maanantai 5. tammikuuta 2015

MATKUSTELEVAT IHMISET

5.1

Viimeisiä lomapäiviä vietellään ja ei sitä tietenkään todeksi tahdo uskoa. Otin hieman rennomman otteen heti vuoden alkuun ja olen päivät pitkät tuijotellut Sykettä ja Orphan Blackin toista kautta. Riisuin joulukuusenkin lähes parin kuukauden läsnäolon jälkeen, otin isompia joulukoristeita pois ja yksinkertaisesti olen vaan levolla koittanut nauttia lomapäivistä koska edessä on uusi työvuosi ja uudet haasteet eikä rentoutuminen ole pahitteeksi kun hieman jo uskaltaa kurkkia tulevan koitoksia. Onneksi joka vuosi on tässä viime vuosien aikana alkanut jännissä tunnelmissa, joten kun ekat viikot seilailee läpi onnistuneesti niin voi huokaista helpotuksesta.

Vuoden vaihtuminen altisti omat silmät myös lukuisille vuosikoosteille blogien kautta. Kun näki millaisia vuosia ihmisillä on ollut ja mitä mahtavimpia kokemuksia koettuna niin kyllä sitä oma elämä alkaa näyttään aika puuduttavalta. Työviikkoja toisen perään ja viikon kohokohta on perjantai. Vaikka oon ollut kuinka pitkään sellainen ihminen, että en ole kadehtinut ihmisiä, jotka matkustelevat niin on kyllä nyt viimeisien viikkojen aikana kuitenkin pettymyksen poikainen ilmestynyt mun ajatuksiin. Oon koittanut yksin miettiä ja myös muiden kanssa että mikä siinä on, että itse ei pääse yhtälailla näkemään maailmaa ja oon vaan tullut aina siihen lopputulokseen, että se on yksin elävänä ja työssäkäyvänä haasteellista. Silloin kun on rahaa, ei ole aikaa ja kun on aikaa, ei ole rahaa. Toisaalta mulla ei ole kavereita, jotka pystyisivät lähtemään Tallinnaa kauemmaksi taloudellisten syiden vuoksi ja on ne, jotka taloudellisesti pystyvät mutta ovat töissä kiinni. Kysymys kuuluu siis, että miten nuoret aikuiset pystyvät matkustelemaan? Onko eri ammateissa eri määrä vuosilomapäiviä vai onko ne matkustelevat niitä työttömiä, opiskelijoita tai muuten vaan hyvät kortit saaneita, jotka taloudellisesti ja ajallisesti nauttivat elämästä paremmin kuin työssäkäyvät? Totta puhuakseni en tiedä työssäkäyviä ihmisiä, jotka matkustelee mutta sitäkin enemmän työttömiä tai opiskelijoita. Onko se vain mun kokemus vai onko se asia muidenkin silmin niin?

10 kommenttia :

  1. Me käytiin ennen aina ulkomailla ja tottakai äiti makso. Tosin syötiin aikalailla aina pirkkaa ja Rainbowia :D Ei turhaa hienostelua arkena niin sit pääsee matkoille välillä. Mä en ruokien kanssa tingi että tuskin tulee olemaan mitään reissuja, ite opiskelen siis nyt ja opintotuella ja -lainalla mennään. Oli kyllä perhetuttujen kans puhetta et tässä keväällä tehtäs joku pikkureissu Tukholmaan tai Bremeniin, joihin saa superhalvalla lentoja. Ja pitäis kyllä olla ihan superhalpa hotelliki että minä pystysin maksaan oman reissuni. :D Niitä halpalentoyhtiöitä kannattaa katella! Ei todellakaan millään Finnairilla. Kun suunnittelee hyvin ja ajoissa niin halvalla pitäis päästä, ainakin Keski-Eurooppaan. Meillä oli kerran lennot Saksaan 6e/hlö että siinä oli oikein supertarjous. Niitä kannattaa katella. :) Aurinkorannoille onki sit varmaan paljon kalliimpaa...? Ja jotkut vanhemmat maksaa ilmeisesti täysi-ikäisten lastensa kaveriporukan huvimatkoja... Ainakin täällä on yksi ikäiseni nuorisoporukka joiden kaikkien vanhemmat tuntuvat olevan rikkaita ja nämä lapset sitten saivat uusia autoja 18v-lahjaksi ja heti oltiin ulkomaillekin menossa ja kaikilla keikkui lukion ekalla Guessit kainalossa. :D Mikäs siinä jos rahaa kerran on! Eihän tässä maailmassa mikään mene tasan. Mutta kyllä sitä tuntee ansaitsevansa kaikki ne jutut jotka ihan itse maksaa ja on tehnyt työtä sen rahan eteen ja säästänyt monta kuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite en kyllä lähtis myöskään kiristään enää "arkea" kun ei tää mitään juhlaa oo näillä palkoilla ilman etelänmatkojakaan. Halpalentoyhtiöitä ihmiset varmaan käyttääkin tosi paljon ja en ihmettele. Säästää hurjasti. Itse oon niin pirun ennakkoluulonen vaan tässä asiassa ja pidän Finnairia ainoona luotettavana ehkä just sen takia, että se maksaakin kyllä enemmän ja jotenkin se on vaan niin "luotettavan" olonen. Itsellä ei ole kuin kokemuksia monen tuhannen euron etelänmatkoista, joten olis ihana ehkä joskus kokeilla semmosta halppislentoyhtiöö ja pelätä henkensä edestä ilman syytäkin (haha) ja käydä jossain. Seuraava ongelma onkin sitten aika. Voi kun sais lomaa sillon kun ois varaa lähtee. Tässä työssä lomia ei voi vietellä tosta noin.

      Olis kyllä aika luksusta jos vanhemmat makselis etelänmatkoja ja elämistä niin oliskin varaa pitää vaikka palkattomia lomaviikkoa töistä. :D Mutta kuten sanoit niin kyllä se tuntuu paremmalta jos siihen on ite säästänyt ja nähnyt vaivaa. Voisi miettiä ehkä jotain lomaa kesälomalle (vaikka senkään ajankohtaa ei ennen kesää tiedä).. oi, että.

      Poista
    2. Joo tuo työ missä sä oot tuntuu olevan kans yks niistä niin aliarvostetuista.... Niinku kaikki naisvaltaset alat, ei saa ite päättää mitään lomia tai työaikoja. Ja kun ei voi suunnitella pitkälle kun ei niitä omia työvuoroja vielä tiedä. Ainakin tässä opiskelussa on se hyvä puoli että tietää milloin ne lomat alkaa ja nehän kans alkaa sillon. Mutta eipä ole rahaa lähtee, paitsi ehkä sinne viikonloppureissulle parinkympin lentolipuilla ja samanhintaisella hotellilla. :D Ainakin Ryanair on ollu aina tosi hyvä, ei ole mitään hämminkiä sen lentoyhtiön kanssa ollut! Monet lennot ollaan jo sillä lennetty. 8)

      Poista
    3. Näin on. Kai se pittää vähän taistella, että pääsis käymään jossain tänä vuonna - vaikka sitten halppislentoyhtiöllä. :)

      Poista
  2. Itse olen tehnyt samoja huomioita noita vuosikatsauksia lukiessani! Jotkut bloggaajat näkyvät matkustelevan miltei kerran kuussa jonnekin Suomen rajojen ulkopuolelle. Kyllä minullekin kelpaisi! Itse olen viimeisen kahden vuoden aikana tehnyt yhden ulkomaanmatkan per vuosi. Olen opintojeni aikana tehnyt hoitoalan sijaisuuksia lomien aikana ja näillä sitten rahoittanut nuo matkat.

    Nyt juuri valmistuin jouluksi ja aloitan huomenna "aikuisten oikeat" työt. Työt kestävät heinä- tai elokuulle ja empä usko, että tällä välillä minulla pitkiä vapaajaksoja on. Elättelen toiveita jostain pidennetystä viikonlopusta ja olen miettinyt, että jos kevään aikana tällaisen pidemmän vapaan turvin voisi lyhyen reissun tehdä jonnekin Euroopan kohteeseen. :)

    "Toisaalta mulla ei ole kavereita, jotka pystyisivät lähtemään Tallinnaa kauemmaksi taloudellisten syiden vuoksi ja on ne, jotka taloudellisesti pystyvät mutta ovat töissä kiinni." -> Mikä estää lähtemästä yksin? ;) Itsekin ajattelin juuri näin toissa vuonna - ulkomaanmatka oli vähällä jäädä tekemättä, koska en saanut sinne seuraa. Sitten tulin siihen tulokseen, että en minä sinne ketään tarvitse ja lähdin reissuun yksin. :D Enkä katunut, tein matkani viimekin vuonna ihan yksikseni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitoalalla on kyllä paremmat mahdollisuudet saadakkin pidennettyjä viikonloppuja kun taas vaikka viikon lomia. Tuntuu varmasti semmonen muutamankin päivän reissu tosi kivalta ja varmasti tulee tehtyä kaikkea kun tietää, että ei semmosta luppoaikaa oo kamalasti.

      Toi on kyllä ihan hyvä pointti, että voihan sitä lähtee yksin. En vaan usko, että se ihan onnistuis mun luonteella. Oon niin riippuvainen seurasta jossain kauempana. Hyvä kun Suomessakaan elokuviin haluis yksin mennä. :D Muuutta taas toisaalta lomasta tulis just niin semmonen mitä haluaa kun menee yksin. En vaan tiedä oisko se niin "kiva" kun ei oo ketään kenen kanssa pyöriä ja kokea asioita.

      Poista
  3. Suosittelen kyllä käyttämään paljon aikaa kaikkien edullisten hotellien ja matkojen suhteen :) Norwegian on mun mielestä halpalentoyhtiö ja ihan hyväki. Meen poikaystävän kanssa Madridiin tänä vuonna viideksi yöksi ja matka maksoi aika vähän, ku hotelli ei ole iha ydinkeskustassa ja otettii toi Norwegian. Mihin maahan haluaisit matkustaa ? Itse haluaisin matkustaa niiiin paljon, mutta ei ole rahaa ollut ja se on harmittanut.. :/ Mutta onneksi on koko elämä aikaa ja myös arjesta voi tehdä juhlaa, mitä itse sitte olen tehnyt niillä rahoilla ku en ole matkustanut.. Käynyt paljon ulkona syömässä, baarissa ja tämmöstä kallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madridin ja Rooman haluaisin nähdä. Joku muu kiehtois siis rantalomien sijaan (ei vikaa niissäkään) ja ilmeisesti kaupunkilomille pääseekin paljon edullisemmin juuri kun ei tarvi viipyä niin sanotusti kauaa. Oon ite vaan aina pakettimatkaillu eli hotellien ja lentojen osto erikseen on pienoinen kauhuskenaario itselleni. Pakettimatkat on niin helppoja ja ei paljoo tarvi stressata mistään.

      Koko elämä on aikaa. Sepä mutta silti se ois vaan niin ihana vaikka kerran vuodessa käydä JOSSAIN muualla kun Suomen sisällä. Tallinnakin alkaa olee jo liian tuttu. Tutumpi kun oman maan pääkaupunki, joten ei nyt ihan sekään enää riittäis vaikka ei Suomen sisällä olekkaan.

      Poista
    2. Mäki haluaisin Roomaan joskus :) Kauniit kaupungit kiinnostaa kyllä enemmän kuin rantalomat. Meillä oli siis pakettimatka, joka oli edullinen. Netissä on kyllä hyviä tarjouksia kokoajan ja itse olen liittynyt muutamien sivustoille, joista tulee sähköpostia tarjouksista.

      Poista
    3. Aivan! Täytyykin alkaa selaileen noita sivustoja. :) Kaupunkilomatkin itelle vähän kivempi ois vaikka rantalomissa on aina se tietty juttu mutta turha sitä on kesällä maksaa, että pääsee aurinkoon kun Suomessakin varmasti on kuuma. Sen tilalla ois kiva nähdä kulttuureita ja vaikka erilaista arkkitehtuuria.

      Poista

∞ Siistiä kielenkäyttöä ja muistetaan toisten kunnioitus.
∞ Otan mieluusti vastaan palautetta hyvässä ja pahassa, mutta kritiikinomaisesti.