Sunnuntaina sain pienimmät sisarukseni luokseni hoitoon päiväksi ja se oli vähintäänkin ihana päivä mutta ei kyllä yhtään sen helpompi. Oli ihana nähdä eskariin ja tokalle menevää pientä tyyppiä kun viimeksi nähty pari kuukautta sitten kunnolla eikä siis ollut pahitteeksi viettää koko päivä heidän kanssaan mutta huh, kyllä tämä isosiskous riittää tähän elämäntilanteeseen. Hatunnosto vaan kaikille naisille, jotka hankkii todella nuorena lapsia ja varsinkin jos nuorena omistaa yli 5-vuotiaita lapsia. Kyllähän kaksi vauvaa hoitaa mutta ei kahta sen ikäistä joita ei enää höynäytellä tai esitetä valkoisia valheita asioiden helpottamiseksi. Kun lapsi osaa lukea, ajatella loogisesti, omistaa mielipiteitä ja ennenkaikkea omistaa perintönä saadun itsepäisyyden niin ei se ainakaan helppoa ole. Sisarukset on vielä niin sanotusti vaikeempia kestää koska töissä nyt se on aivan erilaista olla auktoriteetti lapsille kun kahdelle omalle sisarukselle jotka ovat samaa verta ja rakkaita.
Erittäin pitkästä ja väsyttävästä päivästä huolimatta me päästiin touhuihin jo heti ennen aamuyhdeksää kun iskä heitti pienet tänne ja suunnattiin leikkipuiston kautta lähimmän päiväkodin pihaan leikkimään parempien puitteiden vuoksi. Leikkimisten jälkeen lähdettiin kaupungille pyörimään ja tekemään asioita joita landella (missä asuvat) ei tehdäkkään ja siihen lukeutui niin mäkkärissä syömistä, vaatekaupoissa pyörimistä, erilaisten herkkujen maistelua ja ties mitä. Kesävaatteita ja härpäkkeitä päästiin ostelemaan myös ja voi sitää viatonta innostumista kun kymmenen euron aurinkolasit, lippis, pari paitaa ja bikinit saa kaksi pientä ihmistä onnellisiksi. Toivottavasti eivät muutu ainakaan tuon asian saralla sitten yhtään vanhetessakaan.
Päivän jälkeen oli ihana istua kyllä sohvalle ja kuunnella täydellistä hiljaisuutta. On ihana olla isosisko ja that's it. Mitään muuta en kaipaa tähän elämäntilanteeseen. Kuten eräs kahden lapsen isä mulle sanoi viime kesänä viitaten töihini, että vaikka lapset on ihania niin on vielä ihanampaa lähteä töistä kotiin - yksin. Se on kyllä niin kiteyttävä ajatus juuri nyt tähänkin. Sisarukset voi tulla mun luokse anytime mutta kunhan joku hakee ne poiskin. Kaikella rakkaudella. ♥
Kuvakollaasi ei voisi paremmin kuvailla loppupäivän tunnelmia. Väsynyttä porukkaa.
Kuulostaapa hyvältä ja ennenkaikkea huolettomalta päivältä!
VastaaPoistaPsst.. Millä ohjelmalla sä teet nuo kollaasit, kun ne aina näyttää hyviltä?
Teen ne ihan PhotoFiltrellä eli perus kuvanmuokkausohjelmalla tyhjälle pohjalle. Pikselit on niin tuttuja nettisivujen ulkoasujen teon myötä, että en tee minkään ohjelman avulla vaan sovittelen samankokoisia kuvia vaikkapa tuohon mun yleiseen 800x640 pohjaan. :)
Poista