Päivä ennen töihin paluuta on mulle aina se kaikista parhain päivä ja en pysty käsittämään miksi. Sunnuntait on normaaliarkena lähes aina mun lempipäiviä ja nyt tässä joululoman tapauksessa on tämä päivä ollut ihana vaikka mitään syytä ei ihanuudelle ole ollut, varsinkaan kun kaikki suunnitelmat kaverin näkemisestä kariutui tuskaisen yön takia. Oon silti tänään iloinnut pienistä asioista tämän läsnäolevan kivunkin ympärillä ja osaan nauttia pienen pienistä asioista kuten siitä, että pakkasesta löytyy vielä yksi kasvissekoitus vaikka ei tiennyt enää jäljellä olevan yhtäkään ja kun avaa ikkunan tuulettaakseen niin 15 asteen pakkanen tuntuu iholla niin hyvältä, että on pakko sulkea makuuhuoneen ovi ettei marsut palellu kun fiilistelen pakkasilmasta ikkunan edessä. Kaakao vaahtokarkeillakaan ei oo yhtään hullumpi asia iloita tai se, että pääsee jo vähän paremmin nousemaan sängystä aamuisin eikä kipu lamauta heti. Kaikella on tapana järjestyä!
Olisi ollut ihana viettää kaunis pakkaspäivä ulkona mutta onneksi huomenna pääsee töihin niin jokapäiväinen ulkoilu alkaa palautumaan normaaliin eikä ainut ulkoilu ole roskien vienti tai autoon hyppääminen. Lomailu on parasta elämässä mutta jos sitä on liikaa niin unohtaa sen arvon. On ihan kiva siis palata töihin huomenna ja unohtaa myöhäiset herätykset ja neljä kertaa suihkussa käynnin päivän aikana. Kesäloma kun kuitenkin häämöttää tuolla jossain ja ajatuksissa pyöriikin jo viime postauksen inspiroimana se, että voisin lähteä johonkin päin maailmaa jos vaan kesäloma osuu hyvään kohtaan tänä vuonna. Säästötilinkin tajusin tuossa pari päivää sitten niin oli aika lottovoittoinen olo kun tajusi, että sinne menee huomaamatta tietty summa rahaa joka kuukausi eli voisin sanoa, että matkakassaa on jo tässä yhdeksän kuukauden aikana kertynyt kiitettävästi. Tämän vuoden aikana yritän tehokkaasti ja päivittäin vähentää turhia järkiajatuksia leviävistä jääkaapeista tai palaneesta televisiosta ja käyttää niihin säästetyt rahat johonkin mitä on kaivannut eli uusien kokemuksien saamiseen.
Pienet asiat... ♥
Kotona oleilu on ollu ihanaa, mutta kyllä oli toisaalta kivaa palata jo arkeen (itse opiskeluiden pariin) ja saada niihin päiviin jo jotain järkeä :D Upeita kuvia tässä postauksessa, välittää fiiliksen tännekin! ♥
VastaaPoistaNäinpä! Lomilla helposti unohtaa syödä, ajankulun ja ties mitä. :D Arkena joutuu pysyyn rutiineissa ja se on ihan jees. Ja kiitos ihanista kehuista. :) ♥
Poista