KOLME KILOA LAITUMELLA

Vähän marsuisempaa postausta tällä(kin) kertaa taas koska inspiraatio iski terassilla maatessa ja noita söpöläisiä tuijotellessa. Kuvasin pienen videonkin noista ja ainakin mulla eli kuvaajalla oli omaa hauskaa muokatessa sitä. Täytyy varmaan alkaa harjotteleen ton kameran videokuvausta ja alkaa tuottaa vaikka enemmän videoita tänne koska se on itseasiassa tosi kivaa (jos ei oo äkänen ja kuulosta 10-vuotiaalta videossa) mutta tietenkin hidasta. Hope you like it!

KOHTA JO 5-VUOTTA SURUA

Oon pyrkinyt olemaan mahdollisimman positiivinen ja muutenkin aktiivinen asioiden suhteen koska se helpottaa moniakin asioita elämässä ja edesauttaa monenkin asian hoitumista tuolla pään sisällä. Aina ei kuitenkaan tarvi vaan jatkaa ja yrittää olla miettimättä koska mut on luotu ajatteleen tarkasti asioita ja tää on mun luonne eikä mulla ole mitään esteitä kirjoittaa tästä tänne tainno harvemmin mulla mistään on esteitä kirjottaa koska osaan erottaa henkilökohtaiset asiat niihin mittasuhteisiin, että pysyn vain omissa mielipiteissäni enkä vedä kirjoituksiini ketään, jotka sitä eivät haluaisi tai toisi jotain liikaa tuntemattomien ihmisten tietouteen. En myöskään usko, että vaari pahastuu taivaassa että kirjoitan tästä teille. En vain usko. Uskon saavani hymyn.

Olen aikasemmin kirjoitellut blogiin siitä, miten kova mun kuolemanpelko on ja miten asiat ei helpotu edes vaikka kuolemantapauksia olen kokenut. Ehkäpä kuolemanpelkoni onkin syytä näistä asioista koska pitää kohdata kasvotusten elämän karu puoli, että tajuaa miten katoavaista kaikki on. Haluan kirjoittaa tästä asiasta koska kaipaus on suuri ja paras tapa purkaa mun tunnetiloja, on kirjoittaa.

Vaarin kuolema on yksi ehdottomasti vaikeimmista asioista elämässäni, yllättävin ja surullisin asia mun nuoruudessa enkä ole päässyt siitä eteenpäin vaikka annan monesti semmoisen kuvan. Tokaisin viikko sitten veljelleni, että "muistatko mistä tulee 5-vuotta tänä jouluaattona?" ja sain kyllä oikean vastauksen ja myös pienen täräyttävän heiton "ei enään kuulu laskea vuosia". Koska vuosien laskeminen lopetetaan? Tarviiko se lopettaa? Siinä vaiheessa jotenkin heräsin monien asioiden suhteen, että miten kuoleman käsittely on niin yksilöllistä. Jotkut suree, kaipaa ja pystyy jatkamaan elämää mutta mulla se on vaan niin paljon vaikeempaa. Mä suren, kaipaan ja en pysty jatkamaan elämää. Jatkamaan elämää siis antamalla anteeksi ja hyväksyen asian. Mä en hyväksy enkä tule koskaan hyväksymään. Enkä usko, että se on keltään pois paitsi multa itseltäni. Sureminen kun ei tuo ketään takaisin vaikka itkisi silmät päästään neljästi päivässä.

Vaarini nukkui pois, lähti pois, kuoli pois, menehtyi - tappoi itsensä jouluna 2008. Miten voi ilmaista vaarin kuoleman kauniisti? Ei sitten mitenkään. Vaarini ei lähtenyt kauniisti, ei rauhallisesti, ei levossa, ei tiedostetusti mutta se oli omatahto. Itsekäs omatahto. Meidän suvulle joulut oli kuin pieni pyhähetki vuodessa jolloin nautittiin, naurettiin ja hymyiltiin. Miten kukaan voi tehdä niin? Nyt mietin näin, vuosia mietin toisin.

Kyseisenä jouluaattoaamuna kun sain tietää vaarin kuolemasta, olin shokissa kuten varmasti jokainen. Ymmärrys tilanteesta oli heikko, hysteerinen ja poissaoleva. Tilanteesta pahimman teki oman isän suru, se on jotain hirveintä mitä olen koskaan kokenut. Olen hyvä tulkitsemaan tunteita ja olin jo nuorena, aistin ihmisestä asioita joita monet eivät ja osaan jo pelkästä katseesta kertoa miten hajalla toinen on. Isä oli hajalla.

Miten voit itse 15-vuotiaana lapsena käsitellä omaa suruasi kun oma isäsi, kalliosi, on hajalla?  

"Älä itke ettei pikkuiset ihmettele mikä on hätänä."

Ekat päivät meni sumussa. Kieltäydyin suvun jouluruokailuista, en suostunut nousemaan sängystäni. Osoitin mieltäni jostain mutta en tiedä mistä. Osoitinko mieltäni vaarille, elämän kauheudelle vai sille ettei kukaan ollut mun tukena? Tämä voi olla syy, miksi en ole päässyt asiasta eteenpäin. Tukijoukko puuttui. Muihin sattui myös mutta olisin kaivannut sen aikuisen tai edes jonkun siihen puhumaan enkä vaan nähdä itkeviä ja epäuskovia kasvoja.

"Sitä elämä on.. ihmiset kuolee ja ihmiset elää."

Olin ainut ihminen joka ei itkenyt hautajaisissa kun istuimme kirkossa. Kaikki muut itkivät. Tuijotin vain valkoista arkkua huoneen edustalla, epäuskoisena tuijotin serkkujeni kasvoja kun kyyneleet valuivat, tuijotin ja mietin mitä teen tässä ja pitäisikö minun itkeä. Olenko julma ihminen kun en nyt itke? Miten voin olla tässä ja näyttää, että mua satuttaa? Koko puolituntinen kirkossa on yhä sumun peitossa ja muistan vaan itkuisten serkkujeni kasvot ja vaarin valkoisen arkun. 

Hautaustilanteessa kun kokoonnuimme kauas kirkolta, kauniille hyvin syrjäiselle pienelle alueelle mihin vaarini pääsi ensimmäisenä ikuiselle levolleen. Seisoin serkkujeni rinnalla ison ihmislauman lähellä ja katsoimme kun vaarin ystävät pitivät puheen, itkivät ja yksi heistä romahti polvilleen. Aikuinen mies, raavas aikuinen mies. Siihen vain, polvilleen. Lopulta kun oli meidän vuoromme laittaa hautaan jokaisen oma ruusu. Maailma iski vasten kasvojani. Seisoin vaarini haudan vieressä, kolme ruusua kädessäni. Minun, pienen veljeni ja siskoni jotka olivat vielä niin pieniä etteivät edes ymmärtäneet tilannetta. Sain vanhimpana sisaruksena oikeuden tiputtaa heidänkin ruusunsa vaarin arkun päälle maan alle. Kun ruusut tipahti arkun päälle, päässäni napsahti. Kyyneleiden läpi en edes nähnyt eteenpäin kun yritin etsiä katseella tuttuja sukulaisia. Muistan vaan serkkuni olevan vieressä mutta muuten koin olevani ihan irralla kaikesta mikä mua ympäröi. Ensimmäisenä kun päästiin haudalta muiden sukulaisten lähelle, näin sukulaiseni sanat huulilta: voi jonna kulta. 

Todellisuudessa tajusin ihmisen kuoleman vasta hautaustilanteessa. Olen joutunut olemaan kokematta monien ystävien ja ihmisten hautaustilanteita. Ette voi edes uskoa miten keskeneräisiä ajatuksia mulla on siis pääni sisällä. Voin olla ees kiitollinen tästä, että pääsin hautaamaan oman vaarini. Eikä vaarini kuollut onnettomuudessa tai toisen tekemän julmuuden takia. Vaarini halusi itse kuolla ja se on vain hyväksyttävä. Itsekästä se on jokaiselta osapuolelta, syyttää vaaria huonosta valinnasta ja se mitä vaari teki monelle. Itsemurha ei ole koskaan hyvä paitsi ihmiselle itselle. Se satuttaa enemmän kuin sairauteen tai vanhuuteen menehtyminen koska se tulee odottamatta, puskista ja kovempana iskuna kuin nyrkillä lyönti vasten kasvoja.

Ikuisesti mietit vaan sanaa, miksi?

Edes tähän päivään mennessä en tiedä miten vaarini tarkkalleen ottaen lähti. Meitä lapsenlapsia on varjeltu siltä tiedolta. Tiedän kuitenkin asioita ja tiedän miten asiat on voinut mennä. Tiedän, että vaarini oli vihainen ja tiedän että minä itse nauroin mummin kanssa hänen rageemiselle. Näin vaarin alle 12 tuntia aikaisemmin ja en voinut tietää tätä. Miten en osannut aistia tätä? Olisinko voinut olla nauramatta? Olisinko voinut ollut työntämässä ulko-oven kiinni vaarin edestä ennen kuin vaari lähti ulos suutuspäissään? Olisinko ajatellut asioista sinä päivänä toisin vaikka vaari ja mummi ottivat humoristisesti yhteen lähes aina? En voi tietää, enkä tule koskaan tietämään. Sitä se elämä on. Menettämistä.

3300 MILLIGRAMMAA C-VITAMIINIA

Mansikkakiintiö on täynnä ja väsynyt ihminen kuittaa täältä. Käytiin kerään mansikoita Yrjölän Marjatilalla jossain päin Hämeenkyröä tai sinne suuntaan se ainakin oli kun mä en tässä Suomen maantiedossa ole koskaan ollut mikään loistava, niin suosittelen googlettaan jos kiinnostaa mennä myös mutta muutama päivä olisi enään kuulemma aikaa löytää syötäviä mansikoita tuolta tai niin meille ainakin sanottiin. Tila oli aivan tajuttoman iso, herneistä vadelmiin vaikka mitä oli tarjolla ja me suunnattin melkein järvenrantaan keräileen mansikoita kaikessa rauhassa ja kuviteltiin varotuksien takia ettei sieltä mitään löydy ja huhhu oikeesti sitä mansikoiden määrää! Meillä meni ehkä tunti ja me mentiin max 50 metriä sitä puskan reunusta kummaltakin puolelta ja saatiin reilu 5 litraa mansikoita! Peltoa oli monen monta polkua lisää ja vielä toisellakin puolella koko aluetta oli lisää jos halusi. Hyvin riitti kyllä toi 5 litraakin koska ei se nyt mitään halpaa hupia oo kuitenkaan. Onneksi hintaan kuuluu syöminen paikan päällä. Omnom, söin ainakin kaks litraa! 

Tila oli aivan ihana. Oli kanoja, lampaita, pupujakin taisi olla, heppoja ja vaikka mitä. Ihanat puitteet eläimillä ja oli kyllä niin ihania rakennuksiakin missä oli kahvila ja muuta puuhaa ihmisille ja ihmisiäkin kyllä riitti hurjasti. Alue tilan ulkopuolellakin oli sanoinkuvaamaton. Ehkä kaunein alue missä oon koskaan Suomessa ollut. Kun ajettiin sellanen iso tie ison "laakson" ohi, niin sielä oli isoja kartanoita kukkuloiden päällä, upeita polkuja kuten näkyy tuosta kollaasin yhdestä kuvasta ja aivan ihana uimarantakin bongattiin. Ihan kun jostain toisesta maailmasta koko paikka. Päätinkin, että vanhana sitten muutan tonne kun on varaa koska ei tuolla varmasti ihan alhasimmasta hintaluokasta taloja saa.

Kantsii siis mennä tonne nyt heti oikeestaan jos kiinnostaa koska mansikat on alkanut jo ylikypsenee, ettei niitä voi pian syödäkkään enään. Hintaa oli litralla muistaakseni 4,5 euroa eli samoissa hintaluokissa mennään jos ostaisi ihan lavankin jostain ilman itsepoimintaa. Itse kuitenkin voi hyvin valita mitä kerää ja mimmosista maksaa, joten pidän tästä tavasta enemmän. Seuraavanakin kesänä uudestaan ja ehdottomasti tonne!

HUONEPOSTAUS 2013

Repeilen jo valmiiksi sille mielikuvalle kun monet teistä katsoo ton videon. Huonoin laatu, hieman nopennettu versio, äkänen selostaja ja ennenkaikkea huono valaistus joka risoo mua sitten niin paljon. Mua ei kannata haastaa millään ärsyttävillä kommenteilla siis koska mähän helposti otan härkää sarvista ja kuvaan vaikka huonevideon keskellä yötä vaikka mitään järkeä siinä ei ole. Pahoittelen kaikille niille jotka ansaitsis nähdä tämän luonnonvalossa, rauhassa ja ennenkaikkea mun ollessa hyvällä tuulella ja onneksi toi videon pikkuinen nopeutusasetus saa ääneni menemään nopeammin eteenpäin niin en kuulosta niin kettuuntuneelta.

Kuvat pyrin (en lupaa ettei kukaan häiriinny) saamaan huomenna tähän samaiseen postaukseen, paremmalla laadulla sekä valostuksella. Peukut ylös.

Ehkä annan itselleni anteeksi koska tämä on vain huonepostaus. Just relax.
Niin ja videolla on paljon sarkasmia eikä siitä kannata ottaa itseensä.

Vaihtakaa laatu 480, niin värit vähän rauhottuu videossa. Koska Youtube muutenkin on vienyt kaiken tarkennuksen pois, niin se on vähän parempi vaihtoehto edes.

EHDOTUKSET SALLITTUJA

Riemun kiljahduksia raiku ilmoille kun Pretty Little Liarsin uusin jakso oli lisätty finiin ja meikä tyttö lähti juoksuaskelin keittiöön vääntämään itselleen jääkaakaon tummalla siirapilla ja käsin veivasin kermavaahtoa päälle. Omnom miten ällömakeeta mutta hyvin uppos. nam! Varmaan neljästi päivässä tarkistan finin muutenkin, että onko jaksoi päivitetty vaikka tiistaisin se tulee jenkeissäkin, että yleensä loppuviikosta se on myös finissä. Malttamaton silti kun oon niin pakko mikä pakko.

Oon myös addiktoitunut vaihteeksi suomalaisten vloggaajien videoihin (mistä eilenkin taisin puhua), Dr Philin maratooneihin, Nannan kuvailuun, valokuvien järjestelyyn, Ifolorin kuvakirjojen tekemiseen, kynsidesigneihin ja Ebayn raivohuutoshoppailuihin eli odotan 7 sekuntia ennen myynnin loppua ja teen voittohuudon. Hirvee blogipostausvääntöinto päällä mutta ideat on niin kortilla just tällä hetkellä. Huonepostausta kuvasin tänään mutta eiköhän olkkarissa alkanut jätkien musiikin huudatus niin jäi video kesken enkä enään sen jälkeen sitten jaksanut alkaa kuvailemaan toista puolta. Miten voi olla niin vaikeeta kuvata joku video? Teen kohta huonepostauksenkin gifeinä kun ne sentään hallitsen. Haha no ei.

Jotenkas tyypit kertokaas jotain postausehdotuksia tai haasteita mitä voisin toteutella. Huonepostausta tosiaan yritän ja yritän kokoajan, joten se on niin sanotusti työnalla mutta onko jotain muuta mikä teitä kiinnostaisi vaikka aika monesta asiasta tännekkin oon kirjottanut mutta nyt on tullut paljon uusia lukijoita ja olisi kiva vähän tehdä jotain spessumpaa kun vaan tälläsiä omia seputuksia. Kysymyspostaukset ei oo kovin menestyksellisiä kun pölötän niin paljon ettei kellään oo mitään kysyttävää (haha) mutta ihan mitä teille tulee mieleen niin kertokaas niin katon mitä mieltä itse oon siitä. :)

Ps. Mielipidepostaus aiheet olisi vaikka yks hyvä!

Koska gifeistä on pidetty, niin teinpäs tässä pikkuruisen gifin nyt tähänkin postaukseen!

Ei.

TYPERIN 50-VUOTISLAHJA

Hej! Perjantai taas ja mieli on korkeella vaikka tässä nyt joka päivä onkin ollut vapaa. Tänään heräsin myöhään ja aloin heti kuvaileen huonepostausta ja sain tehtyä kaks pätkää videota valmiiksi ja siirsin ne koneelle, jonka jälkeen aloin yhdisteleen ja tarkistaan äänenlaatua jne. Siinä vaiheessa riemu repes. Kuulostin naurettavalta, siis naurettavalta. Mun ääni oli jostain syystä muuttunut aivan keski-ikäisen tupakoitsijan ääneksi ja en osannut puhua suomea (ihan kun muutenkaan osaisin). Noh, nopeutin videota ja repesin niin pahasti kun mun keski-ikäsen mörinä muuttukin 10-vuotiaan kiminäks ja olin jo 97% varmuudella laittamassa sitä tänne. Onneksi tulin järkiini ja en todellakaan laittanut. Huomenna tai sunnuntaina uusinta yritys jos aika riittää ja selvitän miks mun ääni kuulostaa oudolta.

Muutenhan mun päivä on ollut ihan rento. Syönyt epäterveellisen terveellisesti hedelmiä miksauksella kokista, ulkoiluttanut marsuja takapihalla, katsellu monien uusien vloggaajien videoita ja tehnyt maailman typerimmästä (mun mielestä) 50-vuotislahjasta edes jotenkin mielenkiintoisen. Meinaan vodka-pullon laatikosta. Teippailin tiukasti neljän eri auton kuvat reunoille ja näin ollen typerää viinalaatikkoa ei näy herkimmille silmille huomisissa isoissa synttäripaardeissa. 3 litraa vodkaa puolivuosisata lahjaksi? Persoonallista. No onneksi ei tarvitse itse olla ojentamassa.

Tänään myös on tehty kivoja suunnitelmia ens viikonlopulle ja tällekkin viikonlopulle löytyy kiva juttu sunnuntaille, meinaan sain vihdoista viimein suostuteltua porukkaa mun kanssa poimimaan mansikoita ihan mansikkatilalle! Jes, mansikkakuume tervetuloa. ♥ Nyt tarkoituksena olisi pitkästä aikaa tehdä kauhuleffamaratooni kun musta on tullu ihan nössö enkä voi katsoa melki mitään vaikka ennen elin pelkkiä pelottavia leffoja varten, joten pakko saada joku roti tähän nössöilyyn nyt. Netflix ja Hdfin huutamaan kooooooko yöksi. Viettäkääs ihana perjantai iivningi kaikki. :)