AIKAA JAKSAMISELLE

Mites tässä nyt näin kävikään? Parin viikon blogitauko ja edelleen pää tuntuu tyhjältä. Viimeisen parin viikon aikana on ollut kaikki muu mielessä paitsi kirjoittaminen koska töihin paluu ja kivut olikin aika kammottava yhdistelmä ja sen vuoksi tässä on mennyt nyt joku aika, että on saanut päivistä muutakin irti kuin työpäivästä selviytymistä ja koko illan nukkumista lääkehuuruissa. Arki alkaa nyt pienesti jo helpottumaan ja on mukavaa kun saa jo iloa siivousillasta ja sipsipussista sekä uudesta sisustuslehdestä. Pimeessä kellarissa on käyty henkisesti jaksamisen kanssa kun on kaikki tuntunut ylitsepääsemättömältä kun pelkkien vaatteiden pukeminen on aamuisin yhtä tuskaa ja yöt pelkkää epätoivoista olemista. Kivut on laskenut kuitenkin 1590 prosentista jo puolet, joten elämä alkaa voittamaan toivottavasti kevääseen mennessä. Selän kuntouttaminen ei todellakaan ole mikään pieni projekti, varsinkaan kun tekee työtä jokapäiväisesti jossa selkä on alkujaankin hajonnut. Tästä oppineena aion ottaa pirtsakkaamman asenteen kaikkea kohtaan ja kun taas joku päivä legginsit ja sukat menee jalkaan nopeemmin kuin viidessä minuutissa niin lupaan olla valittamatta mistään hepposesta kurkkukivusta kuin se olisi jotenkin maailman hirveintä. Oon oppinut laittamaan kivutkin tärkeysjärjestykseen tässä kolmen kuukauden aikana, joten kai tässä hitunen elämäniloa  vielä löytyy kun näkee hirveydessäkin jotain kasvattavaa.

Eilen alkuillasta pojatkin saapui lomille intistä ekaa kertaa ja vieteltiin iltaa äidin luona syöden hyvää ruokaa ja tänään oon lähes kivuttomana (järkyttävällä kipulääkevoimalla) siivonnut kaikki joulujutut viimeisimpiä lyhtyjä myöten pois. Sillälailla viimenen pari viikkoakin on mennyt. Ei mitään merkittäviä tapahtumia, ei merkittäviä ajatuksia eikä varsinkaan merkittävää kuvamateriaalia kameran muistikortilla. Onneksi vuosi on vasta alussa, joten vaikka vielä vähän kompuroin alkumetreillä jaksamisen vuoksi niin kyllä se tästä vielä nousuks jossain vaiheessa muuttuu ja koska tässä muutenkin on asioita käsiteltävänä ja arki on taaperon askelissa tapahtuvaa kuntoutumista niin en aio ottaa paineita minkään ylimääräisen suhteen. Lepoa ja työtä sekä välillä tällaista luksusta kuten blogin kirjoittamista. Nousukiito voi kun voikin alkaa jo huomenna tai sitten parin viikon päästä. Sen näkee sitten!