sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

MAALISKUUN LEMPPARIT

Hitusen myöhässä, mutta parempi nyt kun ei milloinkaan. Pahoittelen kuvan huonolaatuisuutta, mutta se on otettu ripeesti omassa huoneessani (valaistus tunnetusti huono), niin ei siinä ainakaan kuvaustaidot pääse vaikuttamaan ketään.

♥ 1. Lauren Conrad, Beauty
» Mahtava kauneutta käsittelevä oopus. Tykkään lukee tätä englanniksi, koska se antaa oikeat nimet kaikille tekniikoille ja tuotteille, mitä en ymmärtäisiä suomenkielisestä versiosta yhdistää oikeaan. Rakastan tän kirjan vinkkejä ja sitä, miten voi samaistua Laureniin. Hintaa en tarkasti tiedä, kun sain joululahjaksi mutta uskoisin olevan jotain 20-30 euron luokkaa.

♥ 2. Dove, Visible Effects käsivoide
» Ihanan kevyt, hyväntuoksuinen ja nopeasti kuivuva käsirasva, joka on todella hyvä omassa työssäni, missä käsiä pitää rasvata muttei kuitenkaan jäädä kuivattelemaan minuuttien ajaksi. Kosteuttaa käsiä niin hyvin, että harva käsirasva kykenee samoihin tuloksiin. Kevään tullessa otan yleensä aina tän rasvan käyttöön sen keveyden ja raikkauden takia. Hintaa tällä on noin 3-5 euroa.

♥ 3. Neutrogena, Visibly Clear, Pink Grapefuit Scrub
» Paras ihojen puhdistukseen käyttämäni kuorintavoide, joka on samaan aikaan hyväntuoksuinen, hellä iholle sekä todella puhdistava. Oon käyttänyt tämän kohta loppuun ja aion todellakin ostaa uuden, vaikka hintaa onkin aika paljon markettituotteeksi, mikä tosin ei ole uutta Suomessa, mutta hintaa on 8-10 euroa.

♥ 4. Bio-Oil
» Tarvitseeko tätä edes perustella? Ehdottomasti parasta öljyä ihonhoitoon mitä voi saada edullisesti. Käytän tätä niin leikkausarpiin, yleisesti arpiin, ihon värierojen tasoitukseen ja öisin kosteutusvoiteen sijasta. Aivan mahtava ja riittoisa pienenäkin pullona. Hintaa on 10-13 euroa.

♥ 5. Maybelline New York, Color tattoo 24hr
» Harvoin käytän muita kun puuterisia luomivärejä, mutta tämä on kyllä tosi mieluisaksi osottautunut. Tykkään pitää tätä joko luomivärin alla tavallaan pohjustamassa tai pelkästään näin. Kesällä varmasti tosi hyvä luomille, jos ei halua pakkelitunnetta, mitä normaaleista luomiväreistä saa helposti. Maksoin tästä Virossa hieman päälle 5 euroa muistaakseni, mutta Suomessa taitaa olla kaksin tai kolmin kertaisesti kalliimpi. Sävy on 64 Pink Gold.

♥ 6. Maybelline New York, Dream Matte Mousse
» Tämä on pyöriny vaikka kuinka kauan kuvioissa ja vasta nyt ite oon tätä vasta tän vuoden puolella päässyt kokeilemaan, kun ostin tämän Virosta edulliseen hintaan. Ehdottomasti nopein ja kivoin tapa saada meikkivoide naamaan, koska oon oppinu vihaan normaaleja nestemäisiä meikkivoideita, niiden sottaisuuden takia ja alkanut pitämään enemmän mousseista, niin tämä on kyllä tosi hyvä. Ehkä hieman pakkelinen lopputulos jos vahingossa laittaa puuteria viellä päälle. Hintaa Suomessa taitaa olla 13-15 euroa. Mun sävy on 010 Ivory.

♥ 7. Maybelline New York, One by One ripsiväri
» Tykkään ensinnäkin näistä Maybellinen ripsareista, koska ne on piristysruiskeita jo ulkomuodon takia ja monesti jopa ihan tuotteenkin puolesta. Tää on ehdottomasti paras ripsari kyseiseltä merkiltä, mitä oon tähän mennessä kokeillu. Pidentää, kuivuu nopeesti ja ei paakkuunnu. Kaikki ne mitä mä tarvitsen. Love this. Hintaa on noin 11-14 euroa.

♥ 8. Mavala, Top coat fixator
» Eli perus päällyslakka. Ei mitään ihmeellistä. Lempparina koska on ainut päällyslakka tällä hetkellä, kuivuu nopeasti ja edullinen. Tekee muuten kynsilakkojen ulkonäöstä upeemman kun laittaa päälle! Oon ihan unohtanut mitä tärkee päällyslakka on. Hintaa on 3-5 euroa.

♥ 9. Avon, Planet Spa, Kaviaari silmänympärysgeeli
» Tuotteen esittelyn mukan ylellinen tuote ja niin on. Paras silmänympärysgeeli/voide mitä oon käyttänyt ja oon ollut kyllä tosi tyytyväinen. Tekee heti kiinteemmän ja sileemmän oloisen ihon ja raikastaa katsetta. Hintaa en muista, mutta on hieman tyyriimpi verrattuna perus Avonin tuotteisiin. Olisikohan yli 10 euroa kuitenkin. 

torstai 11. huhtikuuta 2013

I THINK I'D HAVE A HEART ATTACK

Kylmät väreet, järkyttävä onnellisuuden tunne ja sydämentykytyksiä. Yritin välttää olla kattomasta Demin uutta musiikkivideoo yötä vasten. Lankesin. Rakastuin. En kestä. Tiedätte varmaan moni mun blogin lukijoista mun suuren ihailun Demiä kohtaan? Voitteko kuvitella miten hyvältä tuntuu, kun neidiltä viimein ilmeistyi musiikkivideo. Pitkästä aikaan. Uutena Deminä. Täydellisenä Deminä. En ehkä kestä. Katsokaa ja rakastukaa itse. Kuunnelkaa ja kattokaa sitä mitä ääntä ja artistia mä rakastan eniten tässä koko universumissa. 


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

YOU'VE NEVER GIVEN ME A CHANCE

Jordan Pruitt - Outside Looking In ♫

Elossa ollaan vaikka ei siltä aina tunnu. En oo nyt kirjotellu viikoilla oikeen mitään, kun mitään ei myöskään tapahdu. Herään, meen töihin, tuun kotiin ja teen koulujuttuja, nukun ja herään taas töihin. 20 päivää niin voin repiä kaikki kaks laatikollista koululappuja ja sanoo heissulivei koulustressille ja keskittyy vaan tulevaisuuteen. Saa nähä kuinka kovaa sen tajuaminen sitten iskee vasten kasvoi loppukuusta, kun lähes kaikki velvoitteet katoo. Ah, vapautta odotellessa.

Oon myös saanu lieviä obsessioita päärynäjuissista ja omenista. Ihan parhautta kun laittaa töihin lähtiessä juissin ikkunan sisään kylmeneen ja kun tulee kotiin, niin on jääkylmää juissia litran verran. Elämän pieniä iloja kirjaimellisesti. Eipä tarvi ainakaan tällä tavalla murehtia, että onko joku litkiny mun mehut päivän aikana. Tekeekö joku tätä myös, että kylmentää juomat ikkunan sisällä?

Se maaliskuun lempparit postaus on tässä tulossa vaikka vähän onkin venyny nyt tää ilmestyminen, mut parempi se myöhään kun ei milloinkaan. Perfect cliché! Oon myös tilailemassa kaukolaukaisinta kameraan, jotta saan vähän erilaisempiakin kuvia eikä tarvi aina hihhuloida kamerankaa eri kulmissa, mikä on vasten mun  fysiikkaa. Jos jollain on kokemuksia digitarvike.fi sivusta, niin onko ihan kelpo?

Nyt Robaa ja juissii. ♥ Huomennakin jo torstai, vähänkö kivaa. Unituksia teille! :)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

IHANA KAMALA VAUVAKUUME

Käsittelen tässä postauksessa MINUA ja asioita omasta perspektiivistä, enkä muita vaikka pieniä väkisin kaivettuja viitteitä jotkut ihmiset siihenkin saa. 

Miten voi ahistaa näinkin paljon vauvakuume. Ihan hirveitä ahdistuskohtauksia saanu menneen viikon aikana kyseisestä asiasta. Kaikki pamahtaa paksuks, kaikki on yrittämässä raskaaks ja joka toinen hehkuttaa omia lapsiaan. Mä vaan voin seurata ja pyöritellä sormia, että joo-o, miksen mäkin oo tossa tilanteessa ja tollanen ihminen joka ei stressaa tulevaisuutta. Mä oon halunnu lasta jo 15-vuotiaasta asti, mutta kiitos luojan, musta ei tullu mitään typerää teiniäitiä, koska se mä oisin. En oo tarpeeks kypsä taloudellisesti tai muutenkaan oikeesti tärkeillä tasoilla. Ei riitä että on fiksu, pitää olla kypsä ja edes mä en koe olevani tarpeeks kypsä kantaan vastuuta jostain lapsesta, jos en kykene edes huolehtimaan omasta unirytmistä. Enkä oo seurustellu vähintään 3 vuotta, enkä oo kihloissa, enkä asu omillaan ja en oo edes vakkaritöissä. Ahdistaa silti vaikka mun ei edes pitäs minkään järjen mukaan olla viellä äiti eikä kukaan vaadi sitä multa tai odota että oisin. Ehkä musta joskus tulee sitten hyvä mama kun oon miettiny näitä nuorena vuosi tolkulla!

Ahdistaa varmaan sen takia kun tajuaa, että oman ikäset likat hankkiutuu raskaaks eikä ne välitä siitä, että pitäs olla töissä oikeesti ja vaikka mitä muuta. Äidiks tulo kun ei oo mikään pikkujuttu. Äh. Inhottaa, inhottaa ja inhottaa. Kai tää kuuluu tähän ikäkriisiin kun jo oikeesti on täyttäny maagiset 20-vuotta eikä oo tehny vielä moniakaan asioita mitä muut tässä iässä on jo keskimääräsesti tehny. Ehkä mä teen ne jutut eka kun edes mietin äidiks tulemista kun ei se oo ajankohtasta ja voin olla siitä ylpee, että edes tajuan sen.

Oonko ainut joka kärsii tässä iässä näistä tunnetiloista ja ei pysty käsittää, miks jotkut saa lapsia vaikka ei ne edes stressaa siitä, että SE ON NIIN ISO JUTTU. Ei näin nuorena kuulu tulla äidiks, ellei oo kaikki asiat kohdillaan. Eihän?

perjantai 5. huhtikuuta 2013

AND JESUS AINT COMIN'

Kaci Brown - Cadillac Hotel ♫


Hej muruset! Oon ollu tosi väsyny ja kiireine tässä viikon aikana, niin tosiaan ei oo tullu kuvailtua saati postailtua pahemmin blogiin mutta nyt pyrin vähän panostaan viikonloppuna kun ei oo mitään pakottavaa tarvetta tehdä mitään. Nyt on varmistunu sekin, että tosiaan valmistun tässä kuussa sitten lopulla ja töitä on tarjolla sitten jatkolle, että huh.. yks murheen sirpale haudottu. Nyt on tuhat vielä hautomatta, kun pitäs alkaa todellakin miettiin sitä elämää eteenpäin että mitä teen, missä teen ja millon teen. Mutta nyt ei oo sen aika vaan nyt on perperperjantai ja vapaa-ilta kotona kotiteatterin, leffojen ja herkkujen parissa. ♥

Ei mulla oo mitään sen kummempaa, kun että IHANAA kun lumet on alkanu sulaa ja asfalttia on alkanu näkyyn, aurinko paistaa ja vesilammikoita ihan hirveesti teiden reunalla. Rakastan tätä vuodenaikaa niin hirveesti, täydellistä. Ihanaa viikonlopun alkua siis kaikille!

Huomenna mahdollisesti kuvaan maaliskuun lemppareita, kun niitä on keräytyny hirvee kasa ja ois kiva niistä tehä postausta kun tein helmikuunkin jutskista. Onko hyvä idea vai eikö kiinnosta?

torstai 4. huhtikuuta 2013

EN PYSTYNYT VASTUSTAMAAN

Parisen tuntia nauranu näille eri kuville, että ongelmia oli valkata sadoista näitä. Ahaha en kestä!
Suosittelen antaa sivun hetken lataantua, koska noi on aika ''painavia tiedostoja'' ;)