sunnuntai 12. lokakuuta 2014

KUOLINHETKELLÄ

sunnuntai

Luonto tekee väliaikaista kuolemaa. Lehdet on jo lähes kaikista puista pudonneet ja harmaat puunrungot paistaa erityisen selvästi teiden varsilla. Viimeinen hetki on räpsiä syksyisiä kuvia ja tänään oli se päivä kun piti vaan ottaa kamera kainaloon ja lähteä ajamaan ympäri kyliä, että löytäisi jonkun sopivan kuvauspaikan. Veljen kanssa ajettiin tunti pitkin poikin Nokialle, pitkin Säijää ja ties kuinka paljon peltomaisemia jäi taakse joiden reunustoilla lehmät mussutti tyytyväisenä heiniään. Kaiken sen jälkeen kuitenkin löytyi sopivat paikat ottaa kuvia. Sain otettua parisataa kappaletta silmää miellyttäviä kuvia pitkin mutaisia rinteitä kosken vierellä sekä venekanavan varrella. Valkoiset converset ei ehkä ollut kaikista järkevin popovalinta noihin olosuhteisiin. Ennakoinnin mestari ei onnistunut tällä kertaa.

Viimeiset limulasilliset, hiusten letitys ja laukun pakkaaminen vielä. Alkaa viikonloppu olemaan sitten siinä ja alkaa kello viiden herätyksen odottaminen. 

Kauniita unia kaikille.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.