämässä oman kirpputoripöydän. Kukaan ei valvo pitkäkyntisten epämääräistä ja laitonta toimintaa ja ei tarvisekkaan koska myytävät tavarat ovat myyjän omalla vastuulla eikä vaikka kirpputorin omistajan mutta laittaa se ärsyttämään kun huomaa, että joku on sulta varastanut eikä varmasti kukaan sitä helpolla sulattaisi.

Ärsyttää niin suunnattomasti tuollainen vääryys ja varsinkin sen vuoksi, että suurimman menetyksen koki mun äiti, joka innokkaasti ajatteli saavansa kivasti taskurahaa Tallinnan reissua varten. Äiti laittoi myytäväksi jo vuosikymmeniä hänellä olleet arvokkaat Arabian keräilytaulut ja velikin laittoi myytäväksi merkkivaatteita todella halvalla joista joku maailman luokan ääliö on saanut hyviä vaatteita maksamatta senttiäkään. Laskelmien mukaan menetettiin yhteensä 324 euroa, joista 285 euroa oli äidin tauluista. Annoin kaikki rahat äidille mitä mun myymistä tavaroista tuli koska tiedän miten paljon äitiä harmittaa se, että menetti monet taulunsa euroakaan niistä saamatta ja vielä kun oli pohtinut, että pitäisikö ne myydä huutonetissä tai vaikka viedä Suomen huutokauppakeisarille, joka varmasti olisi ollut innoissaan niistä. Asian olisin voinut sulattaa jos ne tavarat olisi olleet mun mutta koska ne ei olleet, niin asia on vieläkin ärsyttävämpi. Omilla tavaroillani en saanut kuin noin 60 euroa kun en paljoa sinne mitään laittanut myytäväksi ja ei se määrä siltikään riitä kuin ehkä yhteen tauluun mitä äiti myi. Toivottavasti se nyt edes hieman jossain syvällä äidin sisällä auttaa harmitukseen vaikka ei helposti mun rahoja edes ottanut vastaan.

Äiti soitti hetki sitten kirpputorille takaisin ja sen paikan mahtava miesomistaja vastasi puhelimeen ja sanoi heti, että hän valitettavasti uskoo kaikkien taulujen tulleen varastetuksi mitkä olivat pöydästä lähteneet koska ne ovat niin arvokkaita ja heillä on lukitussa lasivitriinissä samaa sarjaa olevia tauluja myynnissä tälläkin hetkellä. Hän sanoi rehellisesti, että heillä on valtavasti varkaita joista osa ihan ammattivarkaita eikä heille voida mitään koska kirpputori on iso ja ihmisiä valtavasti eli he sulautuvat näppärästi ihmismassan sekaan. Hän myös sanoi, että hän ei luota ihmisiin enää ollenkaan kun on koko uransa aikana nähnyt niin paljon varkaita kirpputoreilla eikä mikään enää yllätä mihin ihmiset kykenevät. Voin sanoa, että tämä kokemus ainakin avasi mun ja äidit silmät eikä varmasti olla enää niin sinisilmäisiä ja uskota hyvään ihmisistä. Viedään tasan varmasti kaikki vähänkin arvokkaat lukittuihin kaappeihin jos kirpputoripöytä otetaan. Oma syyhän tämä oli ja jälkiviisas on helppo olla mutta periaatteestakin tämä on niin väärin ja kuten äiti sanoi niin toivottavasti ne taulut tuovat nyt paljon epäonnea näille varkailla. Mun puolesta niiden kautta voi vaikka kulkeutua joku demoni heidän kotiinsa ja se saa kiusata hamaan loppuun asti heitä.

Olisi tosi mielenkiintoista kuulla, että kuinka yleistä tuollainen toiminta on koska itse aina leikittelen ääneen ajatuksella, että miten helppoa joidenkin on varastaa ja vähän muutella hintalappujen paikkoja kirpputoreilla kierrellessä. En vaan olisi koskaan uskonut, että jollain on pokkaa varastaa noinkin arvokkaita tavaroita vaikka en kyllä käsitä miten on pokkaa varastaa yhtään mitään. Se on niin kauan jonkun muun omaisuutta ennen kuin on sen itse kassalle maksanut. Ei sitä muistakaan kaupoista mennä ottamaan hyllyiltä tavaraa siinä uskossa, että ne siitä voi ottaa maksamatta tai ajatella, että ei kaupan omistaja niitä tarvitse.

Ootteko te kokenut epärehellisyyttä kirpputoreilla? 

TÄMÄN HETKEN SUOSIKKEJA

1. Paperipillit. Oon totaallisen hurahtanut pilleillä juomiseen ja ei taida olla mitään muuta juomaa paitsi maito jota en pillillä juo. Hamstraan aina uusia paperipillejä kun niitä tulee vastaan koska viikkokulutus on aika korkea kerran päivässä menee pari kolme pilliä lähes poikkeuksetta.

2. Zoella ja PointlessBlog. Oon jo vuosia ihaillut Zoeta ja nyt oon taas löytänyt hänen vlogien pariin. Oon aivan koukussa niihin. Ne pelastaa huonommankin päivän ja vähän paremmankin. Saatan katsella joinain päivinä tuntitolkulla hänen videoitaan. Tietenkin myös Zoen poikaystävän Alfien videot on ihan parhaita. Joku teinityttö sanoisi tähän "relationship goals" koska näiden kahden suhde on juuri sitä. Onko siellä ketään heidän fanejaan?

3. Vitaminwater. Makuaisti on muuttunut hurjasti syöpähoitojen vuoksi ja sen takia kaikki vanha lemppari ei maistukkaan niin hyvältä enää. Yleensä hoitokuurin jälkeen esimerkiksi limpparit ei uppoo ollenkaan hiilihappojen ja "polttelun" takia eikä ne maistu yhtään samalta ja koska edellisestä hoitokuurista on vasta pari viikkoa, niin oon vielä siinä tilassa että totuttelen taas limppareiden maailmaan. Vitamiinivedet on kuitenkin noussut ihan lemppareiksi tämän vuoden ajalta kun tekisi mieli juoda jotain hyvää mutta neutraalia jossa ei ole hiilihappoja. Voin juoda niitä ihan janojuomanakin mutta sitä menoa mä olisin konkurssissa.

4. Sisustusjulisteet. Katselen päivittäin uusia mahdollisia julisteita mitä voisin tilailla tänne mutta onneksi järki joskus älähtää pään sisällä, että nyt on pakko hidastaa koska kohta loppuu tila. Olisi ihana jo alkaa tekemään sitä katseenvangitsija-seinää mistä puhuin vuosi sitten ennen sairastumista ja sen tekeminen on siis perustellusti siirtynyt vaan eteenpäin. Olisi varmaan jo aika alkaa tekemään sitä mutta ennen sitä... pakko tilata vähän lisää julisteita!

5. Body mistit. Victoria's Secretin body mistit on ollut kovassa käytössä kun niitä oon alkanut hieman viiveellä hamstraamaan. Makeiden tuoksujen ystävänä ne on aivan ihania vaikkakin hirmu hypetettyjä ja normaalisti mua alkaisi ärsyttämään sellainen enkä todellakaan kannattaisi niiden "tukemista" mutta onhan ne nyt niin suloisia ja hyväntuoksusia, että annetaan nyt tämän kerran anteeksi ja mennään valtavirran mukana.

6. Fetajuusto ja nuudelit. Voi eines ja sitä rataa. Oon löytänyt taas nuudelit mun elämään ja niitä menee viikossa varmaan pari pakettia helpostikkin ja ei todellakaan mitään terveellisintä versioo vaan useimmiten ihan perus mamaa. Nuudelsonien kaveriksi tietenkin fetajuustoa ja sitä voi laittaa aivan kaikkeen muuhunkin ruokaan rajoja tuntematta. Paahtoleivästä lähtien kaikki mun ruuat tuntuu saavan kaveriksi fetajuustoa.  

7. Snapchat. Ei, mä en itse snäppää mutta oon riippuvainen muiden snäpeistä. Seuraan ihan mahtavia persoonia, jotka on pääosin suomalaisia vlogaajia ja paria julkisuuden henkilöä. Aivan parasta ajanvietettä kun laittaa puhelimesta pyöriin 900 sekunnin verran snäppejä yhdeltä henkilöltä ja syö vaikka hyvää ruokaa välillä tukehtuen siihen kun saa nauraa toisen jutuille joissa ei välttämättä oo ees mitään punasta lankaa saati edes järkeä. Se onkin ihan parasta koska se on niin arkista.

Onko meillä samoja suosikkeja?